Kennel Estorian & V.U.H.

Gradu

2012-01-26T12:08:00.002+02:00

Nyt on pari viime viikkoa ahkeroitu gradun kanssa. Erityisesti on tullut pähkäiltyä gradun dispositiota eli lopullista rakennetta. Sivujaha gradussa on nyt kasassa vaadittu minimimäärä, mutta lukuja vähän sieltä sun täältä on edelleen kesken. Tällä hetkellä keskityn taustalukujen hiomiseen, minkä jälkeen voin viimeistellä analyysini ja laatia loppu yhteenvedon. Mutta tältäpä tämän minun graduni sisältö tällä hetkellä jotakuinkin näyttää (numerot ovat siis sivunumeroita):

1. JOHDANTO 2
1.1. Fantasiakirjallisuus ja Percy Jackson tutkimuskohteena 2
1.2. Tutkimuskysymys & aineisto 6
1.3. Myytit populaarikulttuurissa – aikaisempi tutkimus 8
1.4. Tutkimusmetodi – sisällönanalyysi 12
2. SANKARIMYYTIT 14
2.1. Myytin käsite ja sankarin määritelmä 14
2.2. Joseph Campbellin monomyytti 17
2.3. Antiikin Kreikan heerokset 19
2.4. Nykysankari ja amerikkalainen monomyyttiteoria 22
3. PERCY JACKSON 23
3.1. Kirjasarjan taustat 23
3.2. Juoni ja keskeiset hahmot 26
4. PERCY JACKSON – UNIVERSAALI SANKARI 28
4.1. Lähtö 28
4.2. Initiaatio 32
4.3. Paluu 38
5. PUOLIVERISET KREIKKALAISINA HEEROKSINA 38
5.1. Puoliveriset – kreikkalaiset heerokset 38
5.2. Heeroksen juuret ja olemus 40
5.3. Urotyöt 46
5.4. Heeroksen kohtalo 50
6. PUOLIJUMALAT JA MODERNI SANKARITYYPPI 55
6.1. Tavallinen nuori vai voitokas supersankari 55
6.2. Epäitsekäs uhrautuja 57
6.3. Ystävät voimavarana 59
7. YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET 60

Metsästäjät

2012-01-20T22:19:00.002+02:00

Podengo on metsästyskoira. Tämä seikka meinaa aina välillä unohtua, kun katselee podengojen lekottelua sohvalla ja loikoilemista lämmitettyjen kaakeleiden päällä auringon valossa. Kotona podengo osaa olla laiskan letkeä tai energisen leikkisä, mutta tämä laiskottelu ja leikki muuttuu totiseksi todeksi, kun podengolauma pääsee metsään toteuttamaan vaistojaan.

Aikaisempina vuosina erityisesti Siru on todistanut kykynsä metsästäjänä. Siru on päästänyt päiviltä jos jonkinmoista pientä jyrsijää. Kotona Siru päivystäisi tuntikausia degujen tai gerbiilien häkin äärellä, josko niiden pikku asukkaat vaikka sattuisivat pääsemään vapaalle jalalle. Siru on itseasiassa tajunnut kaikkinaisten häkkien merkityksen niin selkeästi, että tutkii kaikki tyhjätkin häkit ja dunaboxit mahdollisten asukkaiden varalta. Metsässä Siru puolestaan haistelee ja tutkii jokaikisen pikku jäljen ja on heti valmis tositoimiin, jos hiiri sattuisi tulemaan vastaan.

Doby ei varsinaista saalista ole koskaan saanut. Poika on pikemminkin peesaillut Sirun perässä, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää: laumanahan podengojen on tarkoitus metsästää. Kerran Doby oli ihan hilkulla saada hiiren kiinni, mutta Siru ehti salamana väliin ja varasti pojan saaliin. Kerran mökillä Doby puolestaan sai iskettyä hampaansa oravanpoikaseen, mutta silloin orava onnistui pakenemaan nuoren saalistajan kynsistä. Vaistot ovat pojalla silti selkeästi kohdillaan.

Nefi ei koskaan ole oikein metsästämisestä mitään ymmärtänyt... tai ei ainakaan ennen kuin sattui osumaan metsään samaan aikaan parin puussa loikkivan oravan kanssa. Oravissa on jotain sellaista, mikä tuntuu herättävän podengojen saalistusvietit erityisen vahvasti. Liekö syynä se, että podengo ymmärtää oravien olevan saavuttamattomissa hyppiessään kuusen oksalta toiselle. EI käy podengojen itsetunnolle, etteivät ne pysty kiipeämään puuhun oravien perässä... ja voitte uskoa, että Nefi on kyllä yrittänyt.

Waldo ei vielä ole päässyt kunnolla metsästämisen makuun, vaikka kaikki lelut saavat kyllä Waldon suussa todella nopeasti kyytiä. Varsinkin jos niissä on oikeata nahkaa tai turkista. Kyllä Waldon vaistot siis ovat kunnossa, mutta tilaisuuksien puute on estänyt nuoren pojan kehittymisen varsinaiseksi metsästäjäksi. Waldo nauttii sitä paitsi liiaksi juoksemisesta, keskittyäkseen metsässä varsinaiseen saalistamiseen. Mutta jos Waldo joutuisi vastatusten hiiren kanssa, se olisi varmasti hiiren menoa.

Ja sitten on vielä pikkuinen Windy. Sirun pienikokoinen tytär ja klooni, joka on tullut äitiinsä niin ulkonäkönsä kuin luonteensa puolesta. Windya ei lelut jaksa kiinnostaa, kun tarjolla olisi oikeaakin saalista: deguja ja gerbiilejä. Metsässä Windy on nykyään aina lauman etunenässä jälkiä ja saalista etsimässä. Nyt tyttö on kehittänyt jopa oman yhteistyö muodon Murun kanssa. Muru paikallistaa hiiret ja myyrät isoilla korvillaan ja osoittaa WIndylle oikean kaivuu paikan. Windy rientää salamana paikalle ja kaivautuu lumen ja maan sisään käsittämättömällä nopeudella... Murun suuren tassujen pienoisella avustuksella. Kahdestaan ne jatkaisivat urakkaansa varmasti loputtomiin ellen ilonpilaajana komentaisi kaksikkoa jatkamaan matkaansa. Vain kerran tämä yhteistyö on tuottanut todellista tulosta, mutta läheltäpiti-tilanteita on ollut sitäkin enemmän. Voin vain sanoa, että tyttäressä polvi parantuu. Sirun metsästäjän taidot ja vaistot ovat jalostuneet WIndyssa vielä pidemmälle ja kun vain katsoo Windyn tummiin nappisilmiin, tietää, että siinä on todellinen metsästäjä! Vaikka itse en metsästystä harrasta ja kannata, niin olisi kuitenkin hienoa, jos Windy pääsisi vaistojaan joskus harjoittamaan tosi tilanteessa - jänismetsällä. Olen varma, että saisin olla pikkuisesta sintistäni ylpeä! Windy on saalistaja henkeen ja vereen!

Kirjoittelua

2012-01-16T17:49:00.002+02:00

Tammikuu on alkanut mukavasti kirjoittelun merkeissä. Toisin sanoen gradua on tullut väsättyä oikein urakalla. Pääsin analyysi-osion kanssa oikein kunnolla vauhtiin. Olen nyt kirjoitellut kaikenlaista Percy Jackson kirjojen sankareiden suhteesta kreikkalaisiin heeroksiin. Kohta alkaa tämän osion ensimmäinen vedos olemaan valmis. Sitten kirjoittelen loppuun monomyytti-osion ja jatkan siitä sitten Percy Jackson hahmojen nykyaikaisempiin sankarimyytti kytköksiin. Tällä hetkellä on melko hyvä fiilis gradun suhteen, vaikka välillä meinaa edelleen uskonpuute iskeä. Nythän on todella tärkeää kirjoitella gradua oikein urakalla eteenpäin, koska parin kuukauden päästä koittaa mahdollisesti iloinen perhetapahtuma. Tuolta pentublogin ja kotisivujen puolelta onkin voinut jo lueskeskella, että Siru on astutettu, joten 8 viikon päästä voi olla muuta tekemistä =D

Gradun ohella olen kirjoitellut ylös myös uusimpia kirjaideoita. Viime viikkojen aikana uusia ideoita on syntynyt taas lisää ja vanhat ideat ovat selkiytyneet. Kaiken kaikkiaan kirjaideoita on tällä hetkellä 22 kappaletta ja näistä varmuudella 10 on kirjasarjoja. Tähän mennessä valmiina on vasta Elunia. Sieluttomat trilogian ensimmäinen kirja on niin ikään hyvällä mallilla, samoin Pongodengo. Monia muitakin kirjoja on jo hieman aloiteltu, mutta tulee kyllä olemaan melkoinen urakka kirjoitella niitä kaikkia valmiiksi. Hyvä, että opettajilla on pitkät kesälomat ;D

Jonkin verran on tullut kirjoitettua myös historian proseminaarityötä. Mikäli saan sen + pari hissan kurssia tässä kevään aikana suoritettua (sekä tietysti gradun), niin valmistumista voi odottaa toukokuun puolella. Pitää vaan malttaa olla jättämättä yhtään podengopentua itselleen valmistujaislahjaksi =D

Niin ja pienenä sivuhuomautuksena vielä... minusta tuli tammikuun 8 päivä ihanan pikkutytön kummitäti, kun serkkuni kastettiin Leeni Faine Aurooraksi. Kaikkea hyvää Leenille!!!

Vuosi 2011 - Vuosi 2012

2011-12-31T14:18:00.000+02:00

Joulu tuli, joulu meni... Mutta ei siltä kyllä tunnu. Joulufiilis on tipotiessään. Liekö syynä lumeton maa, sateiset kelit, kauhea kiire tai ne kaikki yhdessä? Tiedä häntä.

Joulukuukin on kyllä hurahtanut ohi niin nopeasti, että huhhuh. Ensin oli historiantentti, johon tuli luettua todella paljon, koska samaisesta tentistä tuli jo kertaalleen hylätty (ensimmäisen ja viimeisen kerran *_*). No nyt sainkin sitten nostettua numeron 4/5, joten lukeminen kannatti. Sitten kun tentti saatiin pois päiväjärjestyksestä, alkoi kauhea urakka tämän vuoden joulu-esityksen kanssa. Tällä kertaa päätimme siskon kanssa ottaa esitykseen mukaan tanssia ja laulua, sekä videon, joka pyöri esityksen taustalla :) Sen tekemisessä meinasikin sitten mennä järki. Saatiin kuitenkin homma kasaan, koreografiat ja kappaleet treenattua. Nefillä alkoi tietysti juoksu juuri joulunpyhiksi. Ja kiiman myötä alkoivat myös tyttöjen riidat, joista oltiin jo kertaalleen päästy eroon. Toivottavasti tilanne normalisoituu taas, jahka kiima loppuu. Lyyli tytön tyllerö on niin ikään tullut meille jouluksi hoitoon ja Windy on ainakin ihan tohkeissaan.

Vuoteen 2011 on mahtunut melkoinen määrä asioita. Huippuna vuodelle on varmasti ollut tuo historian ja yhteiskuntaopin lehtorin sijaisuus. Sitä en kyllä vaihtaisi mihinkään, vaikka toki se on omia aikatauluja runsaasti muuttanut. Hienoja fiiliksiä synnyttivät myös Waldon vara-Serti ekassa junnuluokassa ja Windyliinin ERI vikassa junnuluokassa :). Kaverin kesäkuiset häät olivat myös loistava kokemus. Kiitokset siitä, että uskoit kaason tehtävät hoteilleni. Toivottavasti avioelämä on maistunut.

Toki vuoteen 2011 mahtui myös ikävämpiäkin asioita. Surullinen uutinen oli pienen Lyylin legg perthes diagnoosi, mutta pahinta oli tietysti Poju Nokinokan siirtyminen koirien taivaaseen. Myös hamsteri Mew menehtyi marraskuussa. Vastapainoa näille kuolemille toi pikkuisen serkkutytön syntyminen lokakuun lopulla.

Kohta alkaakin sitten jo uusi vuosi ja uudet kujeet. Tavoitteena on valmistua ensin teologian kandiksi tammikuussa ja toukokuussa sitten teologian maisteriksi. Sitten alkaakin töiden metsästys. Muita vuoden 2012 projekteja ovat Sieluttomat trilogian ensimmäinen osa Naamion vanki, Tappikirja eli Varjomaa ja Salattu mahti, mahdollisesti pari muuta kirjaa, sekä koirarintamalla Sirun toinen ja viimeinen pentue sekä pikku podengonartun sijoittaminen eteenpäin. Hommia siis riittää. Tammikuun alussa on sitten vielä pikku serkkutytön kastejuhla ja minä saan ensimmäisen kummilapseni.

Kiitos kaikille uusille ja vanhoille ystäville tästä ihanasta vuodesta. Oikein paljon onnea seuraavaan vuoteen!

Marraskuun satoa...

2011-11-30T19:14:00.002+02:00

No niin... nyt on suuri työurakka ohi. Työni loppuivat siis virallisesti 24. päivä (ja meinasi tulla itku) ja nyt olen sitten viime päivät tarkastellut kokeita ja antanut oppilaille arvosanoja. Ei muuten mikään helppo tehtävä. Tämä kokemus oli kokonaisuudessaan aivan mahtava. Opin ihan hirveästi itsestäni niin opettajana kuin ihmisenäkin. Kaikki oppilaat olivat toinen toistaan hienompia persoonia ja kaikkia tulee kyllä ikävä. Kun vietin synttäreitäni 18. päivä, pari luokkaa jopa lauloi minulle :) Ja kun hamsterini Mew veteli viimeisiään (niin, pikku poika kuoli 16.11.), oppilaat huomasivat heti, että jokin on vialla. Jotenkin ihan käsittämätöntä, kuinka hienoja ihmisiä noi pienet oppilaatkin osaavat olla. Nyt sitten odotellaan innolla valmistumista ja toivotaan, että pääsen nopeasti töihin jonnekin. Yhteen paikkaan on hakupaperit laitettu jo menemään ;)

Marraskuu on ollut todella kiireinen, mutta samalla todella antoisa ja ihana. Töiden lisäksi Sirun seuraavan pentueen uros on varmistunut ja melkeinpä on lyöty lukkoon uuden laumanjäsenen hankintakin, joskin kyseinen kaunotar on sijoitukseen menossa ja syntyykin vasta ensi keväällä. Eli kaikkia joita sijoitus-pode kiinnostaa, niin laittakaa viestiä tulemaan (marianne.kolu (at) gmail.com).

Mutta vielä parempia uutisia on meidän omalta koirarintamalta. Nefi ja Siru ovat vihdoin selvittäneet keskinäiset välinsä! Kuten varmasti monet teistä tietävätkin, Nefin ja Sirun välillä on ollut kismaa siitä asti, kun Nefi täytti vuoden. Varsinkin tämä kesä oli ihan kauheaa aikaa ja omat kädetkin olivat koko ajan verillä, kun joutui riitapukareita erottamaan. Tytöt siis tappelivat ihan tappomielessä ja olin jo melkein passittamassa Nefiä pois. Henkinen rasite oli kyllä niin raskas, kun ei itsekään voinut liikahtaa ilman että tytöt räjähtivät toistensa niskaan.

No parin viime kuukauden aikana tyttöjen suhde on selkeästi osoittanut paranemisen merkkejä. Todellinen käännekohta taisi tulla eteen silloin, kun tytöt ottivat yhteen niin, että Siru sai Nefistä kunnon otteen ja vei näin ollen kerrankin voiton. Yleensä tytöt ovat olleet niin tasaväkisiä, että siinä olisi tullut pelkkiä ruumiita, jos tappelun olisi antanut jatkua. Nyt Siru kuitenkin vei voiton ja sen jälkeen tyttö ei ole reagoinut enää yhtä vahvasti Nefin uhitteluihin. Viimeisen viikon aikana tämä välirauha on edennyt jopa niin pitkälle, että tytöt ovat ruvenneet oikeasti leikkimään keskenään! Siru ei ole leikkinyt pariin vuoteen oikeastaan kenenkään kanssa, koska Nefi on ollut heti hyökkäämässä niskaan. Nyt nämä tytöt sitten oikeasti pitävät hippaa ja painivat toistensa kanssa ilman riitaa. Toki välillä muristaan ihan tosissaankin, mutta tilanne laukeaa nyt ilman tappeluja. Tänään kun Waldolle ja Sirulle tuli luusta riitaa ja Nefi meni heti äristen sekaan, olin varma, että nyt alkaa tappelu. Mutta ei. Siru vain vilkaisi Nefiä ja lähti sitten luineen menemään. Olen niin, niin, niin tyytyväinen tästä muutoksesta, ettei sitä voi sanoin kuvata. Toki takapakkia voi vieläkin tulla, mutta uskon pahimman olevan vihdoin ohi :)

Syynä näille tyttöjen huonoille väleillehän on ollut se, että Siru on ollut liian epävarma omasta asemastaan ja Nefi liian jäärä alistuakseen. Olen itse asiassa sitä mieltä, ettei Nefi oikeastaan olisi laumakoira. Tyttö on kyllä todella ihana ja varsinainen pusuttaja ja halittaja. Eli ihmisten kanssa tulee kyllä hienosti toimeen. Nefi on myös todellinen leikkijä, joka koko ajan Windyn ja Waldonkin kanssa painisi ja vetäisi narua. Samalla Nefi on kuitenkin todella huono tulkitsemaan lauman signaaleita ja itse hyvin kärkäs kiihtymään nollasta sataan sekunnissa. Alistuminenkaan ei tunnu olevan koskaan varsinainen vaihtoehto. Nefi onkin vähän epäonnistunut podengo, sillä podengonhan pitäisi nimenomaan olla lauma-koira.

Nefi on siis aina ollut kovin ailahtelevainen ja jollain tavalla epätasapainoinen, mikä sitten on purkautunut Siruun. Kun Siru on sanonut jotain, Nefi on heti hyökännyt niskaan tulkiten Sirun haukahduksen haasteeksi. Jos Siru puolestaan olisi ollut vahvempi johtaja, ongelmia ei välttämättä olisi syntynyt, mutta Sirullakin on ollut omat ongelmansa. Eli monet asiat ovat näiden tyttöjen välejä hiertäneet... oudointa kuitenkin on, että riidoistaan huolimatta molemmat ovat pysyneet koko ajan myös parhaina kavereina, jonka vieressä nukutaan ja korvat pestään aina tilaisuuden tullen.

Metsiä ja hiekkakuoppa gruisailua

2011-10-27T17:43:00.006+03:00

Käytiin tässä syysloman kunniaksi pistäytymässä Somerolla. Mukana olivat podengot (Muru jäi kotiin viettämään hermolepoa podeista), jotka vein keskiviikkona hiekkakuopalle ja metsään pariksi tunniksi juoksentelemaan. Podengot olivat omassa elementissään jahdatessaan lintuja ja oravia. Waldo löysi itselleen uuden harrastuksen - hiekkakuoppa gruisailun. Waldo rakastui ikihyviksi juoksentelemaan pitkin hiekkakuopan seinämiä ylös ja alas samalla kun hiekka lenteli ympäriinsä. Windylle kuoppa oli aluksi vähän liian kova pala: ylös mentiin kyllä kauheata haipakkaa, mutta alas ei oltaisikaan enää uskallettu tulla :) Siru ja Nefi innostuivat puolestaan leikkimään keskenään. Tämä on sikäli harvinaista herkkua, että leikkiminen näiden tyttöjen välillä päättyy useimmiten murinaan ja tappeluun. Nyt ei mistään sellaisesta ollut tietoakaan. Ilmeisesti tytöt ovat saaneet välinsä vihdoin ja viimein setvittyä... ainakin suurimmaksi osaksi. Toivotaan, että elo jatkuu yhtä rauhallisena vastedeskin.

Tässä nyt vielä runsasta kuvasatoa reissusta.

Waldo hiekkakuopan huipulla.

Siru ja Nefi juoksukisaamassa

Windy ilmassa

Koko podelauma

Windyliini

Waldo kannon päällä

Waldo tuijottaa :)

Waldolla kova vauhti päällä

Nyt on Windy vauhdissa

Windy tiirailee maailmaa hiekkakuopan huipulla

Doby juoksee

Siru the queen

"Mitäs se isi puuhaa?"

Nefi the kiipijä friikki

Doby =D

Podengoja pilvin pimein

Juoksukisailua

Nyt ollaan jo sisällä - tässä Siru the äiti

Tässä Windy the tytär

Tässä äiti ja hoitotäti

Kylmyys iskee... ja sammari kuume

2011-10-20T17:40:00.003+03:00

Kovin on pimeä syksy edennyt ja puistakin lehdet tippuneet. Tuntuu että jokainen päivä on samaa harmautta ja sateen ropinaa. Aurinko jaksaa paistaa vain muutaman tovin ennen kuin se painuu takaisin pilven taa tai jatkaa matkaansa Austraalialaisia lämmittämään. Eilen illalla koimme vielä kerrassaan erikoislaatuisen syysmyrskyn salamoineen kaikkineen. Hyvä etten ajanut sillalta alas, kun salama valaisi taivaan ja heti perään pimeys valtasi maan sähköjen katkettua hetkeksi. Ja yhdeksän jälkeen jyrähti kerran niin kovaa, että koko talo tärisi ja ikkunat helisivät hullun lailla. Melkoinen myräkkä.

Taitaa myös olla näiden synkkenevien ilmojen syytä, että viime päivien ajan minua on vaivannut ihan törkeä samojedi-kuume *_* Nyt kun talvi lähestyy, olisi niin hienoa omistaa sellainen aina positiivinen, hymynaamainen, valkoinen jättiläis-halinalle. Sellainen sammari, joka tulisi sohvalle viereen lämmittämään ja halittavaksi :) Remun poisnukkumisesta eli vuodesta 2006 lähtien, olen sammarista haaveillut, mutta nyt tämä halu on taas vahvistunut ihan hirveästi, varsinkin kun vähän siellä täällä on Remun veljen jälkikasvua pentuina saatavilla. Jotenkin sitä kaipaisi sellaista todella ystävällistä ja avointa koiraa, joka vähän tasapainottaisi tätä podengojen kaheliutta. Ehkä osa sammarin ystävällisyydestä tarttuisi näihinkin hulluihin. Aina toisinaan pohdin, millaisia nämä meidänkin podet olisivat, jos Remu olisi ollut lauman päänä opettamassa tapoja ja hillitsemässä pahinta rähinää ja varauksellisuutta. Nyt kun podet ovat saaneet oppinsa aina hieman varautuneelta Murulta. Ja olisihan sitä kiva saada koira, jonka turkillekin saisi jotain tehdä.

Pakko tässä on silti vain haaveilla ja jaksaa odottaa haaveineen sinne ensi vuoteen kun valmistuminen varmistuu ja voi lähteä etsimään omaa kämppää ja vakituista työtä. Turha edes unelmoida omasta sammarista ennen kuin tietää, minne päin lähtee asustamaan ja tietää, mikä rahatilanne tulee olemaan. Mutta kyllä minä sellaisen vielä joskus hankin. Sillä kukapa voisi vastustaa sellaista valkoista mrs. aurinkoista :)

... ja nimikin on tulevalle samojedilleni valmiiksi pohdittu, joten kyllä se vielä joskus tulee.

Läpi syyskuun...

2011-09-30T19:32:00.000+03:00

Kovin on tämä blogiin kirjoittelun tahti hidastunut. Liekö syynä kaikki kiire ja ylimääräinen homma, mitä niskoilleni niin helposti kerään *_* Yritän kuitenkin pitäytyä siinä, että joka kuussa tulisi yksi julkaisu blogiin lisättyä... ihan jo arkistosymmetriän takia :)

Syyskuussa jatkui opettajan pestini täällä Mäntsälässä ja kyllä tämä päivä päivältä enemmän omalta ammatilta tuntuu. Välillä on tietysti vaikeita hetkiä ja erityisesti kaikkinainen arviointi vetää kyllä hermot kireälle. Jotenkin sitä haluaisi antaa kaikille hyviä numeroita ja sitten kun tulee eteen koe tai muu tehtävä, missä kaikki on ymmärretty ihan väärin, niin kyllä siinä meinaa itku tulla :( Välillä jotkut vastaukset ovat toisaalta "huonoudessaan" myös koomisia, mutta kauan eivät nekään jaksa naurattaa. Voi kun voisi toimia opettajana ilman arviointia ja sen mukanaan tuomaa vastuuta.

Syyskuussa koirasuunnitelmia on tehty oikein urakalla. Ensinnäkin olen alustavasti ruvennut katsastamaan uutta podengonarttua, jonka sitten sijoittaisin eteenpäin. Koska kaikki on vielä puheiden asteella, jätetään yhdistelmän ja kasvattajan tarkemmat tiedot vielä mainitsematta, mutta kyllä tässä ollaan toiveikkaita. Samaten olen löytänyt Sirulle pari loistavaa sulhasehdokasta, joten suuret toiveet ovat kyllä pentue kakkosen toteutumisen puolesta. Meinasi sulhasen metsästys herättää jo melkoiset epätoivon tunteet, mutta kun sitä tarpeeksi kauan jaksaa vääntää ja kääntää, niin onneksi jotain yleensä tulee eteen. Nämä uroksetkaan eivät tosin vielä ole varmoja, mutta toiveet ovat silti korkealla.

Viime viikkojen aikana olen aloittanut koirilla jälleen kerran tehotottiksen, eli olemme ruvenneet hiomaan käytöstapoja, jotka ovat koirilta päässeet lähes kokonaan unohtumaan. Tulosten saavuttaminen on kyllä todella palkitsevaa puuhaa ja luo uskoa siihen, että kyllä tämäkin lauma saadaan järjestykseen. Ensimmäiseksi virstan pylvääksi olemme asettaneet oveen reagoinnin.Tällä hetkellä podeilla on tapana juosta kauhean haukunnan ja tohinan kera ovelle, kun joku siitä astuu sisään. Nyt olemme pienillä satseilla saaneet koiria rauhoittumaan ja odottamaan kiltisti omalla paikallaan, vaikka joku oveen koputtaisi tai siitä kulkisi. Koko laumaa tuntuu kuitenkin olevan täysin mahdoton saada käyttäytymään samanaikaisesti hyvin.

Tänään olin pitkästä aikaa yliopistolla graduseminaarissa. Kyllä se gradukin etenee hitaasti mutta varmasti. Valmistumista varten pitää gradun lisäksi saada vielä 17 opintopistettä kasaan historiasta ja se on siinä. Kyllä se valmistuminen on varmaan keväällä edessä. Eli jos hyvä säkä käy, loppu keväästä juhlitaan sekä valmistujaisiani että Sirun toista pentuetta.

Mutta siis. Syyskuussa on ollut menoa ja melskettä. Huomenna sitä on varmaan vielä enemmän, kun edessä on podetreffit. Luvassa on melkoinen podetapaaminen, jos osallistujamäärä pitää edes puoliksi kutinsa. Siellä ehkä tavataan.

Ja elokuu vielä nopeammin

2011-08-31T16:49:00.000+03:00

Melkoista haipakkaa kesä kyllä meni ohi. Varsinkin elokuu oikein hurahti, kun oli niin paljon tekemistä. Viimeinen kesätentti oli 24 päivä ja 10 päivä alkoivat työt Enhroosin yläasteella ja Mäntsälän lukiossa. Nyt olen siis kolmen viikon ajan opettanut historiaa, uskontoa ja yhteiskuntaoppia seiskoille, yseille ja lukiolaisille. Todella innoissani olen tästä hommasta kyllä ollut ja yllättävän vaivattomasti on koulun arkeen tullut sujahdettua. Ehkä minusta tulee tosiaan hyvä opettaja :)

Koirille elokuu on ollut vaikeaa aikaa, koska tytöillä on ollut vuoronperään kiimat. Ensin oli kiima Windylla. Nyt on Sirulla ja Murulla. Poika parat ovat käyneet niin kuumana, ettei saunakaan ole maistunut. Nyt on tilanne onneksi normalisoitumaan päin.

Waldon ja Windyn kanssa kävimme Heinolan koiranäyttelyssä viikko sitten. Tuloksena molemmille JUN EH. Tuomari ja oli Jaana Hartus. Windy meni kehässä todella hienosti ja seisoi tuomarin pöyrällä kuin vanha tekijä. Waldoa jännitti, mutta esiintyminen oli selkeästi parempaa kuin edellisellä kerralla. Syyskuussa on nyt edessä parit näyttelyt. Toivottavasti Waldo jatkaa petraustaan.

Surullisiakin uutisia saimme elokuussa kuulla. Dobyn pikku tytölle todettiin Legg perthes :( Kyseessä on siis yleensä aina leikkauksen vaativa kivulias sairaus, joka ilmenee ontumisena ja takajalan pompottamisena. Tämän uutisen myötä päätin sulkea Dobyn pois jalostuksesta. Waldon tilannetta tässä vielä mietitään. Vaikka Waldo itse on oireeton ja todennäköisesti terve, voi poika kuitenkin kantaa kyseistä tautia niin kuin ilmeisesti isänsäkin. Tosin taudin periytyvyyttä ei täysin tunneta ja Dobyn tyttärenkin tapauksessa tuli ilmeisesti yhdistettyä tietämättömyyden vuoksi kaksi linjaa, joissa lp:tä on esiintynyt. Mutta mistä sitä etukäteen tietää, kun asioista ei puhuta?

Ilman tätäkin uutista näyttää todennäköiseltä, etten Windylla ole koskaan pentuja tekemässä. Tyttö on niin pieni pirpana, että tiineyteen voisi liittyä tavallista enemmän ongelmia. Tässä joudunkin pohdiskelemaan oikein kunnolla tulevaisuuttani kasvattajana. Kotona asuvista kolmesta nartusta kahden jalostuskäyttö tuntuu epävarmalta. Eli aika heikolta näyttää. Jostain pitäisi saada uutta verta, narttu, jonka voisin sijoittaa eteenpäin ja käyttää jalostukseen. Tällaisia asioita pitää kuitenkin harkita tarkkaan, varsinkin kun näitä lp tapauksiakin esiintyy. Nythän olen ruvennut tutustumaan myös pariin uuteen rotuun, joiden edustajista olen kaavaillut toista rotua podengojen rinnalle. Näitä suunnitelmia tulee kuitenkin vielä hioa ja miettiä oikein ajan kanssa, ettei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Siksi rodutkin saavat vielä pysyä salaisuutena :)

Mutta tällaista siis elokuun aikana täällä Mäntsälässä... Syksy alkaa ja uudet kujeet odottavat. Toivottavasti syyskuu sujuu koirien kannalta mukavimmissa merkeissä.

Heinäkuu tuli ja meni

2011-07-31T14:32:00.000+03:00

Niinpä... lomailla ei juurikaan ehditty. Niin kova kiire oli lueskella tentteihin, joita vieläkin on kaksi edessä. Lisäksi varmistui uusi osa-aikainen työpaikka, kun pääsin hissan/uskonnon/yhteiskunopin sijaiseksi Mäntsälän lukioon ja Ehnroosille reiluksi kolmeksi kuukaudeksi =D Työt alkavat siis viikon päästä. Tällä viikolla rupesin tuntisuunnitelmia pohdiskelemaan ja diaesityksiä väsäämään. Melkoisesti tekemistähän tuosta sijaisuudesta tulee, mutta kokemus on varmasti hieno.

Heinäkuussa tapahtui vähän kaikenlaista. Sisko kävi riparilla ja tuon ajan sain hoidella noita deguja, jotka ovat helteen vuoksi ruvenneet ottamaan välillä aika pahastikin yhteen. Nyt päätimmekin erottaa Jumbon veljeksistä ainakin toistaiseksi ja katsoa, josko Nekun ja Jumbon valtataistelut siitä laantuisivat. Nougat ei tappeluihin ole onneksi ottanut osaa, ihmetellyt vain, mitä toiset kaksi puuhaavat.

Jyrsijöiden kanssa on ollut muutakin jännitystä. Reilu viikko sitten rupesin ihmettelemään tuon hamsterin takapäätä ja pelästyin likan saaneen kasvaimen. Kun tutkin tilannetta tarkemmin ja selailin netistä löytämiäni hamsteri-kuvia, paljastui että hamsterini ei olekaan she vaan he. Eli pikkuinen Myy onkin poika *_* Kylläpä helteistä on harmia: ne laittavat degut tappelemaan ja muuttavat tyttö hamsterit pojiksi. No samalla vaihtui myös Myyn nimi. Nyt ex-tyttöä kutsutaan Myyn kreikkalaisen kirjoitusasun mukaan Mewiksi. Jipii... No onhan toi Mew edelleen yhtä kiva kuin aikaisemmin. Ja löytyipä selitys sillekin, miksi poika on aina ollut niin kovin rahallinen ja säyseä verrattuna edelliseen tyttöhamsuumme ;)

Koiralauma on pienentynyt väliaikaisesti neljään. Waldo ja Nefi lähtivät keskiviikkona vanhempien mukana pohjoiseen Kuusamoon ja siellä he ovat ensi viikon loppuun. Kotona on melkein liiankin rauhallista kun koiralauma on vajaa. Tosin täydennystä tulee jo ensi viikolla, kun pikkuinen Lyyli tulee hoitoon viikoksi. Lyyli siis varmistaa, ettei elämä muutu aivan uneliaaksi.

Mutta tällaista siis heinäkuussa. Elokuussa uudet kujeet... ja vielä kauheampi kiire. Ehkä tästä selvitään hengissä.

POJU: 23.12.1994-6.6.2011

2011-06-07T16:34:00.000+03:00

Rakas koiravanhuksemme Poju saatettiin viimeiselle matkalleen maanantaina 6.6.2011. Pitkäänhän tätä päätöstä olimme jo pohtineet ja lopulta tähän ratkaisuun päädyimme. Sinnikkäästihän Poju edelleen mennä tepasteli muun lauman mukana, mutta pissaaminen ja kakkaaminen alkoi käydä niin vaikeaksi ja nivelet jäykiksi, että lopulta tämä ratkaisu tuntui kaikista parhaalta. Lääkärissä ultraääni paljasti Pojun virtsateissä kaksi isoa kasvainta, joten vaikeuksien syytä ei kaukaa tarvinnut etsiä. Näin Poju siis vaipui ikiuneensa klo. 19.10 Mäntsälän eläinlääkäriaseman pöydälle rakkaimpiensa läsnä ollessa Susannan kädet tiukasti ympärillään.

Poju saapui meidän elämäämme alkuvuodesta 1995. Isä oli nähnyt ilmoituksen pomeranian ja kleinspitzin sekoituspennuista ja ryhdyimme koko perheen voimin keräämään rahaa uutta perheenjäsentämme varten. Väkersimme parin viikon ajan joka ilta sellaisia ihmeellisiä numeronauhoja, joita isä toi töistä mukanaan ja joiden ansiosta saimme tarpeeksi rahaa uuteen koiraan. Kotonahan meillä oli jo entuudestaan samojedi Remu. Sekarotuinen Tepa-koira oli puolestaan jouduttu lopettamaan vuosi aikaisemmin käytösongelmien vuoksi.

En enää muista tarkkaan, mistä Pojun hankimme, mutta pitkän ajomatkan takana se oli. Valittavana oli kaksi pikkuista poikaa ja lopulta jopa tyttö, jota kasvattaja ei alun perin aikonut myydä. Valinta ei kuitenkaan ollut vaikea, vaan Poju valitsi meidät. Se oli veljeään ja siskoaan pienempi ja ujompi, mutta tuntui siitä huolimatta heti meidän koiralta. Automatkalla Pojua hieman palelsi ja hän olikin vuoroin minun, vuoroin veljieni ja äitini takin sisällä talvenkylmyyttä paossa. Taisipa pienet hätäpissatkin lopulta päästä pikkuveljeni päälle. Automatka kului pojalle nimeä valiten. Tomi olisi halunnut kutsua poikaa Nokinokaksi Mauri Kunnaksen tonttukirjassa esiintyvän saunatontun mukaan. Yhdennäköisyys olikin huima, mitä tuli pikimustaan nenään. Nokinokka oli kuitenkin niin pitkä nimi, että äänestimme lopulta Poju-nimen puolesta… vaikka kyllähän tuo Nokinokka saikin toimitettavakseen toisen nimen viran.

Kotiin saapuessamme Poju parkaa muistaakseni jännitti kovin, varsinkin kun näköpiiriin ilmestyi valtava valkoinen karvaturri Remu. Poju kulki pitkin sohvien alusia ja ne olivat pitkään Pojun lempi piilopaikkoja vielä vanhempanakin. Nopeasti Poju kuitenkin elämänmenoon sopeutui ja kaverustui Remun kanssa. Tätä parivaljakkoa lopulta rupesimme leikkimielisesti kutsumaan homppelipariskunnaksi: Pojulla kun oli pienelle koiralle ominaiseen tapaan taipumus ”nylkyttää” Remun häntää. Toisaalta samainen häntä palveli Pojua myös pehmoisena petinä ja parivaljakko nukkuikin aina vieretysten.

Poju koki pitkän elämänsä aikana kaikenlaista, niin hyvässä kuin pahassa. Pahaa olivat erityisesti hammasongelmat pahanhajuisine hengityksineen, perskarvoihin helposti kiinni jääneet kakkakikkareet ja lopulta luonnollisestikin Remu-kaverin menettäminen syksyllä 2006. Mahtuipa vuosien varrelle myös pari hännän murtumaa. Mutta onneksi hyvää mahtui Pojun elämään sitten sitäkin enemmän ja parasta kaikista Pojun mielestä oli varmastikin siskoni Susanna.

Vaikka Susanna oli Pojua vuoden nuorempi, Pojusta tuli lopulta kokonaan siskoni koira. He olivat erottamaton parivaljakko. Poju matkasi Susannan mukana joko pyörän korissa tai nukenrattaissa. Poju leikki Susannan kanssa milloin kotia, milloin mitäkin. Jäipä Poju kerran leikin päätteeksi autoonkin niin, että meinasi vaihtaa omistajaa autonvaihdon yhteydessä. Poju rakastikin autoilua yli kaiken ja oli aina varmasti ensimmäisenä autossa. Isovanhempieni mökki oli varmasti Pojun lempipaikkoja maailmassa ja sinne lähtiessämme Poju kyllä piti aina huolen, ettei vaan jäänyt matkasta pois. Koti oli siitä huolimatta se paras paikka. Metsälenkeiltä Poju saattoi jopa toisinaan karata omille teilleen, jättäen isäni etsimään itseään turhaan metsään. Poju osasi aina itse kotiin ja karkasi kyllä takaisin sille päälle sattuessaan. Toisaalta vanhoilla päivillään Poju saattoi toimia toisinpäin ja lähteä omin nokkinensa metsään lenkkeilemään. Siinä sitä sitten etsittiin poikaa pitkin pihoja samalla kun poika kävi yksinään lenkillä ja tuli vastaan tutulla metsäpolulla.

Vanhemmiten Poju menetti näkönsä ja kuulonsa lähes täysin. Silloin Susannasta tuli Pojulle vielä tärkeämpi. Kun Susanna oli kotona, Poju seurasi häntä kuin hai laivaa. Mikäli Susanna lähti illalla kaverille, Poju ei rauhoittunut, ennen kuin siskoni tuli takaisin. Toisaalta kouluun Susanna sai lähteä ilman sen suurempia hätääntymisiä. Siihen rutiiniin Poju oli tottunut. Jos Susanna ei ollut kotona, Poju seurasi useimmiten joko äitiä tai minua, varsinainen pikku varjo.

Poju oli viimeisiin hetkiinsä asti pirteä ja sinnikäs pikku kaveri, jonka sisukkuutta saattoi vaan ihailla. Maanantaina Poju pääsi vielä viimeistä kertaa mukaan pitkälle metsälenkille. Koska pikkuvanhus ei olisi matkan rasituksia kestänyt, Susanna työnsi häntä nukenrattaissa eteenpäin Pojun hymyillessä kieli pitkänä kuninkaallisesta kohtelustaan nauttien. Halusimme viedä Pojun vielä kerran samalle matkalle, minkä Poju niin usein nuoruudessaan teki isäni ja Remun kanssa. Poju nautti retkestä täysin siemauksin, mutta vielä mukavampaa oli lenkin päätteeksi makoilla ulkona viltin päälle Susannan vieressä.

Pojun elämään mahtui niin monenlaista, että kaikkea olisi mahdotonta tässä kertoa. Jokainen muisto herättää varmasti kymmenen muuta mielikuvaa. Suoraan sanottuna ei tässä vielä ole edes kunnolla sisäistänyt sitä, ettei Pojua enää ole. Koko ajan odottaa, että Poju saapuu varovasti tassutellen jonkin kulman takaa kieli ulkona ja häntä pystyssä. Pienestä koostaan huolimatta, Poju jätti kyllä valtavan aukon kaikkien sydämeen.

Susannan sanoja lainatakseni:
Sydän täyttä kultaa,
turkki auringon säteistä.
Pää täynnä viisaita ajatuksia.

Pojua aina ja ikuisesti ikävoiden. Pääsitpä vihdoin Remun luo juoksentelemaan...

Toukokuu

2011-05-30T20:57:00.000+03:00

Toukokuu tuli ja meni. Kaikenlaista ehti sattua ja tapahtua. Vappu aloitettiin koiranäyttelyssä. Käväisimme Lahden ryhmiksessä, jossa Waldo ja Windy aloittivat virallisen näyttelyuransa. Waldon esiintyminen oli parantunut huomattavasti kiitos huhtikuussa käymämme näyttelytreeni-kurssin. Kehän laidalla oli myös loistava kannustusjoukko, jonka siivittäminä Waldon kanssa saavutimme ERIn, SAn ja lopulta vielä PU3 tuloksen. Windyn kanssa kehässä pyörähtäminen oli varsinaista pomppimista. Neiti riehui hullun lailla, mutta antoi kyllä tuomarin käsitellä itseään hienosti. Tuloksena lopulta EH. Nefiä kehässä esiintyminen ei riemastuttanut, mutta saatiin tytölle kuitenkin EH :)

Waldo pääsi toukokuun alussa myös pariin mätsäriin, joissa ensimmäisessä poika oli sinisten nelonen Mäntsälässä. Hyvinkäällä tulosta ei tullut, mutta sen sijaan oli kiva treffata siskopuolia ja velipuolta, kun tapasimme Iloinen Koira kennelin trion. Kyseessä oli varsinainen perhetapaaminen, kun Doby pääsi leikkimään jälkikasvunsa: Windyn, Waldon, Leevin, Lempin ja Lyylin kanssa. Jännittäviä hetkiä koettiin, kun pellolta lähti juoksuun pupu. Onneksi yksikään podengoista ei tätä otusta huomannut ja juossut sen perässä tielle.

Toukokuun lopulla taloomme saapui ensimmäinen karkeakarvainen pieni podengo. Tosin vain hoitoon :) Kennel Caramelon tuontikoira Mortti kaipasi väliaikaista sijoituskotia ja nyt poika on täällä asustellut parisen viikkoa. Varsinainen pusupoika ja hymyhuuli tämä poika onkin. Kaikki lattialle unohtuneet tavarat kengistä lehtiin ja koiranleluihin saavat kyytiä. Windysta on tullut Mortin paras kaveri, jonka kanssa painitaan ja leikitään hippaa hullun lailla. Waldo välillä hieman kurittaa Morttia tämän vallattomuuden takia. Yleisesti ottaen kaikki tulevat kuitenkin loistavasti toimeen keskenään ja Mortti saa päivittäin korvapesun Nefiltä :) Pihallamme oleva kenttä on ahkerassa käytössä, kun podengot juoksevat kilpaa.

Nefin kanssa aloitimme agilityn alkeiskurssin, joka nyt on tosin tauolla Nefin juoksun takia. Tyttö on kyllä tähän lajiin luonnonlahjakkuus ja jahka päästään eroon toisten koirien aiheuttamasta häiriöstä, pääsemme varmasti kisakentille asti. Myös Siru on innostunut lajista uudestaan, koska treenit menevät osittain Nefin kurssin kanssa päällekkäin. Siru joutuukin odottelemaan kopassaan Nefin treenien ajan. Kun lopulta on Sirun vuoro, tyttö on aivan täpinöissään.

Yliopistollakin on pitänyt kiirettä. Pedagogisista opinnot on nyt suoritettu ja gradukin on edennyt. 30 sivua on nyt kasassa ja lisää pitäisi kesän aikana kirjoitella. Kesäksi tuli ilmoittauduttua myös kolmeen kesätenttiin, joissa kaikissa tulisi tenttiä kaksi kurssia, yhteensä 30 op:n verran. Kesän pyhitänkin kokonaan opiskelulle ja kirjoittelulle. Tarkoitus olisi valmistua kandiksi syksyllä (vihdoin ja viimein) ja saavuttaa maisterin paperit ensi kesänä. Kiirettä siis pitää, mutta niinhän aina.

Hyvä kesää kaikille!

Pääsiäinen Somerolla

2011-04-30T13:34:00.003+03:00

Vietimme koiralauman kanssa pääsiäisen Somerolla isovanhempieni luona. Pistäydyimme myös pariin otteeseen mökillä juoksuttamassa koiria pelloilla. Koirilla oli todella lystiä ja itsekin kyllä nautin hyvästä säästä, kevyestä tuulen vireestä ja koirien temppuilun katsomisesta. Tässä on nyt sitten luvattua kuvasatoa kyseiseltä reissulta. Kuvia olisi vielä vaikka kuinka, mutta kaikkia ei saa tänne ängettyä ;D

Aikamatka

2011-03-27T21:16:00.002+03:00

Isovanhemmat kävivät meillä kylässä viikonloppuna. He toivat mukanaan näytille puvun, jota äitini käytti aikoinaan wanhojen tansseissa. Puku on äitini isän äidin äidin vanha, joten ikää puvulla on jo ainakin sata vuotta. Pääsimme siskoni kanssa kokeilemaan molemmat pukua ja melkoisen nostalginen fiilishän siitä tuli. Olimme kuin aikamatkalla ja auttaessani pukua ensin Susannan päälle, pystyin täysin kuvittelemaan olevani 1800-luvun lopulla elänyt palvelijatar, joka auttaa emäntäänsä pukeutumaan. Fiilis vain parani, kun sain puvun itseni ylle. Tunne oli kyllä jotain ihan uskomatonta. Kaikki kunnia feministeille ja naisasialiikkeen kannattajille, mutta kyllä se olisi jotain, jos edelleen saisi pukeutua sellaisiin mekkoihin ja käydä tanssiaisissa ilman, että ihmiset kääntyvät kummissaan katsomaan :) Mutta tässä on kuva kyseisestä puvusta ensin Susannan ja sitten vielä minun päälläni.

Iloinen Koira Leevi

2011-03-01T11:34:00.000+02:00

Meillä kävi viime viikon lopulla pieni ja energinen hoitokoira Iloinen Koira Leevi. Leevi viipyi meillä torstaista sunnuntaihin. Koko tuon ajan poika oli todella rohkea ja reipas, mennä tepasteli muiden koirien seassa kuin koko ikänsä meillä asunut.

Leevi vaikuttaa todella ihmisrakkaalta ja sylissä viihtyvältä pakkaukselta. Leevi katseli useamman tv-ohjelman sylistä käsin ihmetellen tv:n outoa äänimaailmaa. Nukkumista varten syli olisi myös ollut se paras paikka, mutta toisaalta Leevi kyllä pysyi kopassa, kun sen sinne laittoi. Yöt sujuivat myös mallikkaasti omassa pedissä eikä koti-ikävä ehtinyt iskeä. Jokaista uutta ihmistä käytiin morjestamassa valtavalla pusu-hyökkäyksellä ja kyllähän Leevi otti jo podengomaiset elkeetkin käyttöön pesemällä Susannan ja isän naaman sentti sentiltä... unohtamatta tietenkään kiehnäämistä naamaa vasten. Terävät hampaat ja kynnet tekivät tuon operaation aikana jonkin verran tuhoa, joten niitä kannattaa varoa ;) Kutsusta Leevi tuli todella nopeasti luokse: riitti vain käsien levitys ja hymy, niin jo poika juoksi tuhatta ja sataa syliin.

Petollisen hurmaavasta ja hellyyttävästä ulkokuoresta huolimatta Leevin sisällä asuu kuitenkin myös varsinainen sähikäinen. Toisten koirien kanssa oli todella mukava leikkiä ja painittaessa otettiin viekkaat ja kovat otteet käyttöön. Windy sai ainakin kerran kyytiä niin, ettei tyttö-parka uskaltanut tulla piilostaan esiin ennen kuin Leevi keksi muuta tekemistä. Waldon kanssa painittaessa Leevistä paljastui dominoivia piirteitä, mutta ärähdyksestä tajusi kuitenkin rauhoittua ja palata "omalle paikalleen" lauman hierarkiassa. Leevista näyttäisikin olevan kaveria monenlaiseen leikkiin. Waldon ja Nefin kanssa sujui paini, Windyn kanssa Leevi puolestaan ymmärsi heti, kuinka pitää leikkiä "kania". Windy oli tietenkin ihan fiiliksissä, kun sai kaverikseen toisen podengon, joka jaksoi juosta taloa ympäri minuutti ja tunti tolkulla. Sirun kanssa Leevi ymmärsi pitäytyä yleisessä hyppelyssä ja hännän heilutuksessa ja Doby sai kaikessa rauhassa äijäillä toisaalla. Pojua ei edes yritetty häiritä, vaikka varmasti podengo-pojan mieltä olisi kutkuttanut tarttua juuri sopivalla korkeudella olevaan korvaan tai häntään :)

Vaikka Leevi mitä ilmeisemmin piti toisten koirien seurasta, niin toisaalta Leevi ei jäänyt kuitenkaan ihmettelemään ja nuolemaan näppejään kun muut koirat väsähtivät, vaan lähti itse tomerasti etsimään itselleen uusia leluja ja leikkejä. Leevi tulkitsee nopeasti niin koirien kuin ihmisten eleitä. Ketteryyttä ja yritteliäisyyttä myös riittää ja vähällä oli, ettei poika päässyt jo sohvalle asti hyppäämään. Podengomaisesta vilkkaudesta huolimatta Leeviltä ei kuitenkaan arviointikyky pettänyt, vaan poika pysähtyi useimmiten kaikessa rauhassa harkitsemaan ja tuumailemaan ennen kuin säntäsi suinpäin vaikeuksiin.

Tämä aivan mahtava poika, pieni koira suuren suurella sydämellä varustettuna, etsii vielä kotia. Leevistä voisi varmasti saada loistavan agility-koiran, sillä pojalla vaikuttaisi olevan halua toimia ihmisen kanssa, mutta myös taitoa esteiden suorittamiseen. Juoksijan lahjatkin tuntuvat olevan verissä jos maastojuoksu kiinnostaa, enkä TOKOakaan sulkisi heti harrastuslistalta pois. Kannattaa toimia nopeasti ja ottaa kasvattajaan yhteyttä ennen kuin joku muu saa itselleen tämän suloisen halinallen ja taskuraketin. Hoitopaikkakin Leeville on jo valmiina, sillä tänne Leevi on kyllä koska vain uudestaan tervetullut. Niin ihanasta koiruudesta on kyllä kyse :)

Yhteydenotot:
Kennel Iloinen koira
Mari Pukkila
Uudenmaankatu 249 as 2
05840 Hyvinkää
Puh: 050-5675 004
e.mail: m.pukkila@luukku.com

Ja tässä vielä lisää kuvia viikonlopun hulinoista

Temppu-treeniä

2011-02-07T19:35:00.002+02:00

Olen vihdoinkin saanut kehitettyä hyvän systeemin näiden meidän koirien kouluttamiseksi kotioloissa. Ongelmana on siis ollut paikka, missä koiria kouluttaa. Samanaikaisesti tällaiselle poppoolle ei voi mitään erikoista yrittää opettaa (muuta kuin sen, mikä on paras tapa tyrkkiä muut koirat namin tieltä =D), mutta eristäytyminen suljetun oven taaksekaan ei ole oikein toiminut. Silloin "oppilasta" kiinnostaa puolet ajasta oven toisella puolella olevien koirien äänet enemmän kuin "opettaja" ja namit. No nyt keksin vihdoin ja viimein hyödyntää tähän tarkoitukseen tuon meidän alakerran (eli rappusia sinne on peräti kolme kappaletta), jonka saa eristettyä ovella, josta näkee läpi. Näin koirat näkevät toisensa ja "oppilas" tietää, että toisella puolella ei tapahdu mitään kiinnostavaa. Muut koirat puolestaan näkevät, kuinka kivaa opiskelu on ja odottavat malttamattomana omaa vuoroaan ;) Ja kaiken lisäksi alakerta on sen verran iso, että siellä mahtuu tekemään kunnolla temppuja ja lattialla on matto, niin jopa nämä hienohelmat podengot suostuvat kierimään ja ryömimään.

Mutta nyt kun tuo "paikka" ongelma on ratkaistu, niin mennäänpäs sitten itse temppu-treeniin. Eli nyt olen parin viikon aikana ottanut noita koiria vuoronperään alakertaan opiskelemaan uusia juttuja. Seuraavaksi kerron teille hieman saavutetuista tuloksista.

Windyn kanssa ollaan pääasiassa keskitytty opiskelemaan rauhoittumista ja paikallaoloa (tämän tytön kohdalla energisyys saa aivan uudet ulottuvuudet, sillä pelkkä namin näkeminen sekoittaa tytön pään). Windyn saa pysymään paikallaan maassa parin sekunnin ajan, mutta silloinkin tyttö heiluttaa häntäänsä ja ryhtyy melko pian tekemään leikkiin-kutsu liikkeitä. Eli paikallaanolo ei ole Windyn vahvin puoli. Toisaalta olen saanut Windyn energisyyttä hyödynnettyä temppujen opiskelussa ja siksi "kieri" ja "rulla" onnistuvat tuosta noin vain. Windyhan tekee kieppejä niin paljon itsestäänkin, että käskystä tekeminen ei arjesta millään tavalla eroa :) Uskon Windyn kykyihin kyllä melkoisesti, jos vaan saan likan ensin rauhoittumaan ja keskittymään.

Waldo ottaa selkeästi rauhallisemmin kuin Windy. Waldo on myös siitä mainio koira, että palkaksi kelpaa namin ohella myös lelu. Lelun kanssa olemme treenanneet käden yli hyppimistä. Se sujuukin todella mallikkaasti ja hyvällä vauhdilla eli kyllä se koiratanssi ura tällä koiralla urkenee. Vaikka Waldo ei ole yhtä ketterä ja "viisas" kuin siskonsa, niin maltti ja kärsivällisyys kyllä korvaavat mahdolliset puutteet paremmin kuin hyvin. Waldon vahvuus onkin halu tehdä hommia ihmisen kanssa. Palkaksi riittää välillä ihan vain omistajan hymy ja iloinen ääni. Waldo keskittyy ohjaajan kuunteluun ja eleiden tulkitsemiseen paremmin kuin kukaan muu meidän podengoistamme ja poika voisi soveltua jopa toko-koiraksi (joskin vieraat paikat, kyllä hieman hämmentävät). Myös Waldon kanssa olemme treenailleet paikalla oloa (hienolla menestyksellä kotioloissa, huonolla metsälenkeillä) ja kierimistä. Jälkimmäinen ei oikein ota sujuakseen, mutta tassu nousee sen sijaan jo todella mallikkaasti.

Nefi on myös päässyt "kärsivällisyys" treeniin eli olemme treenailleet yleisellä tasolla yhdessä toimimista. Nefi kun helposti menettää keskittymiskyvyn ja rupeaa ihmettelemään, mitä muualla tapahtuu. Toisaalta Nefi on podengoistamme atleettisin, eli kaikki voimaa ja notkeutta vaativat temput sujuvat loistavasti. Nefi on taitava kierimään sekä hyppimään jalkojen ja muiden esteiden yli tai päälle. Toisaalta esimerkiksi jalkojen ympäri kiertäminen (kasi) ja pujottelu (siksak) eivät suju aivan niin hyvin kuin olin odottanut, koska Nefi pysähtelee joka käänteen jälkeen namia odottaen. Ehkäpä tästä "nytkähtelystä" päästään kuitenkin eroon ja likka ymmärtää pujottelun merkityksen. Agilitykepeillähän pujottelu kyllä toimii, mutta silloin on palkkana lelu. Sisätiloissa lelua on Nefin kanssa hieman vaikea käyttää, koska huonekalut saisivat nopeasti kyytiä.

Doby on monella tavalla samanlainen kuin Waldo. Doby on kärsivällinen ja kuuntelee ohjeita. Toisaalta Doby hämmentyy helposti, jos ohjeet eivät ole tarpeeksi selvät ja sen jälkeen Dobya joutuu hieman innostamaan uudestaan. Doby on myös hieman kömpelö (podengojen mittapuulla). Rulla sujuu siitä huolimatta sutjakasti ja viikon aikana Doby on oppinut myös ryömimään käskystä. Ryömiminen sujuukin todella nopeasti ja helponoloisesti. Poikahan on kuin mikäkin mato. Kierimisestä ei sen sijaan meinaa tulla mitään, mutta hei, ei kaikkea voi osata ;)

Siru on temppujen saralla luonnollisesti pisimmälle edennyt podemme. Sirulta luonnistuu niin kieriminen, rulla kuin tassun antaminenkin. Nämä Siru on hallinnut jo useamman vuoden, joskin alla olevan maton myötä temppuihin on tullut uutta puhtia. Kun palkkana on nami, niin Sirusta kyllä löytyy virtaa ja vauhtia ihan yhtälailla kuin näistä nuoremmistakin epeleistä. Viime viikkojen aikana olemme saaneet vihdoin kieri-käskyn hiottua siihen kuntoon, että kättä voi pitää korkeammallakin. Aikaisemmin Siru nimittäin tarvitsi käden maantasalle, jotta nami oli mahdollista nähdä myös kierähdyksen yhteydessä. Uusina temppuina Sirun kanssa olemme nyt alkaneet treenata kasia ja rinkeliä. Rinkeli on siis käsistä muodostetun renkaan läpi hyppimistä. Muutaman toiston jälkeen Siru ymmärsi mistä on kyse (ensin hieman ihmetytti) ja melkoisella ilmavuudella hypyt nyt onnistuvatkin. Kasi sujuu myös erittäin vauhdikkaasti ja Siru selkeästi tietää, mitä pitää tehdä. Siru ei siis ainoastaan jahtaa namia, vaan tyttö hakeutuu itse seuraavan jalan ympäri. Tässä näkyy varmaankin tuo agilitytausta. Olen oikein ylpeä Sirusta, joka tekee kyllä mitä vaan, kunhan palkasta sovitaan =D

Tässäpä tämä... Tällaista temppu-treeniä on meillä viime aikoina harrastettu. Eiköhän tästä pikku hiljaa hyvä tule. Niin, ja Windylla on alkanut juoksu. Mamin pikku vauva ei olekaan enää mikään vauva...

Koira-haaveita

2011-01-27T18:08:00.003+02:00

Vaikka koirakiintiö onkin täällä hetkellä ääriään myöten täynnä, olen viime aikoina kuitenkin pohdiskellut monien rotujen hyviä ja huonoja puolia ja haaveillut jos jonkinmoisesta nelijalkaisesta menijästä. Tilannetta ei tietenkään autta yhtään se, että pääsin viikonloppuna katsomaan Dobyn toista pentuetta Hyvinkäällä. Siinä olikin kolme syötävän suloista pikku vauvaa, joiden omat luonteenpiirteet nousivat kyllä esiin jo lyhyen tutustumisen jälkeen. Lyyti, pienin tytöistä, oli kuin Windy kakkonen eli varsinainen menokone. Toinen tyttö ei ollut aivan yhtä vilkas, mutta tomerasti pikku Lempi yritti esimerkiksi Dobyn hihnaa syödä :) Ainoa poika oli puolestaan Dobymaisen rauhallinen eli vähän niin kuin Waldo. Tämä Leevi-poikahan on edelleen vapaana ja uskoakseni jätkästä tulee varsinainen halinalle kasvaessaan. Vaikka poika olikin siskojaan rauhallisempi rohkeutta kuitenkin löytyi ja iloisesti tuli tuttavuutta tekemään. Kannattaa käydä paikan päällä katsomassa jos oma podengo kiinnostaa.

Mutta se pennuista ja takaisin koira-haaveisiin. Kaikille on varmaan käynyt selväksi, että olen jo pari vuotta haaveillut samojedista. No noita haaveita en ole unohtanut, sillä ovat ne vain niin ihania ja ystävällisiä karvakasoja. Viime aikoina olen myös kaipaillut lisätekemistä koiran turkin harjauksen muodossa. Ja sammarissahan tätä työsarkaa kyllä riittää. Eniten sammareissa kiehtoo kuitenkin luonne, josta Remu oli kyllä loisto esimerkki.

Toisaalta erilaiset vinttikoirat ja alkukantaiset rodut miellyttävät silmääni todella paljon, luonnetta tietysti unohtamatta, sillä kaikkien koirien ei tarvitse olla sammarimaisen avoimia. Erityisesti saluki on ollut sellainen kestosuosikkini useiden vuosien ajan. Jo salukin historia herättää mielenkiintoni, mutta lisäksi salukin ulkomuodossa on jotain sellaista kauneutta ja ylväyttä, jota löytyy vain harvoista koiraroduista. Saluki on kuin lähi-idästä kotoisin oleva koiramaailman kuningatar/kuningas. Salukien luonteessa on kyllä omat haasteensa, mutta toisaalta niin on kaikissa muissakin roduissa.

Salukien ohella olen viime aikoina tutkinut melkoisesti cirneqo dell'etnoja, jotka ovat faaraokoiria hieman pienempiä alkukantaisia koiria. Kotoisin cirneqot ovat Italiasta. Niissä, samoin kuin faaraokoirissa, kiinnostaa ulkonäön ja luonteen ohella erityisesti juuri historia. Egyptiläinen mytologia on ollut aina intohimoni ja nämä koirat ovat kuin suoraan egyptiläisistä maalauksista. Samaa voi jossain määrin sanoa Ibizan podencosta, joka on itse asiassa hyvin lähellä isoa portugalinpodengoa. Näistä kolmesta koirasta "kätevin" olisi kokonsa puolesta cirneqo, mutta kaikki kolme ovat aivan mahtavia pakkauksia.

Tällaisista alkukantaisista koirista kiinnostava on myös basenji, jota en tosin ole mitenkään vakavasti harkinnut, vaikka olenkin rotuun jossain määrin tutustunut. Sen sijaan kreetankoira, jota FCI ei vielä ole hyväksynyt, herätti jokin aika sitten mielenkiintoni. Vinttikoiramainen ulkomuoto lurppiin korviin ja kiekura häntään yhdistettynä on kerrassaan ihastuttava yhdistelmä. Mikäli rotu joskus päätyy FCI:n listoille, olen kyllä hyvin lähellä tällaisen koiran hankkimista.

Mutta vaikka viime aikoina sydämeni ovat vieneet vinttikoirat ja alkukantaiset rodut, ei paimenkoiria sovi unohtaa. Kestosuosikkini on luonnollisesti shetlanninlammaskoira (jollaisen luulimme jo saavani Murua ostaessani), mutta muutamien kuukausien aikana olen ihaillut melkoisesti myös pyreneittenpaimenkoiraa. Rotu on siinä mielessä omakohtaisesti tuttu, että edesmennyt Tepa-koiramme oli puoliksi pyreneittenpaimenkoira. Luonteeltaan koira on kyllä hieman hankala (minkä Tepakin jo todisti), mutta ulkomuoto kyllä miellyttää minun silmääni. Paimenkoirien ohella pidän myös spanieleista... ja okei, myönnetään... myös lukuisista terriereistä.

Mutta joo... tällaisia suosikki rotuja kyllä kertyy koko ajan vain lisää. Ihan heti en kyllä uusia koiria ole hankkimassa (ellen sitten laita podengoa sijoitukseen muihin perheisiin), mutta aina saa haaveilla. Kun seuraavan koiran hankinta tulee parin-kolmen vuoden päästä ajankohtaiseksi (silloin olen toivottavasti jo omassa kodissa ja rahaa ansaitsemassa - aina saa toivoa), niin ratkaistavana on: hankinko valkoisen jääkarhun, gasellimaisen juoksijan, seinämaalauksista tutun sakaalipään vaiko sitten jotain vallan muuta.

Uusi vuosi ja uudet kujeet... sekä Dobyn ja Tiitun pentuja

2011-01-05T10:03:00.009+02:00

Nyt on vuosi vaihtunut ja ulkona on lunta kilotolkulla. Loppuvuosi sujui kiireisissä merkeissä, kun valmistelimme jouluesitystä ja matkaamista Somerolle. Windy, Waldo ja Poju pääsivät mukaan kyläilemään ja todella mallikkaasti homma kotiin hoituikin. Windy ja Waldo ihastuivat kyllä oikeasti tuohon pieneen serkkutyttööni ja taisipa tunne olla molemminpuoleinen. Windy kirjaimellisesti painiskeli Seelan kanssa, mutta osasi kuitenkin ottaa tarpeeksi rauhallisesti, jotta yhteiselo sujui. Seelakin ymmärsi, ettei Windya tai Waldoa voi ihan miten sattuu retuttaa.

Uusi vuosi olikin sitten vallan toinen juttu. Vietimme sen perinteisesti kotona ja jo aamusta asti Windy oli kovin säikyllä tuulella. Olin Windyn kanssa lenkillä metsässä ja yhtäkkiä neiti säikähti jotain niin, että lähti juoksemaan kovaa vauhtia kotia päin. Siinä vaihessa Windy ei sitten enää tunnistanut minuakaan ja jouduin soittamaan siskon hätiin. Susanna lähti siis tulemaan kotoa päin karkulaista vastaan ja saikin neidin kiinni... keskeltä autotietä *_* Siinä oli kyllä sydämentykytystä ja jännitystä kerrakseen. No neiti karkulainen oli kyllä itsekin vähän häpeissään, kun huomasi, ettei se perässä tuleva pelottava mörkö olekaan kukaan muu, kun oma emäntä ;)

Kun rakettien ampuminen kuudelta alkoi, Windy ja Siru etsivät kilvan piilopaikkaa ja päätyivät lopulta leivinuunin, seinän ja tuolin muodostamaan pikku koloon. Siellä ne sitten nukkuivat keskenään loppuillan samalla kun muu perhe katseli samassa huoneessa elokuvia. Myös Murua ja Nefiä jänskätti melko tavalla. Loppujen lopuksi uusi vuosi sujui kuitenkin hyvin, vaikka se tuntuikin suuren koiramäärän vuoksi todellisuutta "pahemmalta". Poju ei onneksi noteerannut pauketta kuuroutensa vuoksi millään tavalla eikä myöskään, yllätys yllätys, Waldo. Waldolainen tuli kuistille asti ilotulitteita katsomaan eikä ollut niistä moksiskaan. Haukahteli vain naapureille. Seuraavana päivänä kaikki koirat ottivatkin sitten korkojen kera edelliseen iltaan kuluneen ajan takaisin. Olivat todella rohkeita ja kaikkia ilotulite-roskia olisi pitänyt päästä maistamaan.

Eilen vietettiin Sirun 4-vuotis syntymäpäiviä. Herkuksi saatiin vanhaa nakkikastiketta ja lohilaatikkoa. Menimme oikein pitkälle lenkille ja kaikki koirat saivat temmeltää lumihangessa vapaasti. On se jo niin iso tyttö. Nefin lihotuskuuri ei muuten ole tehonnut, joten nyt päätimme kokeilla HeviNEUta. Se maistuikin paljon paremmin kuin maksalaatikko tai murot. Olisihan se kiva, jos hyvä maku näkyisi myös siellä vyötärössä ;)

Dobyn ja Tiitun pennutkin alkavat olla jo isoja kuin mitkä. Ikää pennuilla siis reilu kolme viikkoa. Pienin tyttönen kehittyy kuulemma hitaammin kuin siskonsa ja veljensä, mutta näyttää kuitenkin hyvin perässä pysyvän. Ovat ne kyllä todella suloisia epeleitä. Sain myös Marilta luvan laittaa tänne muutaman kuvan (kuvat siis © Mari Pukkila), niin näette itse kuinka suloisista pikkusista on puhe.

Tässä kuvassa pennut 3 päivää
Tyttö - Poika - Tyttö

Tässä kuvassa pennut melkein pari viikkoisia:
Tyttö - Poika - Tyttö

Nyt ikää kolme viikkoa:
Poika - Tyttö - Tyttö

Ja tässä vähän yli kolme viikkoa

Poika ja toinen tyttö ovat vielä vapaita ja niistä voi kysellä Marilta...
Kennel Iloinen koira
Mari Pukkila
Uudenmaankatu 249 as 2
05840 Hyvinkää
Puh: 050-5675 004
e.mail: m.pukkila@luukku.com

Joulu kolkuttaa ovelle

2010-12-21T18:51:00.002+02:00

Joulu kolkuttaa jo ovelle ja paljon kaikenlaista on tapahtunut. Hirveä kiire on koko ajan. Ihan kuin olisin haalinut itselleni liikaa tekemistä. Voisikohan olla näin? Ehkäpä. Koulutehtäviä oli rutkasti, mutta niistä selvittiin jotenkuten hengissä. Sitten alkoikin perinteeksi muodostuneen jouluesityksen suunnittelu toden teolla. Sitä ollaan nyt siskon kanssa väsätty viimeiset päivät hullunkiilto silmissä. Ja juuri kun koreografiat alkoivat olla valmiina ja niiden treenauksen oli tarkoitus alkaa, minuun iski flunssa. Voi p**** Nyt on kuumetta, vuotava nenä, pää ja kurkku kipeä ja kaikkea muuta yhtä ihanaa.

Mutta joo... On tässä sattunut muutakin. Vasta marraskuussa meille muuttanut Höntti-degu kuoli pari viikkoa sitten. Hieman arvoitukseksi jäi, miksi, mutta ilmeisesti syynä olivat piileskelleet loiset, jotka aktivoituivat uuden ympäristön aiheuttaman stressin seurauksena :( Surullinen juttu ja nyt on Jumbo ilman seuraa. Uudet kaverit tulevat tosin mahdollisimman pian, jahka ensin varmistuu, ettei Jumbo itse ole sairas.

Windy ja Waldo ovat myös käyneet lekurilla poistamassa viimeiset maitohampaansa. Lääkärissä kyllä huomasi taas vaavien omat luonteenpiirteet paremmin kuin hyvin. Waldo nukahti heti rauhotuspiikin saatuaan, mutta jännitti pöydällä lihakset kireinä ja sydän paniikista jyskyen. Windy oli puolestaa melko rentona, mutta ei sitten olisi millään suostunut nukahtamaan. Koko ajan piti silmiä pitää väkisin auki ja murahdella kaikille äänille ;)

Mutta ilo uutinen olikin sitten se, että Tiitun ja Dobyn jälkikasvu näki päivän valon 11.12. Pentuja synty kolme kipaletta. Kaksi tyttöä ja poika. Toinen tytöistä on todella vaalea, muut kaksi ovat puolestaan ruskeita valkoisin merkein. Pojalla oli syntyessään painoa 170 grammaa (jos muistan oikein) ja pienimmällä tytöllä vain 110 grammaa, joten koko erot olivat melkoiset. Nyt Poika ja toinen tyttö painavat jo runsaat 400 grammaa ja pikku likkakin on 300 grammainen neitokainen. Täällä ollaan isän puolella kyllä todella ylpeitä vauveleista. Dobykin käyttäytyy kuin tietäisi missä mennään. Dobysta on tullut meidän perheen macho, jota kaikki muut koirat tottelevat pienimmästäkin murahduksesta. Ja voi sitä mielistelyn määrää :)

Lauantaina olin isovanhempien 50-vuotis hääpäivää viettämässä Somerolla. Mukaan pääsivät myös Windy ja Waldo, jotka käyttäytyivät todella kauniista. Waldokin antoi Seela-serkulle (kohta 2v.) mojovan pusun poskelle. Itse jännitin hirveästi toisaalta koirien takia (Windy ja Waldo eivät aiemmin ole olleet vastaavassa tilanteessa), mutta myös siksi, että pidin suurelle yleisölle pienen rukoushetken. Se meni onneksi melko hyvin. Lisäksi esitin Sussen kanssa lyhyen tanssiesityksen musiikkina Juha Tapion kaksi puuta.

Mutta, mutta... joulu kolkuttaa jo ovelle ja nyt pitää rientää hoitamaan keskenjääneitä asioita. Palaillaan asiaan.

Marraskuun saldoa

2010-11-30T14:27:00.000+02:00

Marraskuun aika tapahtui kaikenlaista. Kävimme Windyn ja Waldon kanssa kolmessa pentunäyttelyssä ensin Lohjalla, sitten Tampereella ja Lopuksi Helsingissä. Lohjalta tuloksena oli ROP-pentu (Waldo) ja VSP-pentu (Windy). Muissa näyttelyissä ei sitten yhtä hyvin mennytkään. Tampere oli varsinainen pohjanoteeraus, mutta syynä oli kyllä enemmänkin osaamaton tuomari kuin koirat. Vaikka ei ne koiratkaan ihan parhaimmillaan ollut ;) Waldon ongelmaksi paljastui nopeasti jännittäminen näyttelykehässä. Ulkonäköä olisi riittävästi hyviin tuloksiin, mutta siitä ei ole apua, jos koira ei suostu kävelemään tai seisomaan pöydällä. Siitä huolimatta Waldo jätti kilpakumppaninsa Helsingissä taakseen :) Windy ei puolestaan näytä yhtä hyvältä kuin veljensä (tuollainen pikku sintti), mutta esiintyminen on niin reipasta, että pakostakin hymyilyttää. Helsingissä Windy olikin sitten toinen kolmen nartun kisassa.

Joten nyt tässä on tavoitteena totuttaa Waldo erityisesti pöytään. Tarkoituksena olisi ostaa ihan oikea näyttelypöytä, jonka kanssa voisi sitten mennä erilaisiin koira tapahtumiin Waldoa pöydällä seisottamaan. Waldo kun osaa olla pöydällä kotona, mutta vieraassa paikassa se ei sitten enää onnistukaan. Joten siedätyshoito, täältä tullaan :)

Marraskuussa meille muuttivat myös degupojat Jumbo ja Höntti. Aivan ihanista otuksista on kyllä kyse. Todella seurallisia ja eläväisiä tapauksia. Häkin viikareille rakensi meidän pappa ja se on kyllä niin upea ja iso, että kateeksi käy. Nyt on poikien kanssa tosin sellainen ongelma ollut, että molemmilta pojilta rupesi paino laskemaan nopeasti ja nyt on stronghold-lääkitys päällä. Toivottavasti saadaan pojat taas pian kuntoon.

Marraskuun uutisiin kuului myös se, että DObyn viimeisin valloitus, Iloinen Koira Tiitu, osoittautui mitä ilmeisemmin tiineeksi. Röntgeniin tuleva mamma on menossa ensiviikolla ja pennut syntyvät joulukuun puolivälin tienoilla. Täällä odotellaan innokkasti sormet ja varpaat ristissä ja pentujen kuulumisia tulen varmaan täällä blogissakin kertomaan, jahka itse jotain taas kuulen. Kiinnostuneet voivat kysellä pennuista Iloinen Koira kennelistä.

5 kk ja syöttöpossuja

2010-10-29T12:06:00.006+03:00

26. päivä täyttivät Windy ja Waldo 5 kuukautta. Isoja pikkupodengojahan nuo kaksi tosiaan jo ovat. Windylla on painoa n. 2,8 kg ja Waldolla peräti 3,6 kg! Todellinen möhkäle tuo meidän Doby-juniorimme =D Haukkumaankin on ruvettu jo niin maan perusteellisesti ;) Pentukoulussa on nyt käyty kolme kertaa ja ihan hienosti on mennyt, vaikka kovasti molempia pentuja harmittaa, kun ei pääse siskonsa/veljensä kanssa leikkimään. Käskyt kuitenkin sujuvat ihan mallikkaasti ja molemmat oppivat kyllä nopeasti uusia asioita. Seisomatreeniä pöydällä ollaan kotona ahkeraan myös harjoiteltu ja nyt ainakaan kotona ei pöytää enää pelätä. Saa nähdä, miten ensi viikon näyttelyssä sitten. Lohjan pentunäyttelyynhän osallistuu vain kaksi sileetä pientä podengoa eli meidän epelit. Jos ei ROP-pentua nyt perheeseen saada, niin jo on ihme :) Todella paljon täällä kyllä hermoillaan ja jännitetään.

Yritettiin tässä "synttäreiden" kunniaksi saada myös seisomakuvia vauvoista otettua. Helpommin sanottu kuin tehty, koska Susanna on ollut matkoilla ja jouduin yksinäni sohimaan kameralla. Ei ole helppoa saada koiraa seisomaan ja samalla toisella kädellä ottaa kuvia mitään näkemättä. Mutta tällaiset kuvat kuitenkin kaksikosta saatiin (pahoittelen eritysesti Windyn kuvan vinoutta eikä Waldonkaan kuva ole paras mahdollinen - muista kuvista vaan puuttui aina vähintään puolet päästä ;P):

Myös Nefin lihotuskuuria on jatkettu. Pikkuisenhan tuo neitokaisen juoksu sotki hommia, kun neiti on silloin tavallista huonompi syömään, mutta kun tänään Nefin punnitsin, niin paino on kuitenkin noussut 5,1:sta 5,4 kiloon. Eli ehkä me saadaan tuo "syöttöpossu" vielä lihomaan. Tosin vaikka juoksun aikana Nefi syökin vähemmän niin viime juoksu tuntuu myös aina Nefiä hieman turvottavan, joten tiedä sitten kuinka ohimenevää tuo lihominen on.

Ensi lumi

2010-10-15T15:23:00.006+03:00

Nyt on ensilumi tullut maahan. Vähänhän tuota jo tiistainakin sateli, mutta vasta eilen tuli taivaalta oikein isoja karvalakkeja niin, että maa on nyt ihan valkoinen. Eilen illalla, kun päästin koirat vielä pissalle, oli pikkuisilla siinä hieman ihmettelemistä. Kovastihan tuo omituinen aine molempia aluksi hämmästytti: miksi se on niin kylmää ja märkää ja tuoksuukin oudolta? Viisi minuttia sitä piti ihmetellä kivetyksen ja lumen rajalla, mutta lopulta molemmat uskaltautuivat lähtemään liikkeelle. Waldo juoksi kauheata vauhtia ihan kuin peläten, että lumi käy kiinni jos pysähtyy. Windy taas hipsi kuin mikäkin kameleontti pitkin pihaa. Pikku hiljaa uusi kokemus rupesi kuitenkin maistumaan ja eipä aikaakaan, kun pennut juoksentelivat pitkin pihoja aivan tohkeissaan. Vähän väliä piti pää pistää lumihankeen ja nuuskia outoja hajuja sekä hieman tietysti myös maistella. Sitten taas mentiin eikä sisällä meinattu tulla lainkaan. Meidän vaavelit, jotka yleensä on niin iik-en-mee-ulos-kun-siellä-on-märkää ovat nyt aivan innoissaan lumesta.

Tänään käytiin myös metsässä lenkkeilemässä. Kauhea vauhti oli varsinkin vaaveleilla päällä, kun seurasivat Murun esimerkkiä. Ojakin piti ylittää useaan otteeseen ja siinä sivussa käydä sitten uimassakin jääkylmässä vedessä *_* No huvinsa kullakin. Kuviakin tuli tältä reissulta muutama otettua. Tässä tuota kuvasatoa. Viimeisenä pari kuvaa, jotka otettu samassa paikassa ennen lumisadetta :)

Meillähän on nyt myös sellainen tilanne, että Sirulla ja Nefillä on juoksu. Tämän myötä Waldonkin sisäinen "äijä" on herännyt, ja kovasti pitää nuuhkia tyttöjen takapuolia ja esittää kovista. Nyt kun tytöillä on tärpit, Doby on puolestaan yhtä ulina-ininää. Ja asiaahan ei yhtään auttanut se, että Dobylla oli täällä tiistaina myös sallittuja naisvieraita ;) Siitä lisää toivottavasti myöhemmin, joten pysykääpäs kuulolla.

Nefin lihotuskuuri

2010-10-01T10:09:00.006+03:00

Vime lauantaina kävimme Nefin kanssa Karkkilan ryhmänäyttelyssä ja siellä tuomarin kommentti oli, että koira on liian laiha. Tämä ei tietenkään ollut mikään uusi uutinen sillä likka on aina ollut tuollaita kukkakeppi-mallia, joka ei tunnu lihovan millään. Kuluttaa heti kaiken syömänsä riehumalla. Nefi ei taida olla kunnolla paikallaan edes nukkuessaan...

No joka tapauksessa nyt alkoi Nefin lihotuskuuri (ties kuinka monetta kertaa), joten katsotaan tuottaisiko se mitään tulosta. Maanantaista alkaen olen joka päivä tytölle syöttänyt maksalaatikkoa ja nyt olisi murotkin tarkoitus vaihtaa Happy Dog nimiseen merkkiin, joka on ainakin yhdelle podengolle tuonut lihaa lisää luiden päälle (kiitos Sareille vinkistä =D). Toivottavasti tästä uudesta ruokavaliosta olisi jotain apua...

Tämän lihotuskuurin aluksi tuli otettua Nefistä myös uusia seisomakuvia sekä käytettyä likka vaa'alla, jotta tuota muutosta olisi helpompi seurata. Painoa Nefillä on tällä hetkellä noin 5,1 kiloa (eli likka on painavin podemme laihuudestaan huolimatta). Tässä hieman kuvasatoa.

Samalla tuli myös Windy ja Waldokin punnittua. Waldo on mennyt komeasti yli 3 kilon ja Windyllakin on painoa 2,5 kiloa. Ovat siis vielä pikkuisia keijukaisia, mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa =D

Ja tässä vielä nelikuukautis-kuvat pikkuisistakin. Eivät mitenkään hyvin onnistuneita, mutta tähän hätään saavat kelvata ;)

Windy Helsingissä

2010-09-20T14:20:00.004+03:00

Käväisin tänään Windyn kanssa lyhyellä reissulla Helsingissä. Minun piti viedä gradun kesätehtävä uskontotieteen laitokselle ja koska en halunnut tehdä reissua Hesaan vain sen takia, lähti Windy-viikari mukaan.

Matka stadiin oli Windylle ensimmäinen ja samoin olivat myös junamatkat. Ensin juna hieman jänskätti, mikä näkyi tärinänä ja tutinana, mutta pikkuhiljaa tyttö rentoutui ja rupesi uteliaana vilkuilemaan ulos ikkunasta ohikiitäviä maisemia. Neiti otti myös omakseen kassin, jossa Pojua joskus monta vuotta sitten kanniskeltiin. Kenties kaikkein ihmeellisintä junassa olivat kaikki omituiset äänet sekä nainen, joka puhui aina välillä kovaan ääneen jostain katosta, vaikka mitään ei näkynyt :)

Helsingin asemalla Windylle puettiin sitten pinkki-puku päälle ja lähdettiin kävelemään. Neiti oli todella tomera ja vaikutti siltä, että olisi koko ikänsä Helsingin kaduilla tallustellut. Häntä oli pystyssä ja korvat terhakkaasti ylhäällä ja kaikkia ohikulkijoita olisi pitänyt käydä tervehtimässä. En tiedä herättikö ohikulijoiden hymyn Windyn suloinen olemus vaiko kenties päättäväisyys, jolla neiti kulki eteenpäin tietämättä yhtään, minne oltiin menossa.

Lopulta saavuimme uskontotieteen laitokselle ja siellä laitoin Windyn kassiin piiloon. Äkkiä rappuset ylös toiseen kerrokseen, monisteisiin niitit ja pinkat Pesosen lokeroon ja sitten takaisin alas. Koko ajan Windy oli ihan tyytyväisen oloinen, vaikka välillä olisi kyllä halunnut takaisin omille jaloilleen kulkemaan. Sieltä matkamme sitten jatkui Stockalle, jonka liukuportaat olivat hieman ihmeelliset. Eläintarvikeosastolta ei Windyn mielestä löytynyt mitään muuta kiinnostavaa kuin daltamatialainen, jolle Windy hieman haukahteli ja olisi mielellään tehnyt lähempää tuttavuutta.

Stockalta jatkoimme Foorumin Mustiin ja Mirriin, jossa Windylle tuli äkkiä pissahätä ja kaikki sisäsiisteys asiat unohtuivat (eihän sitä ulos malttanut pissata). No onneksi mukana oli paperia, niin saatiin lattia kuivaksi ja Windylle ostettiin pussi kanaherkkuja. Ei tosin palkaksi tuosta pissasta. Foorumin jälkeen lähdimme sitten palailemaan asemalle, mutta matkaan tuli pieni mutka, kun Windy huomasi tiellä parven puluja. Muutama minuutti lintuja sitten ihmeteltiin välillä haukkuen ja välillä jahdaten, kunnes lopulta kaikki pulut olivat liian korkealla Windyn saada kiinni. Ei siinä sitten muu auttanut, kun tepastella takaisin asemalle, jossa juna jo odottikin laiturissa.

Junassa Windylla oli vielä hetken aikaa kova meno päällä, mutta sitten likkaa rupesi nukuttamaan ja kotimatka vedettiinkin sikeästi hirsiä oman kassin suojissa.

Tässä vielä kuva Windysta eilen tehty asu päällään vieressään Waldo.

Lady Pink & Mr. Waldo

Niin ja lauantainahan me oltiin siellä podengojen päänäyttelyssä. Todella reippaasti sielläkin käyttäydyttiin, vaikka kylmä meinasikin tulla :)

Voi että, mitä touhua =D

2010-09-17T14:05:00.004+03:00

Tälle viikolle ja varsinkin tälle päivälle on mahtunut taas paljon kaikenlaista. Huomenna jatkoa seuraa, kun Windy ja Waldo olisi tarkoitus viedä turisteiksi podengojen päänäyttelyyn :) Mutta ennen kuin sinne asti päästään, niin kerrotaanpas nyt ensin hieman, mitäs kaikkea tähän viikkoon on mahtunut.

Oikeastaan tämä "viikko" alkoi jo viime viikonlopusta, kun kävimme koirien kanssa Somerolla isovanhempia morjestamassa. Vierailu oli sellaista "yllätys" sorttia, ja varmasti olikin melkoinen järkytys, kun oven taakse ilmestyy yhtäkkiä neljä ihmistä ja seitsämän karvaturria. Windylle ja Waldolle vierailu Somerolla oli vasta toinen, mutta hyvin kyllä muistivat paikat ja olivat kuin kotonaan mamman sylissä. Windy osoitti myös podengomaista itsetietoisuutta sovittamalla itsensä kerran toisensa jälkeen talon parhaimman sohvan päällä olevalle tyyny kasalle. On tosiaan tullut äitiinsä. Toimisivat kummatkin paremmin kuin hyvin Prinsessa ja herne sadun tähtinä.

Somero-reissuun mahtui myös odottelua, kun kävimme takaisintulo matkalla Vantaan Myyrmannissa hakemassa muutaman DVD:n. Itse jäin koiravahdiksi autoon ja mukavastihan tuokin meni, vaikka kaikkea muuta pelkäsinkin. Seitsämässä päässä kun tuo tyhmyys tiivistyy enemmän kuin yhdessä. Nyt kaikki kuitenkin sujui, kiitos kuivalihan, jota heittelin milloin takakontissa odottaville isoille podeille ja Murulle, milloin vieressäni penkillä olevalle Pojulle tai kopassaan matkustaville pikkuisille.

Maanantaina oli sitten vuorossa 4H-kerho, jonne Lemmikki-teeman mukaisesti otin mukaani Waldon. Ensin kerho oli Waldolle varsinainen järkytys. Poika parka yritti päästä piiloon auton alle, kun kerholaiset innoissaan tungeksivat Waldoa katsomaan. Kun sain lapset hieman rauhoittumaan ja jaettua tehtävät, Waldokin rupesi hiljalleen lämpenemään tilanteelle. Aluksi käytiin nameja napsimassa kerholaisten kädessä pikkuisen varovaisesti, mutta loppukerhosta Waldo jo juoksi milloin kenenkin kerholaisen perässä innoissaan kuin pupujussi.

Tämä viikko on ollut Waldon suhteen muutenkin varsinaista juhlaa, sillä jätkä on vihdoin ja viimein oppinut hyppimään sohville. Ensimmäisen kerran Waldo hyppäsi äidin ja isän sängylle ja siinä sitä sitten mietti, pitäisikö poikaa kehua vai torua. Waldo kun on ollut hieman kömpelö ja tässä tosiaan jo odoteltiin malttamattomina, milloin hyppyarsenaali löytyy. Hyppimisen lisäksi Waldon lenkeille on ruvennut tulemaan merkkailu-meininkiä ja jalka nousee jo lähes joka kerta todella komeasti ilmaan. Windy puolestaan on ruvennut matkimaan Pojua ja pissaa välillä molemmat takajalat ilmassa. Varsinaisia sirkus koiria.

Torstaina oli vuorossa toinen kerho ja sinne pääsi tällä kertaa mukaan Windy. Valitettavasti kerhoon ei tullut kuin yksi kerholainen, joten Windy ei hirveästi sosiaalistunut, mutta meno olikin sitten astetta vauhdikkaampaa alusta alkaen. Windy touhusi kuin mikäkin taskuraketti namien toivossa, milloin hyppien ja loikkien, milloin maate ja istumaan mennen. Windy nimittikin kerholaisen lähes välittömästi omaksi henkilökohtaiseksi namiautomaatikseen, agilityesteekseen ja leikkikalukseen. Varsinainen pikku prinsessa.

Mutta ehdottomasti erikoisin päivä oli kuitenkin tänään, kun vuorossa oli toiset penturokotukset ja passien haku. Edellinen rokotus-kertahan sujui namien avulla oikein mallikkaasti. Tällä kertaa Windy ja Waldo eivät olleet aivan yhtä yhteistyökykyisiä. Ensimmäisenä rokotukset sai Windy, joka toisen piikin aikana huusi kuin vietävä ja pissi vielä alleen. Namejakaan ei suostunut ottamaan ennen kuin pöydältä pääsi alas, mutta silloin ruvettiinkin taas jo menemään pää kolmantena jalkana eteenpäin. Waldo ei pistänyt kampoihin yhtä pahasti, mutta eipä hänkään kyllä ollut kovin mielissään tilanteesta. Juhlinnan aihetta oli kuitenkin ilmassa, koska nyt löysi lääkärikin Waldolta molemmat kivekset. Toinen kun oli vielä kuukausi sitten lääkärireissulla hukassa, vaikka itse sen löysinkin heti samana iltana.

Rokotusten jälkeen siirryimme odotustilaan laskua ja passeja odottamaan sekä tietysti levittämään podengohulluutta eteenpäin. Paikalla oli nimittäin eräs rouva koiransa kanssa, joka heti iski silmänsä podengoihin ja halusi tietää rodusta vaikka mitä. Windya ja Waldoa tuttavuuden tekeminen kyllä kiinnosti, mutta samalla vieras koira hieman hirvitti. Siksi molemmat tyytyivät vetämään omaa showtaan pikkuisen välimatkan päässä.

Lääkäristä reissumme vei sitten Riihenmäen koululle, jonka kentällä sirkus tänään esiintyy. Olin aamulla nähnyt sirkusponien pitävän majaansa tien vieressä ja ajattelin viedä pikkuiset hieman tutustumaan uusiin otuksiin vähän lähemmin. Kun tulimme paikalle, poneilla oli juuri pientä leikkikinaa menossa ja silmät pyöreinä Windy ja Waldo hivuttautuivat vain metrin kerrallaan eteenpäin. Hitaasta etenemisestä huolimatta saavutimme lopulta määränpäämme. Silloin paikalle saapui myös nainen sirkuksesta, joka ihastuneena kyseli, minkä rotuisia koiria Windy ja Waldo ovat. Siinä sain sitten esitellä podengoja samalla kun Windy ihastui poneihin ikihyväksi. Windy olisi todella mielellään mennyt aivan ponien luo leikkimään, mutta joutui nyt haukkumaan ja kuopimaan maata turvallisen välimatkan päästä. Jos Windy osaisi puhua, hän olisi varmasti sanonut ”Äiti, saanko minä tuollaisen, saanhan?” Tästähän sirkus-nainen oli oikein innoissaan ja kovasti kyseli, ovatko pennut vielä myytävänä ja paljonko podengoilla olisi hintaa. =D Tällä kertaa jäi kyllä ilman podengoa, mutta oli kyllä itse aivan myyty meidän pikku kullanmuruihin.

Lopulta seikkailujentäyteinen reissumme päättyi ja palasimme kotiin. Muut koirat nuuskuttivat pennut läpi todella tarkkaan ja Windy jo hieman suutahti, kun ei millään päässyt rauhaan. Waldo puolestaan päätti osoittaa kerralla kaikki epäilykset omasta miehuudestaan vääriksi nousemalla Sirun selkään. Ja Sirulla ei juoksu ole siis vielä kunnolla edes alkanut ja nyt jo Waldo olisi omaa äitiään astumassa. Siinä sitä mietti, pitäisikö itkeä vai nauraa. Lopulta valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja riensin heti blogiin kuulumisiamme jakamaan myös muulle maailmalle. Kenties huomenna seuraa näyttelyn jälkeen vielä lisää uutisia.

Kaikenlaista tapahtunutta...

2010-09-05T15:14:00.006+03:00

Elokuu on ohi ja syyskuu alkanut. Kovin koleaksi sääkin on käynyt ja erityisesti Nefi tutisee välillä kylmissään. Märkä nurmikko puolestaan saa Waldon ja Windyn karvat nousemaan pystyyn ja aamuisin ei millään mentäisi ulos pissille. Muutenhan nuo alkavat ihan kivasti sisäsiistejä olemaan. Waldo jopa pyytää pihalle, jos todella kova hätä yhtäkkiä iskee.

Windy ja Waldo ovat kasvaneet mukavasti, vaikka edelleenhän nuo kovin pieniltä podengoilta tuntuvat. Käytiin pari viikkoa sitten ensimmäisessä rokotuksessa ja meni todella upeasti. Mukana oli lauantaimakkaraa ja sitä syödessä ei edes piikin saantia huomattu. Waldo varsinkin antoi lääkärin tutkia itsensä hienosti. Pienoinen hätä meinasi käteen itselle tulla, kun lääkäri ei vieläkään löytänyt Waldolta kuin yhden kiveksen. No itse sitten löysin heti kotiin päästyäni molemmat, mutta huomasin kyllä, että tuo toinen aina välillä katosi kopeloidessa. Kyllä ne molemmat sieltä nyt mielestäni silti löytyy.

Sirun kanssa ollaan jälleen ruvettu agilitya treenaamaan. Ekoissa treeneissä Sirua jännitti ihan hirveästi eikä radan tekemisestä meinannut tulla mitään. Seuraavalla kerralla mukana olivat myös Nefi ja Windy, ja tästä innostuneena Siru päätti pistää pari kertaa rähinä vaihteen päälle. Kolmas kerta olikin sitten aivan mahtava. Ensinnäkin kävimme aluksi radan yksityiskohtaisesti läpi ja pohdimme, miten sa kannattaa oman koiran kanssa suorittaa. Opin itse varmaan enemmän kuin yhdelläkään aiemmalla kerralla yhteensä. Ratakin sujui loistavasti, kun kerran vetäjä keksi käyttää nameja hieman eri tavalla. Aikaisemmin olen nameja pitänyt kädessä, minkä takia Siru on ollut todella kiinni minussa. Nyt veimme namipussia esteiden taakse ja jopa heitimme sitä esteiden yli kuin lelua. Jo Sirukin innostui. Kiitos Taija tästä loistavasta ideasta. Nyt on uusi namipussi ommeltu ja valmiina ollaan jälleen treenailemaan.

Windyn ja Waldon kanssa olemme lenkkeilleet vähän kaikkialla. Metsässä juostaan vapaana kuin mitkäkin tuulispäät ja keskustassa hurmataan ohikulkijoita. Viime keskiviikkona käveltiin Urheilukentän luona ja siellä jämähdettiin vartiksi paikoillemme, kun kaksi lasta saapuivat pikkuisia ihastelemaan. Lapsille annoin namipussin ja pianhan Waldo ja Windy tunkivat jo ihan syliin asti. Windy olisi varmaan mukaan lähtenyt, jos olisin päästänyt :)

Tänään oltiin Helsingissä koiranäyttelyssä Nefin kanssa. Tuloksena NUO EH-2. No en minä paljon muuta odottanutkaan, koska Nefihän on turhan luikuliini. Toisaalta arvostelu oli kyllä ihan positiivinen ja Nefi oli jopa yllättävän sosiaalinen suhteessa muihin podengoihin. Yleensähän Nefiä ei oman lauman ulkopuoliset koirat kiinnosta, mutta nyt oli melkein leikkiin asti lähdössä. Mutta aina viime hetkellä muistui kuitenkin mieleen, ettei vieraiden koirien kanssa kaveerata. Itse kehässä Nefi kulki mallikkaasti. Pöydälle joutuminen olikin hieman pelottavampi juttu, mutta kyllä sekin loppujen lopuksi onnistui ihan hyvin.

Tässä vielä hieman kuvia, joita olen viime aikoina räpsinyt.

Laulavat podengot

2010-08-17T14:03:00.003+03:00

Nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, että voisin koska tahansa pistää pystyyn oman podengo kuoron. Sirun opastuksella ovat nyt kaikki podengot oppineet laulamaan pikkuinen Windy ja Waldo mukaan lukien. Varsinkin Windylla on kaunis ja kuuluva ääni... tullut ilmeisesti äitiinsä. Muru-seropi säestää myös podengoja omalla haukullaan, mutta ulvomaan ei Murtsu ole vielä ryhtynyt.

Mutta lyhykäisyydessään siis, kaikki podengot rientävät heti olohuoneen tuolien päälle notkumaan, kun istahdan itse pianon ääreen. Kun ensimmäiset sävelet kuuluvat, Siru yleensä hyppää syliini pianotuolille tai siitä aina pianon koskettimille asti laulamaan sydämensä kyllyydestä. Sirulla on myös selkeästi musikaalisuuden vikaa, sillä neiti osaa vaihdella ääntään ja ulvonnan tahtia laulun nopeuden ja tunnelman mukaan. Nyt Siru on ruvennut myös laulattamaan muita podengoja omalla soitollaan =D Eilen istahdin nimittäin pianon ääreen, mutta en saanut kuin pari sointua soitettua, kun Siru jo omi soittimen itselleen ja soitteli itse koskettimilla hyppien - hieman riitasointuisesti tosin - säestystä itselleen ja muille podengoille. Pitää yrittää saada videokuvaa jokin päivä otettua, että saatte tekin nähdä tämän lahjakkuuden tositoimissa.

Agility

2010-08-12T16:39:00.002+03:00

Sirun "mamma-loma" päättyi virallisesti eilen, kun lähdimme pitkän tauon jälkeen treenailemaan agilitya koirakerhon kurssille. Kotona olemme kesän aikana jo ehtineet agilitya mieleen palauttamaan talven taoukoilun ja mamma-loman jälkeen hienolla menestyksellä, mistä johtuikin, että odotukseni olivat korkeat.

No ihan mukavastihan toi Siru niitä esteitä veti, mutta parannettavaa jäi huimasti. Ongelmia aiheutti se, että Siru ei nyt ole pitkään aikaan ollut muiden koirien kanssa tekemisissä ja Siru olikin todella varautunut koko puolentoista tunnin ajan. Myös paikka oli Sirulle vieras, mikä oli omiaan lisäämään Sirun levottomuutta. Siitä huolimatta saatiin muutamat esteen vedettyä hyvin läpi, mutta koko radan meneminen läpi kerralla ei enää onnistunut, kun paikalle rupesi tulemaan lisää vieraita koiria odottamaan omaa vuoroaan.

Muuten Siru on kuitenkin kehittynyt esteissä. Siru on nimittäin ruvennut hakeutumaan esteille itse eikä tarvitse enää esim. kepeillä yhtä selviä merkkejä joka välin kohdalla. Tässä olisi toiveissa, että päästäisiin vielä jossain vaiheessa kisaamaan, mutta ehkä pitää ottaa joku toisista podeista seuraaviin treeneihin mukaan tuomaan "turvaa".

Myös Nefin kanssa olen ruvennut agilitya treenailemaan, joskaan en vielä virallisesti. Ihan siis kotioloissa kotitekoisilla esteillä. Nefi on siitä paljon mukavampi agility koira kuin Siru ja Doby, että motivointi-välineeksi kelpaa lelu ja vauhti on päätähuimaava. Toisaalta Nefin keskittymiskyky on huonompi kuin Dobylla, joka selkeästi hakee ohjeita ohjaajalta, ja suoritusten puhtaus ei tule yhtä luontevasti kuin Sirulla. No ihan suuret odotukset Nefin suhteen kuitenkin on, jos vain saisin sen pysymään hyppysissä, silloin kun muita koiria on läsnä. Tänään treenattiin keppejä tossa pihalla ja nyt Nefi taitaa ymmärtää, mitä siltä haetaan. Aikaisemmin yritti vain saada lelun kiinni kepeistä välittämättä, mutta nyt keskittyi jo hieman pujottelemaankin.

Pitkästä aikaa

2010-07-25T14:58:00.002+03:00

Nyt on heinäkuu loppuillaan ja elokuu alkamassa. Todella lämpimistä säistä olemme saaneet nauttia, mutta itse olisin ainakin tyytynyt "vain" 20 asteeseen reilun 30 asteen sijasta. Nukkumisesta ei ole tullut mitään tässä helteessä ja pääkin on ollut kipeä. Ei tietenkään saisi valittaa, mutta minusta siinä vaiheessa, kun auringossa alkaa olla jo lähes 40 astetta lämmintä, mennään jo liian pitkälle.

Mutta siis. Pitkään aikaan en tähän blogiin ole kirjoittanut, kun olen niin keskittynyt tuohon pentublogiin ja facebook-päivityksiin. No ehkäpä on aika saattaa teidätkin rakkaat lukijani ajantasalle.

Kuten pentublogin lukijat tietävät, ovat pennut saaneet uudet kodit. Ja molemmat jäävät siis tänne Mäntsälään. Itse pidin Artemiksen ja äiti osti Apollon. Artemiksesta tuli Windi ja Apollosta Waldo pitkällisten keskustelujen jälkeen (nimen valinta on todella hankalaa, kun jokaisen ehdotuksen jälkeen tulee kommentti "se ja se sukulainen on sen ja sen niminen"). Ihan tyytyväinen noihin nimiin kuitenkin olen ja ovatpa pikkuiset jopa tainneet ne oppia. Waldo on varsinainen sydäntenmurskaaja söpöläinen, jonka tulevalta näyttelyuralta odotan paljon, mikäli nuo kivekset nyt vain laskeutuvat. Myös Windi on tietenkin ihana pikku kaunotar, mutta kannukset ja tällä hetkellä syystä tai toisesta karvaton hännänpää "pilaavat" hieman kokonaisuutta, mutta toisaalta antavat likan ulkomuodolle oman persoonallisen säväyksen.

Kirjoja en ole kesän aikana hirveästi kirjoitellut, koska tämä kuumuus on saanut tietokoneen miltein räjähtämään. En ole voinut kirjoitella mitään, koska jo puolessa tunnissa näppäimistö alkaa kuumeta niin, että sormet miltei palavat. Olenkin tyytynyt väsäämään koneelleni kirja-hakemistona toimivaa kotisivua (jotka eivät nettiin asti pääse, sori vaan). Toisin sanoen jokaisella kirjalla on oma sivustonsa, josta löytyy aakkostettu henkilöhakemisto (sekä pitkin että lyhyin henkilökuvauksin), luku-tiivistelmät, kirjan maailmaan liittyviä kuvauksia (valtioista, kansoista, uskonnoista jne.) ymv. Kirjojen/sarjojen alkujahan on jo 15 kappaletta, joten sivustosta on melko iso tulossa. Mutta onpahan ainakin helppo löytää unohduksiin jäänyt henkilö. Ei tarvitse aina selata word-tiedostoja edes takaisin löytääkseen jonkin tietyn yksityiskohdan.

Tänään päätin, että mikäli Siru tämän pitkän tauon jälkeen näyttää pärjäävän hyvin elokuun agilitytreeneissä, rupeamme kisaamaan ensi vuonna. No niin nyt se on sanottu. Enää ei voi perääntyä :) Mutta siis oikeesti... Sirun kanssa ei enää hirveästi näyttelyissä huvita käydä (toki sieltä olisi vielä mahdollista se yksi serti ainakin saada, mutta jos nyt keskittyisin käymään näyttelyissä tämän "nuoremman sukupolven" kanssa), mutta toisaalta olisi kiva harrastaa "vakavasti" jotain. Ja ainakin täällä kotona Sirua on treenit näyttänyt ihan mukavasti kiinnostavan, tosin hieman pelottaa, mitä tekee sitten kun ei nameja ole mukana.

Hain heinäkuun puolivälissä töihin Mustiin & Mirriin. Vielä ei mitään ole kuulunut, mutta edelleen jaksetaan toivoa. Kenties sieltä vielä joku jokin päivä soittaa.

Hyttysiä riittää... sekä agilityfiilistä

2010-06-22T21:32:00.003+03:00

Hitsi kyllä näitä hyttysiä. En enää osaa edes sanoa, kuinka monta puremaa olen saanut. Hyttysiä lentelee sisälläkin ihan tajuton määrä. Koko ajan saa olla niitä listimässä ja pentujen kimpusta pois hätistämästä. Mistä niitä oikein tulee? Ja metsään ei voi mennä ollenkaan, jos ei halua päätään täyteen iniseviä mönkiäisiä.

Mutta sitten jotain muuta. Viritin tänään kentälle agilitykepit (kuusi keppiä), koska halusin vihdoin kokeilla niitä Nöffin kanssa. Motivaattorina toimi pallo. Hitsi Nefi menee kyllä halutessaan lujaa. Oli oikea raketti kepeillä... niin nopea, että en itse pysynyt mukana. Varmasti saadaan likasta vielä agilitykoira.

Samoja keppejä kokeilin myös Dobyn kanssa, jolla on tapana hidastella kepeillä. Niin tänäänkin, mutta kyllä se siitä. Sen sijaan mukaan leikkiin lähtenyt Siru oli erinomainen. Vuoden tauko ja likka menee kepit paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Oli aivan m-a-h-t-a-v-a! Menee kepit jo ilman ohjaustakin. Hyvä Siru!!!

Nöffi-possu

2010-06-21T16:18:00.002+03:00

Olen tässä viime päivien aikana pohtinut Nefin luonnetta. Neiti on nimittäin todellinen Persoona isolla P:llä: sekä hyvässä että pahassa. Kotisivuillani olen Nefin luonnekuvauksessa kertonut, että Nefi on ääritapaus ja se on kyllä totisinta totta.

Nefi tuntuu käyvän koko ajan niin koville kierroksille, että tytön kaikki tunteet ovat aina viety äärimmäisyyksiin. Iloisena Nefi on suorastaan ylitsepursuava, kiukkuisena raivoisa ja pelokkaana tutiseva hermoheikko. Nämä "ääripäiden" tunteet aiheuttavat meille välillä melkoisesti päänvaivaa.

Ensinnäkin Nefi haukkuu herkästi. Lenkeillä vieraille koirilla haukkuminen on rauhoittunut kolinapurkin myötä, mutta kotona Nefin on edelleen tapana haukahdella nähdessään omituisen heijastuksen ikkunasta tai kuullessaan mukamas oudon äänen toisesta huoneesta. Nefi luottaa liikaa silmiinsä ja siitä johtuu, että Nefi haukkuu silloinkin jos joku perheenjäsenistä tulee yllättäen huoneeseen eikä Nefi heti ehdi henkilöä tunnistaa. Tämän jälkeen Nefi luonnollisesti heti hiljenee ja on hyvin nolona, mutta siitä huolimatta Nefi haukkuu seuraavallakin kerralla, jos ei heti näe kuka on tulossa. Jos joku muista podeista haukahtaa, Nefi on heti ensimmäisenä mukana huutamassa ja näin lietsomassa tilannetta.

Nefi vieroksuu muita koiria, vaikka likkaa on sosiaalistettu podengoista eniten. Nefi on jollain tavalla kovin epävarma, ja tämä epävarmuus purkautuu sekä vihamielisyytenä toisia koiria kohtaan että haukkumisena. Nefi on myös niin räiskyvän energinen, että huonekalutkin saavat kyytiä, kun likka hyppii sohvien selkänojilla ja tuolilta tuolille aivan päätä huimaavaan vauhtiin. Nefi on myös todella peräänantamaton. Tapellessaan Sirun kanssa, Nefi ei koskaan luovuta, tai haukkumisen aloitettuaan, ääntelyä on pakko jatkaa vaikkapa vain pienen pienenä murahteluna.

Toisaalta Nefi pitää ihmisistä ja on ensimmäisenä antamassa vieraille pusuja. Nefi on yleensä myös todella iloinen, hyväntuulinen, leikkisä ja nokkela (ärsyttävyyteenkin asti). Lisäksi Nefi tottelee käskyjä paremmin kuin Siru tai Doby (jos käskyä "hiljaa" ei oteta lukuun). Esimerkiksi luoksetulo sujuu todella hienosti. Mutta vaikka Nefi yleensä totteleekin hyvin, Nefi on arvaamaton ja koskaan ei voi tietää, milloin neiti saa sätkyn ja päättää ruveta haukkumaan tai lähteä lipettiin.

Mutta se on pakko sanoa, että Nefi on paljon helpompi ja rauhallisempi ilman muita podengoja. Jokin muiden podejen läsnäolossa tuntuu villitsevän Nefiä hirveästi. Nefi on nimittäin todistetusti paljon rauhallisempi ollessaan vain Murun kanssa kotosalla. Vaikka muut podet eivät riehuisikaan, niin Nefi kuitenkin saa jonkinlaisen yllykkeen pelkästään Sirun ja Dobyn paikallaolosta. Nefiin vaikuttaakin ryhmä-provosaatio voimakkaammin kuin yhteenkään toiseen koiraamme. Nefi olisi varmasti todella paljon helpompi perheen ainoana koirana.

Ongelmista huolimatta Nefi on silti mukava koira, jonka tulevaa sulhasta mietittäessä on kyllä todella tärkeää löytää rauhallinen ja tasapainoinen uros. Uskon kuitenkin, että monet Nefin tämän hetkisistä ongelmista liittyvät tytön nuoreen ikään. Myös Siru oli nimittäin aikoinaan todella mahdoton, mutta rupesi tasaantumaan huomattavasti kaksi vuotiaana.

Elunia

2010-05-22T15:24:00.004+03:00

Tänään 22.5.2010 minä kirjoitin loppuun ensimmäisen kirjani - Elunian.

Ei kirja ole vielä läheskään valmis, vaan se vaatii vielä rutkasi töitä. Luen sen vielä useaan otteeseen läpi ja muokkaan ja hion tekstiä kunnes olen tyytyväinen. Nyt on vaikein osa kuitenkin saatettu päätökseen ja kirjan tarina on kasassa ensimmäisestä luvusta viimeiseen eli lukuun 26.

Elunia on fantasiakirja, joka tällä hetkellä kantaa erään päähenkilönsä nimeä. Aloin kirjoittamaan sitä 30.1.2010 innostuttuani uudestaan kirjoittamisesta pitkän tauon jälkeen. Sivuja Elunialle kertyi lopulta 191 (jotka vielä varmasti joko vähenevät tai lisääntyvät muokkauksen yhteydessä) fontilla times new roman 12pt, riviväli 1,5. Marginaalit sivuilla ovat kauttaaltaan 2cm ja tavutus on käytössä. Jokainen sentti on siis tarkoin käytetty, jotta tulostettavaa tulisi mahdollisimman vähän, kun tulee aika lähettää kirja maailmalle.

Kirjoittaessani tänään kirjan viimeisen luvun loppuun, en vielä tiennyt kuinka tarina tulee päättymään. Teoksen viimeiset sanat olin tosin jo päättänyt yön aikana pompattuani ylös kirjoittamaan ideaani muistiin. Samalla tulin kehittäneeksi jatkoa myös erääseen toiseen kirjaani, joka näyttää nyt paisuvan neliosaiseksi kirjasarjaksi. Joka tapauksessa jännitys oli melkoinen, kun avasin tietokoneen ja rupesin viimeistä lukua ylös kirjaamaan. Loppujen lopuksi loppu tuntuu kertakaikkisen täydelliseltä enkä halua lisätä tai poistaa siitä enää yhtään mitään. Miksi ihmeessä minun oli niin vaikea keksiä, miten kaikki tulee päättymään?

Tällä hetkellä tunteeni ovat hyvin kahtiajakoiset. Toisaalta olen ylpeä itsestäni. En ole vielä koskaan saanut yhtäkään tarinaani päätökseen. Eluniaa olen kuitenkin jaksanut väsätä ja parhaimmillaan kirjoitin lähemmäs 20 sivua päivässä. Melkoinen saavutus koneella, joka rupeaa käymään tulikuumaksi jo viiden sivun jälkeen.

Toisaalta olen myös todella haikean ja surullisen fiiliksen vallassa. Kun kirjoitin kirjani viimeiset sanat ylös, meinasi itku tulla väkisin ja nyt kun kirjoitan tätä blogi-viestiä silmäni ovat hieman kosteat. Ei siksi, että tarina olisi erityisen surullinen, vaan siksi, että se on nyt loppu, finito. En varmaan koskaan tule kirjoittaneeksi lisää Elunian ja Daredin seikkailuista ja minun on vaikea olla miettimättä, miten heidän elämänsä tästä eteenpäin jatkuu. Tiedän ettei kyse ole oikeista henkilöistä, mutta minulle he ovat monin tavoin todellisempia kuin yksikään satunnainen hyvän päivän tuttu. Siksi on niin vaikea jättää heille hyvästejä.

No onneksi en jää täysin tuuliajoille. Onhan Elunian kanssa vielä paljon tekemistä. Lisäksi on Sieluttomat, jonka ensimmäistä osaa olen kirjoittanut jo reilut 72 sivua. Lisäksi aloittelin viime viikonloppuna uutta kirjaa, jota Susanna kutsuu "tappi-kirjaksi." Älkää kysykö miksi. Se selviää aikanaan. Varsinkin tappi-kirja on varastanut sydämeni enkä malta odottaa, että se pääsee kunnolla vauhtiin. Nyt sitä on kirjoitettu kolme lukua. Sitten on vielä Wyrmit, Pongodengo ja monet muut fantasia/lastenkirjat, jotka odottavat tekijäänsä.

Kuten näette, tekemistä siis riittää. Silti lopettelen Elunian kirjoittamisen haikein mielin. Vielä emme heitä hyvästejä, mutta se päivä tulee joka hetki lähemmäksi.

Y-valjaat

2010-05-08T15:55:00.004+03:00

Olen pitkän aikaa kaipaillut parempia valjaita kaikille koirille, mutta tuntuu, että kaikki sopivat ja hyvän näköiset koiranvaljaat maksavat maltaita. Olen pari kertaa yrittänyt tehdä t-valjaita myös itse, mutta huonolla menestyksellä. Niistä ei millään saa sopivankokoisia.

Koiramme lehdessä oli juttu koirien valjaista ja siinä esiteltiin t-valjaiden ohella myös y-valjas malli. Minusta y-valjaat näyttivät hyviltä ja yksinkertaiselta toteuttaa, joten rupesin pohtimaan, josko osaisin tehdä sellaiset itse. No tänään päätin sitten ryhtyä tuumasta toimeen.

Kaivoin esiin erilaisia kankaita, lukkonipsuttimia ja nylon-narua. Sitten viritin ompelukoneen kuntoon ja rupesin ompelemaan. Tunti tai kaksi siihen taisi mennä, mutta lopputulos oli erittäin tyydyttävä. Tässä kuvia valjaista mallinsa Nefin päällä.

Silmiä ja esteitä

2010-05-05T21:20:00.000+03:00

Kävin tänään Nefin ja Sirun kanssa eläinlääkärissä. Tytöthän ottivat viikonloppuna yhteen sillä seurauksella, että kumpikin sai haavan oikean silmänsä alaluomeen. Aluksi silmät näyttivät paranevan itsestään, mutta koska vielä tänäänkin oli vuotoa ja punoitusta, päätin varmuuden vuoksi viedä tytöt lääkäriin näytille.

Lääkäri tarkasti kummankin tytön silmät haavojen varalta ja päivitteli, miten on mahdollista, että tytöt onnistuivat jytäkässä saman silmän loukkaamaan. Sanoi myös, että todella suuri onni ollut matkassa, että ainoa vahinkoa kärsinyt osa oli alaluomi. Ilmeisesti kumpikin oli saanut hampaan menemään "vastustajansa" silmäluomen alle *_* Muuten silmät olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja saimme mukaamme lääkettä. Nefin kanssa oli kyllä melkoinen show saada silmät tarkastettua. Pisti niin kovasti hanttiin. Lopulta laitoimme tytölle kuonokopan viemään huomion pois tipoista. Se rauhoittikin Nefin juuri tarpeeksi pitkäksi aikaa. Siru ei ollut yhtä hankala, mutta toisaalta pelkäsin itse puristavani liian kovaa pentuja ajatellen.

Kun silmät oli tarkastettu laskin molemmat podet lattialle ja silloin päätti Siru taas ruveta haastamaan riitaa. Onneksi oli lääkäri lähellä :) No joo, leikki leikkinä sillä, koska molemmilla oli hihna, eivät tytöt päässeet toistensa kimppuun eikä mitään tapahtunut. Vein Nefin nopeasti autoon odottamaan ja jäin itse Sirun kanssa odottelemaan laskua. Nythän Siru ja Nefi on päätetty eristää toisistaan kokonaan Sirun tiineyden ajaksi. Vaikka kumpikin on varmasti murheen murtama menettäessään parhaan kaverinsa (mitä he tappeluista huolimatta ovat), niin parempi pelata varman päälle. Toisaalta eristys vaan kuumentaa tunteita lisää, jos Siru ja Nefi sattumalta pääsisivät samaan tilaan, mutta parempi kuitenkin näin. Siru on niin äksynä, että meinasi antaa eilen Murullekin selkää. Muut koirat ovat kuitenkin sen verran fiksuja, että tajuavat itse poistua paikalta. Nefi ei sen sijaan tarvitse kummempia yllykkeitä tappeluun.

Mutta sitten vähän iloisempaan aiheeseen. Tänään alkoi vihdoin agilityn jatkokurssi, jolla olemme Sirun kanssa aina kesäisin käyneet. Mehän olemme nyt taukoilleet jälleen talven ajan treeneistä ja nyt tiineyden takia tauko Sirun osalta jatkuu edelleen. Sirun korvikkeena kevään ja alkukesän toimiikin Doby, joka on käynyt agilityn alkeiskurssin viime keväänä.

Dobyn alkeiskurssi ei mennyt kovinkaan hyvin, koska Doby oli arka menemään kontaktiesteille ja pienenä poikana koki vaikeaksi hyppiä esteiden yli. Esimerkiksi renkaan läpi Doby hyppäsi kyllä hienosti, mutta vain jos sai lähteä Susannan sylistä :) En siis odottanut tämän päivän treeneiltä paljoakaan ja meninkin paikalle melko apein mielin.

Ensimmäisenä ilmoitin treenien vetäjälle, että joutuisin lähtemään jo 45 minuutin kuluttua, koska tytöillä oli lääkäri. Sitten kerroin korvikekoirasta ja sovittiin, että minä vedän Dobyn kanssa radan läpi ensimmäisenä. Ja ratahan oli kilpatasoa: hyppyesteitä vaikka kuinka + kolme putkea, A ja puomi. Voitte arvata masennukseni: en meinannut itsekään muistaa miten koiraa ohjataan millekin esteelle, puhumattakaan Dobyn taidoista. Hammasta purren päätin kuitenkin yrittää.

Ensimmäinen este epäonnistui, koska rima oli turhan korkea. Laskimme nopeasti kaikkien esteiden rimat ja pääsimme yrittämään uudestaan. Ja Dobyhan suorastaan lensi. Hypyt sujuivat loistavasti. Puomille ja A:lle mentiin todella innokkaasti ja kovalla vauhdilla. Ei merkkiäkään pelosta, jota Doby vielä viime vuonna tunsi. Musta putki oli kova pala, mutta lopulta Doby ymmärsi miten putkienkin kanssa pitää mennä. Aivan upeaa, kun miettii, että Dobyn kanssa ollaan treenattu pääasiassa lyhyitä suoria putkia ja nyt oli pitkiä kaartuvia putkia. Vähän piti opastaa äänellä ja nameja putkeen heittämällä, mutta todella sujuvasti Doby homman hoiti.

Ja parasta kaikessa oli se, miten Doby näytti nauttivan olostaan radalla. Naama virneessä (kummallakin) kaikki esteet suoritettiin ja kurssin vetäjä kehui Dobya luonnonlahjakkuudeksi. Doby haki hyvin kontaktia eikä yrittänytkään lähteä tutkimaan muita paikkoja (toisin kuin Siru) ja vauhtiakin löytyi ihan mukavasti, vaikka palkkasinkin Dobya näin aluksi joka esteen jälkeen. Hyvä, etten itkeä tirauttanut liikutuksesta. Doby ei myöskään yrittänyt ärhennellä muille koirille ja tervehti ohjaajaakin iloisesti vain pikkusen varautuneena :) AIVAN MAHTAVAA! Kyllä Dobysta vielä agility-koira tehdään.

Kevät

2010-05-03T11:32:00.004+03:00

Kevät on viimein edennyt siihen pisteeseen, jota rakastan kaikista vuodenajoista kenties eniten. Maa alkaa jälleen vihertää, on melko kuivaa (koiria ei tarvitse pestä joka lenkin jälkeen) melko lämmintä, eikä ötököitä lentele vielä riesaksi asti. Myös koirat nauttivat elämästään ja erityisesti Doby on varsinaisessa hurmostilassa: juoksee vain ulkona ihan hulluna suu virneessä.

Tällä hetkellä aurinko paistaa ja taivas on ihanan sininen. Istun takkahuoneessa ja kohta lämpötila nousee niin kovaksi, että on pakko siirtyä viileämpään huoneeseen. Mutta vielä vähän aikaa on pakko nauttia tästä valosta. Myös Siru on ihastuksissaan ja nukkuu sohvan selkänojalla kylki vasten tulikuumaa ikkunaa. Sirun suosikki paikka - ehdottomasti. Ikkunasta näen myös pihalla leikkivät vastaräkit ja kissan, joka miettii uskaltaako koirien aitaukseen. Kenen mahtaa olla? Pari kertaa koirat ovat sen jo pois meidän pihalta häätäneet.

Kohta on koulukin ohi. Huomenna on vielä yksi tutkielmaseminaari ja keskiviikkona ruotsin koe. Jossain välissä on lisäksi vielä Gradu-seminaarin ensimmäinen kokoontuminen, jahka oikea ryhmä varmistuu. Tänään pitäisi tehdä myös valmiiksi tutkimukseni Harry Pottereista etiikan UE3-kurssin narratiivisena materiaalina, ja sitten kaikki onkin tämän kouluvuoden jälkeen paketissa. Sitten voin keskittyä jälleen Elunian ja Sieluttomien kirjoitteluun ja Sirun tiineyden seuraamiseen.

Sirun tiineydestähän olen tuolla pentublogissa jo vaikka kuinka puhunut, joten en siitä rupea tässä sen kummemmin jaarittelemaan. Lauantaina Nefi ja Siru tosin ottivat aika pahasti yhteen (juuri kun Sirun ärtymys oli jo rauhoittumaan päin) ja nyt mietin, pitääkö ne käyttää lääkärissä. Kummallakin on nimittäin nyt rähmivä vasen silmä, joskin eiliseen verrattuna, kumpikin näyttää jo paremmalta. Toivon, ettei lääkärireissua tarvita, mutta jos vielä muutaman tunnin päästä pahoin oireilee, niin sitten on pakko kyllä lääkärille soittaa. Silmien kanssa kun ei hirveästi riskiä uskalla ottaa.

Lauantaina olimme myös metsässä koirien kanssa niin, että kaikki pääsivät juoksemaan vapaasti. Dobylla oli riemussa pitelemistä. Hän sai leikkiä sydämensä kyllyydestä pikkuista kania, jota muut koirat (Sirua lukuunottamatta) jahtasivat. Dobylla oli todella hauskaa, kun hän sai väistellä Nefin ja Murun kiinniotto-yrityksiä, puita ja oksia. Ainoa asia, joka pilasi Dobyn päivän oli se, ettei hän päässyt edelleen tulvivan joen yli, koska rakentamamme silta oli veden alla. Murukin päätti jättää ojan yli hyppimiset tällä kertaa väliin. Muisti varmaan edellisen viikonlopun, jolloin joutui hyppyjen jälkeen pesulle. Sen verran kuraiseksi tuli arvioituaan omat hyppykykynsä turhan usein väärin ;)

Tässä vielä pari videota lauantain lenkistä.

Minä niin rakastan kevättä... =D

Katupölyä ja koirankakkaa

2010-04-06T18:40:00.001+03:00

Olin tuossa viime viikolla hetkellisesti sokea. Kävelin keskiviikko aamulla Hesassa, kun jostain lensi katupölyä lahjakkaasti silmään. Siinä sitä sitten nopeasti opiskelijakirjaston vessaan silmää huuhtelemaan (siis heti sen jälkeen, kun en enää hoiperrellut tuskaisena kadulla ja pyyhkinyt vettä silmistä). Eipä tuo hirveästi auttanut, mutta sisukkaasti ja hammasta purren siirryin sitten kielikeskukseen odottelemaan puolentunnin päästä alkavaa ruotsin tuntia. Siinä odotellessa kävin silmää huuhtomassa useaan otteeseen, mutta edelleen sattui joka kerta kun räpäytti.

Ruotsin tunti se vasta tuskainen oli. Olin mukana ryhmässä, jonka tehtävä oli pitää suullinen alustus aiheesta uskonnonopetus. Siinä sitten yrittää keskittyä järkevien ruotsinkielisten lauseiden sanomiseen samalla kun punainen silmä vuotaa ja pistelee niin pirusti. Jotenkin kuitenkin onnistuin selviämään hengissä ja lopulta lähtemään juna-asemalle. Kävin tosin välissä tavaratasossa ostamassa itselleni pari karkkipussia lohdukkeeksi.

Seuraava koettelemus olikin sitten junassa, kun yritin kanssamatkustajien takia pysyä lehden takana piilossa punaisine silmineni. Kävely junalta kotiin oli niin ikään varsinainen tuskien taival, kun silmän pistely koko ajan vain lisääntyi. Kotiin päästyäni ryhdyin taas silmää huuhtelemaan ja lähdin sitten hakemaan siskoa koulusta. En kyllä suosittele kenellekään autolla ajamista silmä täynnä hiekkaa. Ainoa keino, jolla matkasta selvisin oli se, että puristin toisella kädelläni hiekkaisen silmän kiinni, niin että pistely pysyi suunnilleen ruodussa. Pelkkä silmän sulkeminen ilman kättä ei riittänyt, sillä muuten se ei olisi pysynyt tarpeeksi rentona.

Heitettyäni siskon kotiin oli pakko lähteä lopulta terkkarille, jossa silmäni tarkistettiin vierasesineiden ja haavojen varalta ja sitten huuhdeltiin useaan otteeseen. Hetkellisesti silmä tuntui paremmalta, mutta sitten kipu jälleen alkoi ja pari päivää meni käytännössä sokeana sängyn pohjalla maaten. Silmää oli pakko pitää kädellä kiinni, jotta mistään tuli yhtään mitään. Suunnitelmat meni vähän uusiksi ja pakko oli ottaa särkylääkettäkin. Silmät ovat pirullisen herkkiä kapineita...

Ja sitten vielä vuodatus... Ettekö te hyvät ihmiset voi katsoa, etteivät koiranne pasko keskellä tietä tai metsäpolkua! Minulle on ihan sama, jos paskat jättää keräämättä jostain ojanpenkalta tai risukasasta, mutta kun koiran annetaan paskoa keskelle tietä niin hitto sentään... eikö niitä paskoja voi vaikka potkia syrjään? Tosi kiva mennä lenkille, kun joutuu koko ajan kattomaan mihin astuu, kun muutaman sentin välein on paskaklönttejä. Ja kun noi koirat ei niihin osaa olla astumatta, niin kiva sitten niidenkin jalkoja pestä puhtaaksi. Itsekään en metsästä tai ojasta paskoja kyllä kerää, mutta ei ne paskat kuitenkaan keskelle tietä metsässäkään kuulu. Meillä jos koirat tekee kasansa tielle, niin ne kyllä heti potkitaan pois tai kerätään pussiin. Äly hoi älä jätä. Hävetkää!

Siru astutettu!

2010-03-28T10:30:00.002+03:00

Eilen saatiin Siru astutettua. Alku oli vähän hankala. Ensiyritys meni ihan puihin, kun innostunut Doby valutti kaikki nesteet lattialle. Eilen illalla kun yritettiin uudestaan, homma sitten onnistui Susannan avustuksella. Susanna rauhoitteli Sirua ja minä avitin Dobya sihtaamaan kunnolla ja nalkkiinhan nuo jäi. Siinä vaiheessa Siru koki hetkellisen paniikki kohtauksen, joka meni nopeasti ohi ja rauhallisesti tuo loppua aika sujui. Itse taisin panikoida jopa koiria enemmän.

Pentu-uutisia saa tästä eteenpäin sitten lueskella tuolta pentu-blogistani. Myös kotisivuille kirjoittelen uusia uutisia.

Niin ja Onnea Laura Lepistöllä MM-pronssista. Tuli siis taitoluistelusta ;)

Hyvä Laura!

2010-03-26T22:07:00.002+02:00

Olen tässä tämän viikon aikana seuraillut taitoluistelun MM-kisoja. Suomalaisittain näyttää tällä hetkellä hyvältä, sillä Laura Lepistö lähtee vapaaohjelmaan sijalta 3. Olisikin melkoinen temppu, jos suomeen saataisiin mitali :) Nyt istun telkkarin ääressä ja seuraan jäätanssin vapaatanssia. Parhaat parit tulevat vasta tunnin päästä vuoroon, mutta onhan tässäkin katsottavaa.

Sirua yritetään nyt tänä viikonloppuna astuttaa. Saa nähdä kuinka tulee käymään. Hieman on epävarmat fiilikset. Mitään progesteroni-testejä en ole Sirusta käynyt ottamassa, koska olen luottanut siihen, että Doby kyllä tietää milloin on oikea aika. No tänään Dobya rupesi Siru sitten vihdoin ja viimein kiinnostamaan, mutta Siru itse ei ole enää hirveän täpinöissään, vaikkei suoranaisesti ärtsykään. Välinpitämätön olisi ehkä aika hyvä termi kuvaamaan Sirun tämän päivän mielialaa.

Toivottavasti tärpit eivät ole menneen ohi. On tosin vaikea uskoa, että uros voisi erehtyä nartun tärpeistä. Joko ollaan koko ajan innoissaan tai sitten tärppien aikaan. Olen aina ajatellut Dobyn kuuluvan tuohon viimeksi mainittuun kastiin, koska on Sirun juoksujen aikaan yleensä vain muutamana päivänä todella innoissaan. Silloin on kova hinku kiivetä Sirun selkään ja esitellä miehisiä avujaan. Muulloin käy vain satunnaisesti Sirua haistelemassa. Voisiko Doby olla väärässä? No toivottavasti ei. Katotaan nyt mitä huominen tuo tullessaan. Lukittaudutaan varmaan kylppäriin ja pidetään peukkuja. Ensikertalaisena Siru on vähän säikky ja viime astuminen epäonnistuikin osittain siitä syystä. Siru antaa Dobyn kiivetä selkään asti, mutta lähtee karkuun sitten kun ryhdyttäisiin tositoimiin. Pitää nyt vaan saada Siru rauhoittumaan jollain tavalla. Dobykin hermostuu, jos Sirulla on ongelmia.

Suoraan sanottuna en uskonut, että astuttaminen voisi olla näin hankalaa, vaikka kaikenmaailman asioista kyllä etukäteen tuli varoiteltua. Eikös luonnon pitäisi hoitaa homma itse piru vie *_* No Nefin kanssa ei tule varmaan olemaan ongelmia. Olisi jo nyt ihan valmis Dobyn morsiameksi.

Kirjoittamisesta jälleen

2010-02-18T09:37:00.002+02:00

Kirjoitin tuossa viime blogitekstissäni hieman kirjoittamisen ilosta. Olen myös facebookissa kertonut miten kirjoittaminen on viime aikoina edistynyt. No nyt on aika antaa taas hieman tilannepäivityksiä täällä blogissa kaikille lukijoille (voisitte muuten sivumennen sanoen kommentoida kirjoituksiani joskus, niin tietäisin, ketkä näitä tekstejä oikein lukevat =D).

Ensinnäkin se tarina, jota rupesin kolmisen viikkoa sitten kirjoittamaan, alkaa olla alustavasti valmis. Sivuja on 149 x A4, fontti times new roman 12 rivivälillä 1,5. Kahdesta viimeisestä luvusta tulee vielä yhteensä varmaan hieman reilu 10 sivua ja sitten on tarina kasassa. Tarkoitus on tosin oikolukemisen ohella lisätä tarinaan vielä muutamia kohtauksia, erityisesti dialogeja, joten varmasti sivumäärä tuosta vielä paisuu mahdollisesti jopa 20 extra sivulla. Tähän viimeistelyyn menee tosin vielä melkoisesti aikaa, sillä ensimmäisen viimeistely kierroksen jälkeen odotan n. puolivuotta ennen kuin luen tekstin taas uudestaan. Tekstiin on pakko ottaa hieman etäisyyttä ajallisesti, jotta sen saisi arvioitua ja korjattua mahdollisimman puolueettomasti. Jos teksti on liian hyvin muistissa, on kirjoittaja sokea monille virheille ja epäjohdonmukaisuuksille.

Viikonloppuna rupesin kirjoittamaan myös toista tarinaa. Kyseistä "kirjaa" minun piti itse asiassa ruveta kirjoittamaan muutenkin ensin, mutta idea kaipasi silloin vielä hiomista. No nyt sitäkin on saatu kirjoitettua reilu 20 sivua ja olen oikein tyytyväinen suunnasta, johon tarina lähti kehittymään. Odotan tältä tarinalta paljon, sillä pidän kovasti sen henkilöistä ja pääideasta. Ainoa ongelma on, että olen nukkumaan menessäni monena yönä sepittänyt tarinaa sen verran paljon, että monista tapahtumista on olemassa jo useampi versio. Nyt pitää sitten valita, miten mikäkin kohtaus lopulta toteutuu.

Viikonloppuna laskeskelin ajankuluksi myös kuinka monta kirjan/sarjan alkua minulla on jo mielessä tai peräti jo aloitettuna. Alustavien laskelmien mukaan tulos oli tämä: ideoita yhdeksään kirjaan (niistä suurin osa sarjoja), joista kahdeksaa on jo jollain tasolla ruvettu kirjoittamaan + runoja varmaan kahden tai kolmenkin kirjan edestä. No kun asiaa pohdin hieman kauemmin, niin niitä ideoita rupesi muistumaan mieleen vielä useampia. Loppujen lopuksi niitä kirjaideoita taitaa ollakin lähemmäksi 15. Muutamat ovat tosin niin vanhoja, etten niitä välttämättä koskaan tule kirjalliseen muotoon pukemaan (ensimmäistä aloitin jo kuudennella ja se on kyllä ihan...), mutta ainakin pari tarinaa niistäkin olisi ihan mukava saada kirjaksi asti. Erityisesti "Herra Hattu" on pakko kirjoittaa joskus. Älkää kysykö, mistä tällainen työnimi kyseiselle fantasiakirjalle. Se on vielä salaisuus =D Mutta ei huolta, kirjan nimi tulee olemaan kyllä jokin aivan muu. Kukaan ei ikinä suostuisi lukemaan fantasiakirjaa, jonka nimenä olisi Herra Hattu, olkoonkin, että nimelle olisi hyvä perustelu.

Mutta tällaista tänään. Nyt minä jatkan tarinoitteni kirjoittamista. Ensi viikolla saan onneksi olla rauhassa kotona, kun vanhemmat ja sisko ovat hiihtolomaa Lapissa viettämässä ja veli on Wanhojen risteilyllä. Koulua on sen verran vähän minullakin, että saan varmasti jotain aikaiseksi. Tavoite olisi ainakin kirjoittaa eka versio tästä pisimmälle edenneestä "kirjastani" valmiiksi.

Kirjoittamisen ilo

2010-02-05T20:47:00.005+02:00

Olen ollut melkoisen surkea saamaan mitään tarinaani kirjoitettua loppuun asti. Yleensä minulla on ties kuinka monta tarinan alkua päässä, mutta en ole saanut itseäni kirjoittamaan niistä mitään paperille. Ne muutamat "kirjan" alut, joita olen aloitellut, ovat yleensä tyssänneet siihen, että innostusta kestaa vain pari päivää. Sitten seuraa usean viikon tauko, minkä jälkeen en ole enää muistanut mitä olen kirjoittanut. Kun rupean lukemaan tekstiä uudestaan alusta, teen siihen koko ajan muutoksia enkä pääse koskaan suoranaisesti jatkamaan tekstiä. Toinen ongelmani on liian monen tarinan pyöriminen samaan aikaan päässä. Aina kun aloitan uuden kertomuksen, saan heti jonkin paremmin idean ja vanha kertomus saa jäädä.

Pari kesää sitten innostuin kirjottamaan Pongodengo nimistä lastenkirjaa. Se on melkein valmis, mutta en ole saanut aikaiseksi sen viimeistelyä. Viime aikoina olen muutenkin kirjoittanut vain runoja ja niitäkin harvakseltaan. Kirjoituksen ilo on ollut kadoksissa ja vaikka tarinoita odottaisi vaikka kuinka monta kirjoittajaansa, en ole vain saanut ryhdyttyä tuumasta toimeen. Kirjoittaminen ei luonnistu, koska mietin koko ajan "mitä kaikkea muuta pitäisi tehdä." Kirjoittaminen on tuntunut laiskottelulta, vaikka tiedän sen voivan olla pahimmillaan melkoista raatamista ja väkisin puurtamista.

No nyt tämä tilanne on muuttunut. Pari viikkoa sitten luin Jordanin Gathering Stormin. Se innoitti minua kehittämään myös omia tarinoitani pitkästä aikaa. Viikko sitten lauantaina päätin siten ruveta kirjoittamaan erästä tarinaa, jonka idea syntyi vasta muutama kuukausi sitten.

Aloitin tarinan kirjoittamisen ilman sen kummempia odotuksia. Päin vastoin, halusin vain verestää kirjoittajan taitojani. Yllätykseni olikin suuri, kun sivuja syntyi ensimmäisenä iltana reilu 13 sivua (fontti: times new roman, 12, riviväli 1,2) ja sen jälkeen on syntynyt hieman ali tai yli 10 sivua joka ilta. Nyt sivuja on kertynyt jo ruhtinaalliset 83 kappaletta (mukaanlukien sisällysluettelo ja otsikot) ja lisää syntyy joka päivä. Tähän astisista kirjoituksistani pisin on ollut 30 sivua. Melkoinen parannus. Kirjaksi muutettuna 83 sivua tarkoittaa n. 160 sivua.

Kirjoittamisen ilo on jälleen löytynyt. En takerru pikkuseikkoihin vaan paahdan tarinaa koko ajan eteenpäin. Kaikkea ei ole pakko hio valmiiksi yhdeltä istuimalta. Tiedän jo nyt muutamia epäjohdonmukaisuuksia ja "huonoja" kohtia, jotka pitää korjata, mutta annan niiden vielä olla ja keskityn itse tarinaan. Se on tässä vaiseessa pääasia, ei kielellinen virheettömyys tai jokaisen yksityiskohdan miettiminen loppuun asti. Liian tarkka miettiminen vie ilon kirjoittamiseta ja saa vain turhautumaan. Nyt tekstiä syntyy kuin itsestään.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun tarinan pääkohdat ovat päässäni lähes alusta loppuun. Siitä huolimatta jokainen luku on täynnä yllätyksiä. Tarina elää omaa elämäänsä. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Moni kohta on jo muuttunut melkoisesti siitä, millainen alkuperäinen idea oli. Ja se on hyvä. Näin kirjoittajallakin pysyy jännitys yllä. Tänään maltoin vain hädintuskin lähteä töihin, kun halusin tietää, mitä seuraavassa luvussa tapahtuu. Hullua vai mitä? =D

Olen ihan täpinöissäni enkä malttaisi millään lopettaa kirjoittamista. Tarina on vienyt minut täysin mukanaan. Vaikkei siitä ikinä tulisikaan julkaisukelpoista, olen itse jäänyt koukkuun. Kirjoittamisessa on onneksi tärkeintä juuri kirjoittajan oma ilo. Kirjailijan on nautittava työstään, vaikka kohtaisikin vaikeuksia. Olen huomannut, että suurimmat ongelmat aiheuttavat kirjojen päähenkilöt. He kun tuppaavat olemaan toisinaan melkoisen itsepäisiä ja hankalia käsitellä eivätkä millään hyväksy heitä varten laadittuja vuorosanoja ;)

Toivottavasti ensimmäinen versio tästä tarinasta valmistuu pian, jotta saisin vihdoin tietää kuinka Elunian ja Daredin seikkailu päättyy.

The Gathering Storm

2010-01-28T13:26:00.004+02:00

Robert Jordan on eräs suosikki kirjailijoistani. Hänen sarjansa Ajan pyörä on mielestäni uskomaton taidonnäyte ja voin vain toivoa, että onnistun omissa kirjoissani pitämään langat edes puoliksi yhtä hyvin käsissäni. Kirjasarja on niin monimutkainen ja laaja kokonaisuus, että voin vain hiljaa ihmetellä ja osoittaa kunnioitustani sitä kohtaan.

Joulun alla aloin lukemaan Ajan pyörää alusta alkaen uudestaan. Koska kirja suomenkielisenä pitää sisällään jo 25 osaa, sitä ei ihan helposti lähdetä kahlaamaan läpi, vaikka kuinka olisikin sarjan fani. Itselleni tämä oli vasta toinen kerta, kun rupesin sarjaa järjestelmällisesti lukemaan alusta loppuun ja edellisestä kerrasta on jo aikaa... kirjoja ei silloin ollut ilmestynyt suomeksikaan kuin vasta 15 kappaletta.

Viime viikolla pääsin suomenkielisten kirjojen loppuun. Se sai minut vain janoamaan lisää ja maanantaina menin Suomalaiseen kirjakauppaan ja ostin itselleni sarjan seuraavan osan englannin kielisenä. Kyseinen kirja, The Gathering Storm, on ensimmäinen osa kirjasarjan loppuhuipennusta, jonka alunperin piti olla vain yksi kirja, mutta joka on nyt paisunut kolmeksi tiiliskiveksi. Nämä kirjat on viimeistellyt Brandon Sanderson vuonna 2007 kuolleen Robert Jordanin muistiinpanojen ja nauhalle sanellun tarinan perusteella.

Syy miksi olen ruvennut rakastamaan Ajan pyörää on se, että se herättää lukijassaan monenlaisia tunteita: vihaa, raivoa, ärtymystä, mutta myös surua, rakkautta, toivoa ja jännitystä. Näitä kaikkia tarjosi myös Gathering Storm siinä määrin, että maltoin vain vaivoin lopettaa kirjan lukemisen edes nukkumisen tai syömisen ajaksi. Jäin koukkuun pahemmin kuin hauki konsanaan ja ahmin sivun toisensa jälkeen välillä nauraen, välillä itkien, itsekseni kiherrellen tai kiroten Randin ja kumppaneiden typeryyttä suureen ääneen. Kolme päivää kasvoni olivat lakkaamatta typerässä virneessä, koska en voinut lakata ajattelemasta Mat Cauthonin tai aieleiden huumoria.

Ja nyt... noin tunti sitten kirja päättyi. Randin takia koettu tuska ja ahdistus hellitti, kun tämä vihdoin koko ymmärryksen. Mutta ahdistus, jonka kirjan loppuminen aiheutti onkin sitten kahta pahempi. Olen shokissa. Vaikka tekisin mitä, ajatukseni ovat silti Randin ja kumppaneiden parissa ja pelkään lähestyvän Tarmon Gaidonin mukanaan tuomia menetyksiä. Olen uponnut syvälle Jordanin luomaan maailmaan ja en ymmärrä, miten kestän odottaa kirjasarjan seuraavia osia, joista toinen ilmestyy tämän vuoden ja viimeinen ensi vuoden lopulla. Tunnen olevani ontto. Vasta kun saan vastauksen kaikkiin kysymyksiini ja tiedän miten taistelu Uudestisyntyneen Lohikäärmeen ja Pimeän Valtiaan välillä päättyy, voin olla kokonainen. Ja tuota tietoa joudun odottamaan kaksi vuotta. Olen tyhjä... ja silti niin täynnä jännitystä ja odotusta, että voisin räjähtää.

Odotus... toivottavasti siitä ei tule liian pitkä

Opiskelua ja tutkimuksia

2010-01-19T10:32:00.003+02:00

I går började mina svenska kursser. Den andra är obligatoriska kursen för alla teologer och den andra är kurssen när vi pratar mycket. Jag varit jätte förbluffad eftersom jag förstödde mera som jag väntät. Det var ändå svår att tala svenska fast det var itse så svart att fatta talet eller uppsats. Kanske det kan vara rolig att lärä svenska efter så många år.

Eli ruotsi tosiaan alkoi eilen ja pahoittelut kaikille niille, jotka osaavat ruotsia minua paremmin, sillä uskon tuon yllä olevan teksin olevan täynnä virheitä. Mutta kyllä sitä varmaan aika nopeasti rupeaa palaamaan mieleen kaikki kielioppisäännöt ymv. Itse olen kahdella ruotsin kurssilla. Toinen on pakollinen ja toinen on valmentava suullinen ruotsi, joka toivottavasti auttaa minua kehittymään myös puhujana. Tosin siinä on luonnollisesti keskeistä sanaston osaaminen.

Nyt minun pitäisi jaksaa väsätä tutkimus, joka koskee lukion etiikan opetusta. Aiheenani on, miten Harry Potteria voi hyödyntää lukion uskonnonopetuksessa. Ihan kiinnostava aihe, mutta minua ei hirveästi kiinnosta tehdä 25 sivuista tutkimusta, kun vasta viime vuonna tein kandini. Mutta pakko mikä pakko. Kyllä siitä hyvä tulee.

Pedagogiset opintoni jatkuvat kunnolla vasta helmikuussa. Pari tehtävää olisi tehtävänä ennen niitä. Aika paljon tässä on taas tekemistä kertynyt, varsinkin kun joulun ajan kulutin vain kirjoja lukien. Otin tehtäväkseni lukea kaikki 25 Ajanpyörää ja siinä onkin tekemistä riittänyt. Vielä on kaksi kirjaa lukematta. No onpahan tekemistä junamatkoilla =D

Niin ja kaikille tiedoksi. Pähkinänsärkijä oli aivan mahtava. Nyt kun pääsisi katsomaan myös muut Tsaikovskin baletit niin olen ikionnellinen. Kuka lähtee mukaan?

Pähkinänsärkijä

2009-12-29T21:10:00.002+02:00

Nyt on joulu ohi ja joululahjat avattu... Yhtä lahjaa saan tosin vielä päivän verran odotella. Torstai iltana pääsen nimittäin katsomaan vihdoin ja viimein Pähkinänsärkijä balettia. Oli ihan pakko päästä tänne hehkuttamaan jo etukäteen. Niin monta vuotta olen balettia halunnut päästä katsomaan ja nyt sitten vihdoin ja viimein. Rakastan Tšaikovskin musiikkia. Seuraavaksi on sitten vuorossa Prinsessa Ruusunen ja Joutsenlampi.

Balettilippujen lisäksi sain myös kasan kirjoja, joita olen jo ahkeraan lueskellut. Olen nämä joulun pyhät istunut vain nenä kiinni kirjoissa ja taidanpa jatkaa vielä vähän aikaa =D Kohta on pakko ruveta taas väsäämään koulu juttuja.

Synttärit

2009-11-18T17:51:00.002+02:00

Tällä kertaa siis minun. Vuosia tuli taas yksi lisää ja nyt olen siis 22... Eipä tunnu missään, koska olen puolen vuoden ajan jo luullut olevani 22. Niin sitä vuosissaan erehtyy =D Yhtään ei tunnu erilaiselta. Mitä nyt ketuttaa, kun joutuu sisaruksia kuskaamaan paikasta toiseen, kun vanhemmat on risteilyllä. Mutta sainpahan eilen neljännen Twilightin suomenkielisenä. Hauskaa lueskella ja katsoa ymmärsikö kaiken englanniksikin =D

Tänään oli myös viimeinen harjoittelutuntini. Hienosti meni ja jaoin kaikille marianne-karkit tunnin lopuksi. Vähän on haikea fiilis, mutta samalla olen helpottunut että harjoittelu on ohi. Vihdoin saan taas vähän nukkua ;)

Nuotteja

2009-11-15T21:14:00.002+02:00

Tänään yritin vähän siivoilla. Siivottavana oli mm. nuottihylly. Siinä olikin järjestämistä. Erityisesti nuotti-kansio aiheutti päänvaivaa. Siellä kun olivat kaikki irtonuottini aivan sikin sokin.

Nuottikansion järjestäminen vei vähän aikaa. Nuotit kun olivat vain irtonaisia monisteita. Siinä sitten yritti pähkäillä, mikä nuotti kuului mihinkin kappaleeseen. Yksikin kappale oli 11 sivua pitkä. Vähän oli ihmettelmistä, mitkä sivut kuuluivat samaan kappaleeseen ja missä järjestyksessä.

Toisaalta homma oli todella hauska. Oli mukava katsella nuotteja ja miettiä, milloin oli mitäkin tullut soiteltua. Pari kappaletta tunnistin heti omiksi tutkintokappaleikseni, muutamaa en muistanut ollenkaan. Joitain jouduin soittamaan läpi, selvittääkseni sivujen järjestyksen.

Lopulta sain kaikki nuotit järjestykseen ja nyt minulla on kaksi siistiä kansiota: toisessa on klassinen/pianosovitukset, toisessa laulut iskelmästä poppiin. Melkoinen röykkiö niitä monistenuotteja olikin kertynyt musiikkiopisto ja kuoroaikojen ansiosta. Sitten kun siihen lisää vielä kaikki nuotitkirjat (kuten Suuri Toivelaulukirja 1-18 ja Bachin Sonatiini ym. pianokirjat) niin aika paljonhan tässä olisi soiteltavaa =D Onneksi täällä kotona on näitä laulajiakin. Kunhan Siru vielä malttaisi pysyä pois koskettimilta ja viihtyisi lattian tasalla laulamassa ;)

Opeharjoittelu

2009-11-10T14:34:00.002+02:00

Niin on taas kuukausi kulunut. Nefi täytti vuoden ja omat synttäritkin lähestyvät pika vauhtia (tosin mitäs sen on väliä, kun olen jo vuoden päivät kuvitellut jo muutenkin olevani 22 - kai sitä saa oman ikänsä muistaa väärin =D)

Hirveä kiirus on koko ajan. Paraikaa on menossa opelinjan harjoittelu ja itse olen Sibiksessä eli Sibeliuslukiossa. Neljä tuntia olen nyt pitänyt ja neljä on vielä edessä. Huh heijaa...

Yleisesti ottaen tunnit ovat menneet hyvin ja koulu ja luokka ovat olleet ihania. En tosin muista koska olisin viimeksi ollut näin väsynyt. Tuntiensuunnittelu vie ihan järkyttävästi energiaa. Juuri kun luulet saaneesi kaiken valmiiksi, tajuat ettei jokin juttu voikaan toimia näin tai noin. Siinä sitten taas tekemään muutoksia ja puoleenyöhön asti päässä pyörivät erilaiset mahdollisuudet. Sitten kun niitä muutoksia tulee koko ajan, niin luokan edessä ei muistakaan mitä piti sanoa milloinkin. Välillä meinaa tulla jo ihan epätoivoinen olo. Kaikki ideat tuntuvat aluksi niin hirveän hyviltä, mutta se miten ne käytännössä toimivat onkin vallan toinen juttu *_*

Mutta eipä tässä mitään varsinaista valituksen aihetta kuitenkaan ole. Ihan hienosti ovat asiat loksahtaneet kohdilleen. Kehittymisen tarvetta on pääasiassa sellaisissa asioissa, joihin opettajat kasvavat vasta ajan myötä (keskustelujen ohjaaminen, kysymysten esittäminen tuosta noin vaan ym. ym.). Ihan tyytyväinen saan siis olla. Jotenkin sitä myös huomaa, ettei sitä loppujen lopuksi edes jännitä luokan edessä olemista niin paljon kuin aluksi uskoin. Sitä vain menee eteen, sanoo sanottavansa, ja se on siinä. Kertaakaan ei ole kunnolla jännittynyt. Oikeastaan on vain koko ajan vähän semmonen fiilis, että osaankohan nyt kaiken ja muistinkohan sanoa sen olennaisen. Mutta näitäkin miettii yleensä ennen tunnin alkua tai tunnin loputtua. Tunnilla sitä antaa mennä vaan.

Kenties oudoin huomio on kuitenkin se, että kuvittelin tuntien pitämisen tuntuvan iäisyydeltä. Sibiksessä on 75 minuutin tunnit ja arvelin vahtaavani kelloa ja yrittäväni epätoivoisesti keksiä jotain sanottavaa kerrottuani kaiken jo 10 minuutissa. No todellisuus on vähän toisenlainen. Kyllä sitä koko ajan kelloa vahtaa, mutta vain ettei pitäisi oppilaita yliaikaa tunnilla ;) Aika kuluu kuin siivillä.

Tyhmyydestä sakotetaan

2009-10-05T10:33:00.003+03:00

Niin se vain on. Lauantaina otin projektiksi tuulettaa koko vaatekaappini sisällön. Vein siis vaatteita ulos roikkumaan ja annoin niiden olla siellä koko päivän. No illalla saunan jälkeen päätin sitten hakea ne sisälle, kun ennusteet lupasivat sadetta (yöllä myrskysikin sitten oikein kunnolla) ja niinpä lähdin enemmän tai vähemmän puolipukeisena ja märin hiuksin kylmään syysiltaan vaatteita hakemaan. Päällä siis t-paita, takki ja sukattomissa jaloissa ohuet housut ja kumpparit. Aikaa vaatteiden irrottamiseen narulta meni varmaan lähemmäksi puolituntia (vaatteita oli paljon). No seuraavana aamuna kurkku oli sitten kipeä ja päätä särki ja sunnuntai iltana nousi kuume. Mitä tästä opimme... Ei hilluta märkänä ja puolipukeissa ulkona syksyn koleudessa! Muistakaa hyvät ihmiset miten pukeudutaan missäkin tilanteessa *_*

Että pitikin...

2009-09-28T19:33:00.002+03:00

Siis juuri kun saatiin tuo Sirun ja Nefin "kuka on pomo" tappelut loppumaan, niin Sirulta alkoi juoksu. Ja Siru on juoksuisena suoraan sanottuna ihan v****mainen NARTTU. Siis todella kiukkuinen ja helposti ärsyyntyvä. Siru ei juoksun aikaan siedä ympärillään mitään turhaa älämölöä ja sitten se suuttuu ihan ihme jutuista. Siru onkin lähestulkoon valmis käymään kaikkien koirien kurkkuun kiinni pienimmästäkin ärsytyksestä. Ja kun tietää Nefin, tuon neiti peräänantamattoman "minun nenilleni ei hypitä", niin tässä on nyt parin päivän sisällä otettu taas jo pariin otteeseen lahjakkaasti yhteen. Juoksu on hädintuskin alkanut ja toivon jo nyt, että se olisi pian ohi. Lisäksi Sirusta tulee juoksun jälkeen aina vähän masentunut... liekö jotain valeraskautta tai jotain.

On se niin vaikeaa olla nainen... oli sitten koira taikka ihminen.

No nyt se sitten saa ovetkin auki

2009-09-18T18:09:00.002+03:00

Ei varmaan tarvitse kahdesti arvata, keneen otsikossa viittaan... Nefiinpä tietenkin. Nefi on nyt nimittäin oppinut hyppimään ovea vasten ja avaamaan sen. Kiva kiva.

Tässä ollaan pari päivää ihmetelty, että mitenkäs podengo-neidit ovat päässeet pois kylppäristä, vaikka ovi on laitettu kiinni. Spekuloimme, josko Muru on niin ystävällinen, että on avannut oven heidän puolestaan. Laitoimme oven toisella puolella jopa tuolin estämään Murun hyppyjä ovea vastaan.

No Nefiähän tuoli ei oven toisella puolella haitannut. Eilen sitten Susanna todisti, kuinka tytöt tulivat oikein rytinällä ulos kylppäristä parin hypähdyksen jälkeen. Nefi siis avasi oven ja riensi Sirun kanssa "vapauteen".

No tässä ruvettiin sitten varotoimiin. Laitoin tänään kylppärin oven lukkoon. Nefi paran turhautunut ulina taisi kuulua naapuriin asti, kun likka tajusi, ettei oven avaaminen käynytkään enää niin helposti. ;) Mutta kyllä likalla on tekniikka kohdallaan, sillä ovenkahva painui alas asti joka hypähdyksellä.

On ne kyllä pirun nopeita oppimaan...

2009-09-14T19:49:00.004+03:00

... nämä meidän podengot siis. Eihän sen enää reilun kahden vuoden yhteiselon jälkeen pitäisi yllättää, mutta kyllä sitä edelleen jaksaa hämmästellä.

Sirusta olen jo aiemmin maininnutkin, että neiti oppii melkein käskyn kuin käskyn jo muutaman toiston jälkeen. Mutta pitää muistaa, että se oppiminen ei aina tarkoita noudattamista (toisin kuin Murulla). Mutta joka tapuksessa Siru on siis oppinut myös sellaisia erikoisempia käskyjä kuin "kuma" (kumartaa), "tassu" (ojentaa toisen etutassunsa) "kieri" (kierähtää maassa ympäri) ja "rulla" (pyörii itsensä ympäri) ihan käden käänteessä samoin kuin esim. kahdeksikon jalkojen ympäri. Siru on lähes jokaisen homman osannut/muistanut puolentunnin harjoittelun jälkeen. Toki Sirua tarvitsee joissain tempuissa käden apua. Esim. kumassa minun pitää laskea käteni maantasalle ja kieriessä Siru kaipaa namin ihan nenänsä eteen. Tässä videokuva tuon kyseisen käskyn suorituksesta.

Sirun suurin ongelma onkin tuo namiriippuvaisuus. Siruhan ei tee mitään hyötymättä siitä. Kuvaavaa on, että kertaillessamme käskyjä, Siru toimi kuin unelma siihen asti kunnes huomasi namikipon olevan tyhjä. Sen jälkeen sain puhua kuuroille korville.

Mutta tämän kirjoituksen varsinaisena innoittajana toimi tällä kertaa kuitenkin Nefi. Nefi ei vielä hirveästi erilaisia temppuja osaa. Me kun ollaan keskitytty koulutuksessa tuohon näyttelykäyttäytymiseen. Esim. istu-käskyn Nefi oppi vasta pariviikkoa sitten, koska en halunnut neidin rupeavan istumaan näyttelyissä. Mutta nyt olen Nefinkin opettanut istumaan, makaamaan ja tekemään jopa rullan. No alku oli vähän hankala, mutta kun vauhtiin päästiin Nefi osoittautui Sirun veroiseksi oppilaaksi. Rullan kanssa oli aluksi eniten hankaluuksia, mutta nyt se sujuu, joskaan ei aivan yhtä vauhdikkaasti kuin Sirulla.

Mutta sitten päästään siihen juttuun, joka varsinaisesti sai minut riemastumaan. Minulla on tapana laittaa koirat istumaan ennen lenkille lähtöä. Se mukamas rauhoittaa ovesta kulkemista (as if). No Nefiltä tätä ei tietysti ole voinut aiemmin vaatia, koska neiti ei kyseistä käskyä ole osannut. No nytpä neiti sen osaa ja arvatkaas mitä... tänään lenkille lähtiessä Nefi istuutui ensimmäisenä oven eteen, ennen kuin kukaan muu ehti rauhoittua. Siinä Nefi sitten istui kiltisti ovea tapittaen ja lopulta muutkin koirat tajusivat rauhoittua. Siis oikeasti. Ja Nefi teki sen kolme kertaa: aamulla, päivällä ja illalla. Siis aivan mahtava fiilis, kun koira todella tajuaa jonkin jutun.

Nefi on siitäkin niin hauska koira, että vaikka hän on ehdottomasti energisin ja kahjoin pode, kyllä hän jollain tasolla on myös tottelevaisin. Nefi tulee paikalla yleensä välittömästi kun huudan tänne. Nyt neiti myös istuu ja menee maahan käskettäessä ihan vain saadakseen minut kehumaan itseään. Nefissä on jonkinlaista podengolle epätyypillistä miellyttämisenhalua. Hän tottelee, vaikkei palkkana olisi namia vaan pelkkiä kehuja. Mutta aina kaikki ei tietenkään suju. Nefi on esim. hirveän kova ääninen ja siinä missä muut koirat ovat ruvenneet ohittamaan toisia koiriakin rauhallisesti, niin Nefin pitää aina pitää jonkinlaista ääntä. No kaikkea ei voi saada kerralla, mutta tästä se lähtee =D

Ja tässä vielä kuva Sirun rullasta... sori että kuva on väärinpäin. En saanut sitä käännettyä.

Kaksinkertaiset synttärit

2009-09-06T20:16:00.005+03:00

Tänään meidän Dobberimme täytti 2-vuotta. Sitä juhlistettiin herkuttelemalla Ceacerilla, josta riitti kaikille viidelle, vaikka Doby saikin isoimman kasan kokoonsa nähden. Doby onkin nyt sitten oikein iso-poika, vaikka painoa pojalla onkin vain 4,5 kiloa (tänään punnittiin). Sen sijaan Nefi, joka täytti tänään 10kk on jo reilu 5 kiloa ja Siru 4,6 kiloa. Mutta vaikka Dobberi onkin kokonsa puolesta pienin, niin äijä-energiaa kyllä löytyy vaikka muille jakaa. Tässä meidän podejen "perhe-potretti"

Ja kuva Dobysta viime viikon podepäivillä

Sekä tänään otettu seisoma-kuva Nefistä. Nefi siis 10kk ja paino 5,1kg

Kun koira katoaa...

2009-09-05T18:18:00.003+03:00

omistajan hätä ei meinaa tuntea rajoja. Sydän rupeaa jyskyttämään ja tuntuu, ettei millään osaa etsiä oikeista paikoista. Meille tämä tilanne tuli ajankohtaiseksi eilen, kun illalla piti mennä nukkumaan, eikä Pojua löytynyt mistään.

Koska Poju on nykyään käytännössä täysin kuuro, se vaikeuttaa etsintöjä hyvin paljon. Ihmettelimme, onko Poju raukka jäänyt ulos, vai mitä on tapahtunut. Hätäännys pimeässä syysillassa alkoikin paheta, kunnes yhtäkkiä huomasimme Pojun nukkuvan tuolin alla :)

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Poju tällä tavoin "katoaa". Pari vuotta sitten etsimme piskiä varmaan puolituntia, ennen kuin löysimme hänet kaikessa rauhassa nukkumassa Tomin vaatekaapista. Pojulla kun on paha tapa etsiytyä nukkumaan milloin minnekin. Sitten kun raukka ei kuule kuin huudetaan, on pojan löytäminen todella vaikeaa.

Ei Poju tosin ole ainoa, joka katoilee. Doby on todellinen houdini, joka kyllä löytää aitauksen kaikki reiät ja monta kertaa jätkä on löytynytkin aidan väärältä puolelta haukkumassa. Onneksi Doby harvoin lähtee kokonaan pihan ulkopuolelle. Toista se oli Remu-sammarin aikana. Remu oli oikea karkulaisten kuningas. Mikään aitaus ei tuntunut olevan tarpeeksi korkea estämään Remun karkureissuja. Osasihan tuo koiruus kaivautua aitausten alikin. Sitten kun kokeilimme juoksuhihnaa, niin kerran Remu oli vetänyt koko rännin (jossa hihna oli siis kiinni) mennessään. Nyt noita tempauksia on hauska muistella, mutta toista se oli silloin, kun pitkin poikin Mäntsälää etsimme Remua kissojen ja koirien kanssa.

Oma koppa

2009-09-01T11:42:00.003+03:00

Meillä on jokaisella podella oma koppa. Aikoinaan nuo tuli ostettua pääasiassa näyttelyjä ajatellen, mutta sitten kyllä huomasin kopan muutkin hyvät puolet. Kopista/häkeistä on ollut puhetta viime aikoina, koska podepäivillä oli huoneissa koirien häkissäpito-"pakko". No meille se ei ollut ongelma, koska koirat ovat tosiaankin tottuneet koppiinsa. Kopissa nukutaan, rauhoitutaan, kuljetaan automatkoilla, katsellaan agilitytreenejä, jne... Enemmän ärsyttikin se, ettei koirilla ollut mahdollisuutta olla kunnolla vapaana, vaan oli pakko olla joko kopassa tai hihnassa. Meillä kun podet ovat tottuneet juoksemaan ja riehumaan pihalla ja sisällä monta tuntia päivässä.

Meillä podet menevät usein koppiin oma-aloitteisesti nukkumaan niin päivällä kuin yölläkin. Yöt podet nukkuvat joko kopassa tai sängyssä ihan sen mukaan, mitä ihmiset päättävät. Jos haluan, että koira on koko yön kopassa, laitan kopan kiinni ja koira on ihan tyytyväinen oloonsa. Jos koira voi minun puolestani tulla sänkyynkin, jätän kopan auki. Yleensä en näe tarpeelliseksi tuota koppiin lukitsemista ja vaikka kaikki podet menevätkin ensin koppiin nukkumaan, mutta hipsivät sitten jossain vaiheessa yötä sänkyyn. Toisaalta tytöt nukkuvat mielellään myös samassa kopassa ja viihtyvät keskenään jopa paremmin kuin yksin tappeluista huolimatta.

Jopa nukkumapaikkaa merkittävämpi rooli on meillä koppien käyttäminen koirien rauhoittamiseen. Koppaan "joutuminen" on koiralle merkki siitä, että nyt pitää vähän rauhoittua. Esim. jos tytöt aloittavat tappelun, saatamme laittaa heidät (samaan) koppaan ja riita päättyy siihen. Koppa on rauhoittumisen paikka ja kaikki podet tietävät sen. Jos Nefi ja Siru tappelevat, silloin ei kannata ruveta itse huutamaan tai ärisemään, koska tämä yleensä saa tytöt tappelemaan vielä kovemmin. Sen sijaan pitää rauhallisesti ensin erottaa tytöt ja viedä sitten koppaan. Tytöt voivat riidan jälkeen olla jopa samassa kopassa, koska tietävät, ettei kopassa tapella. Jopa Nefi, neiti taskuraketti, muistaa tämän suurimman osan ajasta, ja on rauhallinen kopassa.

Toisaalta koska koppa on koiran "oma paikka" niin meillä podet eivät tykkää, jos vieras tai oman lauman koira tulee liian lähelle koppaa. Varsinkin Doby on tarkkana omasta alueestaan ja jos Nefi yrittää tunkea samaan koppaan tai riehuu lähellä, Doby kyllä ärähdyksellään muistuttaa, että kopassa nukutaan ja ollaan hiljaa. Koira näyttelyissä Siru ja Doby ovat niin ikään joskus ruvenneet haukkumaan liian lähelle koppaa tulevaa koiraa. Koppa on turvapaikka, jonne ei haluta tunkeilijota.

Meillä koppa toimii ongelma tilanteissa yleensä paremmin kuin muut kurinpitomenetelmät, vaikka tuo vesipyssy tuntuu olevankin aika kova juttu. Jos Siru haukkuu ikkunassa ohikulkijalle tai riehuu liikaa vieraiden aikana, niin tyttö rauhoittuu välittömästi kun käy käsky "koppaan". Jo pelkkä sana "koppa" tuntuu toimivan, eikä aina ole tarpeellista laittaa tyttöä kopppaan asti. Meillä kaikki podengot tuntevatkin käskyn "koppaan", joskin Nefin kohdalla käskyn totteleminen ei aina ota sujuakseen yhtä hienosti kuin vanhemmilla.

Koppa on siis kätevä muulloinkin kun kuljetus/näyttelytilanteissa. Pitkiä aikoja en koiria kuitenkaan kopassa halua pitää.

Ongelmakoiria

2009-08-30T12:50:00.000+03:00

Oltiin eilen podengojen kesäpäivillä. Siellä Siru ja Nefi ottivat muutaman kerran melko lahjakkaan näköisesti yhteen, minkä seurauksena ruvettiin jo puhumaan ongelmakoirista. Meillä on ollut yksi ongelmakoira, joka jouduttiin viemään piikille ylisuojelevaisuuden takia, ja siksi tilanne rupesi ottamaan hieman päähän. Ajattelinkin että tätä tilannetta olisi varmaan ihan hyvä kartoittaa vähän tarkemmin. Itse en nimittäin näe koiriamme "ongelmakoirina", vaikka toisinaan erityisesti podengojen toilailut ottavat päähän (mutta juuri nuo toilailut ovat osa podengojen viehätystä) ja parannettavaa löytyy AINA oli kyseessä kuka tahansa. Toisaalta jos joku pitää laumamme elämää vähän erikoisena, niin voin kyllä syyttä osittain itseäni: puhuessani koirieni touhuista, syyllistyn usein liioitteluun, joten elämästämme voi jäädä todellisuutta värikkäämpi kuva. Siksi yritän nyt hieman kertoa näistä asioista tarkemmin.

Sirun ja Nefin tappelut

Sirun ja Nefin tappeluista olen tainnut puhua täällä blogissa jo aikaisemminkin. Mutta lyhykäisyydessään tilanne on siis tämä. Siru ja Nefi ovat kohta pari kuukautta ottaneet yhtään melko usein. Toisinaan useita kertoja päivässä, toisinaan kerran viikossa. Tappelu on - myönnettäköön - todella pahan näköistä ja yleensä riennänkin melkein heti erottamaan tytöt ja heivaan heidät ulos tai jopa lampeen jäähylle. Mutta... Sirusta tai Nefistä ei kertaakaan, ei siis kertaakaan ole löytynyt käytännössä naarmun naarmua. Mitään suuria haavoja tai muita vammoja ei ole tullut, vaikka tytöt näyttävät ottavan mittaa toisistaan ihan tosissaan. Sen sijaan leikkiessään, neidit kyllä onnistuvat saamaan jos jonkinmoisia naarmuja joko kaverin hampaista tai törmäillessään innoissaan huonekaluihin.

Syynä tyttöjen tappelulle olen minä ja tappeluita syntyykin vain minun läsnäollessani (tytöt ovat tapelleet vain pari kertaa niin, että en ole ollut kotona ja silloin syynä oli kilpailu Susannan huomiosta). Erityisesti Sirua on ruvennut rassaamaan se, jos Nefi saa enemmän huomiota. Toisaalta myös Nefi on todella huomionkipeä. Nyt podengopäivillä tytöillä olikin mielestään täysi syy tappelemiselle. Tilanne oli stressaava ja outo (vieras paikka, vieraat ihmiset, vieraan koirat...) ja lisäksi koirat joutuivat olemaan koko ajan joko kopassa tai hihnassa. Koska Nefi osallistui OpenShowhun, hän sai aluksi olla paljon minun kanssani treenailemassa kävelyä ja seisomista samalla kun Siru joutui odottamaan kopassa. Totta kai Sirua rupesi ketuttamaan ja tappelun ainekset olivat kasassa. Sitten tappelun jälkeen tytöillä ei ollut tilaisuutta hieroa sovintoa kunnolla (tappelun loputtua kiertävät aina ympyrää muristen, kunnes Nefi alistuu ja rupeaa nuolemaan Sirua), koska häiriötekijöitä oli niin paljon. Siksi tilanne jäi kytemään ja tytöt ottivatkin yhteen uudestaan vielä pari kertaa.

Mutta vaikka tytöt ottavat yhteen, he ovat silti parhaat kaverit. Yön Siru ja Nefi nukkuivat yhdessä kopassa päästämättä äännähdystäkään. Tytöt olivat ihan kylki kyljessä vierekkäin ja pesivät toinen toisiaan puolituntia putkeen. Vaikka tytät siis tappelevatkin usein, he tulevat kaikenkaikkiaan toimeen erinomaisesti. Kuulemani mukaan on kuitenkin olemassa paljon muita narttukoiria (podengoja ja muun rotuisia), jotka eivät oikeasti edes sovi saman katon alle asumaan. En siis pidä Sirun ja Nefin tilannetta ongelmana, vaikka toki yritänkin saada tappelun minimiin huomioimalla Sirun ekana korkea-arvoisempana.

Ryhmän provosaatio

Liikkuessaan laumana, Siru, Doby ja Nefi eivät aina käyttäydy kaikkein parhaiten. Jos yksi alkaa haukkua, muut ovat heti matkimassa ja antamassa oman tukensa touhulle. Podengot provosoivat toinen toisiaan eivätkä välttämättä halua vieraita koiria lähelleen - ainakaan hihnassa ollessaan. Mutta sama ongelma tuntuu olevan monilla muillakin. Ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Se nyt vain tuntuu olevan fakta. Tätä lauma-tyhmyyttä olemme nyt ruvenneet hoitamaan vesipyssyn avulla. Vesipyssy suurentaa haukkumiskynnystä, ja jos kaksi muuta ei hauku, niin kolmaskin on todennäköisesti hiljaa. Yksinään jokainen podengo osaa käyttäytyä, jos ei kiitettävästi niin ainakin hyvin. Tai ainakin yhtä hyvin kuin muutkin podengot.

Tämä ryhmä provosaatio aiheuttaa eniten hankaluuksia lenkillä. Vielä jokin aika sitten koirat rähisivät yhdessä ollessaan kaikille ohikulkijoille oli kyse sitten autosta, ihmisestä, koirasta tai muusta eläimestä. Nyt rähinä on kuitenkin rajoittunut vain noihin koiriin ja koiriinkin vain selkeissä ohitustilanteissa. Useimmiten koirat kävelevät ihan hyvin jos vieras koira näkyy jossain kauempana. Mutta jos koira tulee vastaan samalla kadulla ja se pitää ohittaa tien toiselta puolelta, niin sitten kyllä haukutaan. Tähänkin tulee varmasti parannusta vesipyssyn avulla.

Haukkuminen

Meillä koirat haukkuvat. Me olemme tulleet siihen lopputulokseen, että kuullessaan jonkun tulevan tai jos tapahtuu jotain erikoista, koirat saavatkin haukkua. Monesti haukkuminen ei tosin jää siihen "tiedottamiseen" että jotain tapahtuu, vaan haukku meinaa jatkua senkin jälkeen, varsinkin Nefillä. Tässä kuvaan astuu jälleen vesipyssy, joka muistuttaa nopeasti koiria siitä, milloin sitä tulikaan haukkua ja milloin ei. Nefillä varsinkin tuntuu olevan paljon turhaa ininää ja kitinää, mutta uskon sen pikku hiljaa rauhoittuvan. Neiti on jo tajunnut, mitä vesipyssyn näyttäminen tarkoittaa.

Poju ja Muru

Monilla voi olla puheitteni perusteella semmoinen kuva, että Poju on oikea ongelmakoira. No ei se nyt ihan niinkään ole. Minulla on vain taipumus liioitella kaikkea Pojusta puhuessani, koska meillä on kieltämättä jonkinlainen viha-rakkaus suhde. Kummallakin on vielä muistoissa aika, jolloin Pojun peffakarvoihin jäivät kiinni kaikki kakit, ja jolloin minä jouduin nuo kakit sieltä peffasta repimään/pesemään. Ei ollut miellyttävää hommaa meille kummallekaan ja siitä on jäänyt meidän suhteeseemme melkoinen ryppy. Poju ei esim. tykkää siitä, että minä nostan häntä, koska aikoinaan se edelsi usein peffan-putsaus reissua. Tätä "en-tykkää" asennetta Poju osoittaa murinalla ja ompa hän joskus yrittänyt purrakin. Mutta eikös se koira heijasta ihmisen asennetta itseensä. Minä en hirveästi Pojusta piittaa, hän on Susanna koira ja sillä selvä. Me mahdumme saman katon alle ja voin käyttää Pojua lenkillä, silittää ja paijata, mutta ei meistä koskaa sydänystäviä tule. Nykyisin kun oma asenteeni on aiempaa paremmin kohdallaan (aikoinaan pelkäsin Pojun ärhentelyä), niin Pojukin alistuu käsittelyyni ihan nätisti. Oman haasteensa Pojun kanssa työskentelyyn tuo se, että reppana on vanhuuttaan täysin kuuro.

Murun suurimmat ongelmat ovat turha haukkuminen ja suhtautuminen lapsiin. Haukkuminen ei kuitenkaan ole kovin paha juttu, koska Muru yleensä hiljenee kun tarpeeksi tomerasti käskee. Tietysti olisi mukavaa, jos Muru ei edes aloittaisi haukkumista, mutta pääasia on kuitekin hiljeneminen käskystä. Lapsista Muru ei tykkää, mikä on todella ongelma, mutta ymmärrettävä sellainen, koska Murulta jäi pentuajasta pahoja muistoja lasten kolttosista. Ja nykyisin Muru kyllä jo sietää lapsia.

Viimeisenä se ainoa asia, joka mielestäni on todella ongelma, tosin sekin jo paranemaan päin... sisäsiisteys

Koska meillä asuu talossa sekä uroksia että narttuja, Poju ja Doby ovat merkkailun kuninkaita. Pojat ovat kilpaa pissineet sisälle sohvia myöten. Nyt Pojilla on kuitenkin pöksyt ja lisäksi ostin "taikasaippuaa", joka vie pissan hajun kokonaan pois, joten eiköhän tämäkin ongelma pikkuhiljaa korjaannu.

Joten tässä on nyt sitten vähän tarkemmin selvitetty näitä meidän koirapoppoon "ongelmia". Varmasti jokaisessa talossa on vastaavanlaisia juttuja. Mutta tuskinpa tässä kuitenkaan millekään ongelmakoirakouluttajalle tarvitsee mennä. Kenties se ratkaisisi tilanteen nopeammin ja jopa helpommin, mutta kyllä tämä tuntuu ihan maalaisjärjelläkin lutviutuvan pikku hiljaa. Vaikeat tilanteet ovat odotettavissa, kun nurkissa pyörii viisi persooniltaan ihan erilaista koiruutta ja vielä kaikki ihmiset, joilla on koulutusmetodeista ym. eriäviä näkemyksiä. Mutta kyllä koiraneuvoloissa olisi ruuhkaa, jos tällaisten juttujen takia lähtisin heti ensimmäisenä vastaanotolle... melkein kaikki podengot vaatisivat jonkinlaista tohtorointia.

Mutta tällaista siis tänään. Nyt ruvetaan ratkomaan tuota tappelua. Uskon että homma rupeaa luistamaan kun saamme arvojärjestyksen selkiytymään. Sitten ei Sirun tarvitse pelätä asemansa puolesta eikä Nefi koe houkutusta kokeilla rajojaan.

Epävirallisten episten yllättäjä

2009-08-26T20:29:00.003+03:00

Tänään olivat syksyn viimeiset ulko-agilitytreenit. Keskiviikon kaksi ryhmää olivat tällä kertaa yhdessä, koiria siis 10 kappaletta. Ohjelmassa olivat epäviralliset epikset eli epävirallistakin epävirallisemat agilitykisat. Radan sai jokainen koirakko suorittaa kaksi kertaa. Suorituksia tuli siis yhteensä 20 kappaletta ja tuloksia laskettaessa jokaisen paras tulos otettiin huomioon.

No meillä oli Sirun kanssa tänään hyvä päivä. Vaikka toisella kerralla satoikin vettä, Siru meni kuin tuulispää radalla. Ekalta radalta tuli yksi kielto ja aika oli 51,22 ja toiselta radalta yksi hylky (hyppäsi hypyn väärästä suunnasta) ja aika 46,50.

Rata oli melko haastava. Siinä oli paljon kinkkisiä kohtia, joissa koiran olisi ollut helppo ampaista "lempiesteelle". Lisäksi ohjaajan piti olla skarppina ja muistaa minne piti mennä milloinkin, mihin tuli valssi, mihin takaaleikkaus jne.

Tässä on jonkinlainen Photoshopilla tehty hahmotelma radasta

Mittasuhteet ovat ihan peestä, mutta saatte nyt edes vähän kuvaa siitä, mitä meidän piti tehdä. Numero on aina esteen sillä puolella, mistä koiran oli tarkoitus sinne mennä. Keskellä oleva pitkä tumma viiva on "putki" samoin kuin ylhäällä oleva kaari. Muut viivat ovat "aitoja" ja lisäksi mukaan mahtui yksi "pituus-este".

No Siru siis loisti, mutta kun palkintojen jako koitti, niin yllätys oli silti itselleni melkoinen: Tuloksena toinen sija =D Meitä kuuluttaessaan ohjaajat sanoivat että toisen sijan voittivat ja päivän ehdoton yllättäjä oli... SIRU.

MAHTAVA FIILIS. VIHDOINKIN JOTAIN ONNISTUI!!! Jatketaan samaan malliin

Treenejä ja Podengojen päänäyttely

2009-08-14T19:06:00.004+03:00

Keskiviikkona oli jälleen pitkästä aikaa agilitytreenit. Mukaan lähti Sirun ohella myös Nefi, koska päätin kokeilla, josko mustasukkaisuus saisi Sirkku-likan motivoitumaan agilityyn. Meninkin ensin kokeilemaan putkea Nefin kanssa ja jätin Sirun autoon katselemaan. Nefille kaikki oli niin uutta ja jännää, ettei häntä kiinnostanut tehdä mitään muuta kuin täristä ja äristä. Veinkin Nefin melko pikaisesti autoon ja hain Sirun tilalle. No Sirulla riittikin tällä kertaa sitten intoa. Eteen-harjoitukset sujuivat kuin vanhalla tekijällä ja muutenkin oli todella valppaan ja innostuneen oloinen.

Sitten veinkin Sirun taas välissä autoon ja hain Nefin jälleen putkelle. Tällä kertaa kokeilin heittää namia putkeen ja juosta hirveätä vauhtia toiseen päähän huhuilemaan Nefin koko putken läpi (muuten olisi kääntynyt putkessa heti namin syötyään). Tästä tavasta Nefi pitikin sitten niin paljon, että jäi putkeen oikein odottamaan kuinka kauan sillä Mannilla nyt menee juosta putken päästä päähän huutelemaan. Se oikeasti vaani putken sisällä valmiina hyökkäämään, heti kun pääsen toiseen päähän huutamaan "tunneli". Meillä oli lystiä, mutta toivon ettei tästä tule tapa. Kisoissa ei taitaisi oikein toimia :)

Sitten oli Sirun kanssa vielä vuorossa ratatreenit "hyppy-kepit-tiukka mutka puomille-puomi-okseri". Neiti viiletti mennä kaikki esteet hienosti ja olisi mennyt varmasti hienomminkin, jos vain itse pysyisin tilanteen tasalla. Joten kisojen pienoinen epäonni on nyt unohtunut.

Torstaina oli Nefin ekat näyttelytreenit. Hyvin meni. Ensin Nefi oli tyypillinen tärisevä itsensä, mutta loppujen lopuksi antoi kouluttajan koskea itseensä pöydälläkin ihan nätistä =D Kyllä se siis tästä...

Huomenna onkin sitten tosi koitos, kun Mustialassa on podengojen päänäyttely ja paikalla on lähes 30 pientä sileetä. *_* Pidetään peukkuja, että Nefin eka junnu-esiintyminen sujuu hyvin ja takataskuun lähtisi vähintään EH ellei jopa ERI.

Treenisiru vs. Kisasiru

2009-08-06T10:08:00.002+03:00

Nyt rupeaa pikku hiljaa ottamaan päähän. Oltiin taas eilen epävirallisissa agilitykisoissa Sirun kanssa. Olosuhteet olivat hyvät: ei satanut, mutta toisaalta aurinkokaan ei paistanut pahasti. Olin positiivisella mielellä, koska Siru oli aamulla ollut todella innokas menemään esteille ja vielä kisapaikallakin puhkui intoa. Mutta mitä tapahtuikaan...

Kun pääsimme radalle Siru suoritti ensimmäisen esteen hienosti - ja sen jälkeen kaikki alkoikin mennä päin honkia. Jok'ikisen esteen jälkeen Siru lähti omille teilleen tutkailemaan paikkoja ja minä huudan, maanittelen ja teen kaikkeni saadakseni Sirun huomion kiinnittymään takaisin itseensä. Mutta vielä mitä. Siellä se neiti vain haisteli maailmaan tuulia ja toimi kisan ikiomana pellenä. Kävipä neiti haistamassa liian läheltä yhtä kuljetusboxiakin ja sai siellä aikaan kovat rähinät. Sirun hätkähdys oli melkoinen, mutta edes se ei saanut Sirua palaamaan takaisin luokseni. No kyllä me lopulta saimme kaikki esteet suoritettua ja aina esteellä Siru tekikin hienoja hyppyjä ja osoitti osaamistaan, mutta loppujen lopuksi tuloksena oli:
- suoritusvirheet 45
- aikavirhe + 2,26,57
...rata, jonka suoritukseen olisi pitänyt mennä alle minuutti, meni meillä yli kolme minuuttia *_* No mutta... koska olimme mölliluokassa ja tuomari armollinen, ei hän sakoittanut ajan ylityksestä ja sijoituksemme oli 9/17.

Tämä oli Sirun neljäs epis ja ne kaikki ovat menneet penkin alle. Kahdessa ensimmäisessä Siru ei halunnut tehdä mitään koska satoi ja näissä kahdessa viimeisessä Siruun on iskenyt jokin haihattelija-tauti. Ärsyttää...

Kaiken huippu on se, että treeneissä Sirulla menee yleensä kuitenkin aika hienosti. Sadesäällä neiti ei tosin ikinä mitään suostu tekemään, mutta muuten kyllä tottelee ja jaksaa hienosti. Mutta kisassa Siru menee ihan lukkoon enkä tiedä mistä syystä. Sitä ei vain tunnu kisoissa kiinnostavan esteet ollenkaan. Jos on ehdotuksia antaa, niin niitä otetaan mielellään vastaan.

Podengomaista käytöstä..?

2009-08-03T14:21:00.003+03:00

Sirulla ja Nefillä on nykyisin joka päivä melkoiset alfa-narttu tappelut. Vaikka Muru onkin virallisesti se lauman alfa-narttu, niin Nefi ja Siru ottavat vähän väliä yhteen siitä varamiehen paikasta. Erityisesti lenkeillä tytöt ovat toistensa kurkussa kiinni ja siinä onkin erottamista, kun yritämme saada tytöt irti toisistaan. Tappelu on välillä ihan kauheaa katsottavaa, mutta ainakin toistaiseksi suurilta haavereilta (muutamaa pintanaarmua lukuunottamatta) ollaan vältytty. Riidan aiheena voi olla käytännössä ihan mikä vain ohi-ajavasta autosta liian lähelle tulemiseen, ja se syttyy yleensä ilman enempiä varoituksia.

Kaikkein oudoin piirre tässä tilanteessa on kuitenkin se, että vaikka tytöt laimahtavat hetkessä ja ovat toistensa kurkussa siinä silmänräpäyksessä, niistä tulee kavereita jopa vielä nopeammin. Heti kun tytöt on saatu erotettua toisistaan, Nefi ja Siru rupeavat nimittäin hieromaan sovintoa ja kohta ovat ylimmät ystävykset. Siru putsaa Nefin korvaa ja Nefi nuolee Sirua kaikkialta. Sitten ne menevät vierekkäin jonnekin nukkumaan eikä tapelusta ole mitään jälkeäkään aina siihen hetkeen asti, kunne uusi riita syttyy. Pääosan ajasta tytöt ovat siis parhaat kaverit. Tälläkin hetkellä he nukkuvat tuossa vieressäni "kerrossängyssä": Siru tuolilla ja Nefi tuolin alla olevalla tyynyllä :)

Sirun metsästysvaistot ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Neiti on oikein haka metsästämään hiiriä ymv. ja hänelle on oikeaa kidutusta tietää, että Susannan huoneessa vipeltää kolme syötävän suloista gerbiiliä. Nyt kun gebsuilla on käytössään terraario, neitiä ei meinaa saada lasin edestä pois ollenkaan silloin kun gebsut ovat hereillä. Eilen me päätimme sitten testata neidin jäljestystaitoa gebsujen hajun avulla. Otimme terrasta hieman purua ja teimme siitä jäljen maahan. Sitten laitoimme Sirun haistelemaan jälkeä: ja neitihän teki kaikki kiepit ja ympyrät aivat oikein nenä maata viistäen. On sa Mannin kulta niin taitava, joskin hieman myös pettynyt kun jäljen päässä ei odottanutkaan gebsu vaan pelkkä nami ;)

Siru, Doby ja Nefi ovat tätä nykyä ihan erottamaton kolmikko. Näin kesäisin me pidämme ulko-ovea melkein koko päivän auki ja koirat saavat tulla ja mennä sisään miten mielivät. Podengot ovat kyllä ottaneet tilanteesta kaiken mahdollisen hyödyn irti. He juoksevat kilpaa, pitävät hippaa, painivat, syövät vadelmia ja karviaisia, pyydystävät kärpäisiä ja ynnmämuuta sellaista mitä mieleen nyt sattuu juolahtamaan. Heidän perusas leikkinään on tällä hetkellä vaanimis-kolmio, jossa kolmion kärkinä toimivat podengot: Siru yhdessä kärjessä, Doby toisessa ja Nefi kolmannessa. Siinä muodostelmassa he sitten pysyvät aivan hievahtamatta pitkän aikaa toisiaan tuijottaen valmiina säntäämään ensimmäisenä liikahtavan tyypin kimppuun. Useimmiten siis Nefin, koska likallahan ei tunnetusti ole kärsivällisyyttä :)

Käytiin muuten tänään Dobyn kanssa virallisissa lonkka- ja kyynärkuvissa. Mikäli saamme kuvat takaisin samoin tuloksin, kuin ne täältä lähtivät, niin kaikki on ok. Pidetään siis peukkuja. Mitään sellaista ei kuitenkaan löytynyt, mikä voisi aiheuttaa Dobyn takajalkojen hyppyyttämisen.

Toinen ripari takana

2009-07-29T15:52:00.002+03:00

ja kivaa oli. Työtiimi oli jälleen loistava ja huumori kukoisti. Kanssaohjaajat olivat kertakaikkisen hauskoja isosista puhumattakaan. Myös riparilaiset olivat hienoa porukkaa, joiden kanssa tuli kyllä toimeen. Tunnit luistivat hyvin joskin vielä on tietysti petrattavaa. Pääsin myös näyttelemään/eläytymään. Ensin olin sketsissä venäläisen agentin tyttöystävä, joka puhui vain laulujen sanoja siteeraamalla ja jonka sieppasi jenkki agentti saadakseen salaisenaseen. Sitten pääsin esittämään koulukiusattua diakoniarasteissa. Varsinkin jälkimmäinen sujui hienosti ja pääsin tosissani eläytymään koulukiusatun rooliin kyyneleineen kaikkineen. Tämän lisäksi iltawarttiksen (hartauden) pitäminen sujui mielestäni todella hienosti. Luin iltasaduksi Anderssenin Pienen tulitikkutytön ja kyllä siitä ilmeisesti pidettiin.

Vielä on sitten jäljellä konffis. Eiköhän sekin hyvin mene. Enhän minä viimeksikään viiniä läikyttänyt =D

Iskin tänään silmäni erääseen todella kauniiseen sileäkarvaiseen podengonarttuun. Harmi vaan etten yhtään tiedä, mistä voisin sille kodin taikoa. Tänne kun ei hulluja enää taida yhtään mahtua. Haaveeksipa taitaa tuo kaunokainen jäädä.

Motivaatio

2009-07-07T17:05:00.002+03:00

Koirankoulutuksessa avain on oikean motivointikeinon löytäminen. Kun löydät sen lelun, herkun tai muun vastaavan, jonka saadakseen koirasi tekee mitä vain, olet voiton puolella. Mutta tuon asian löytäminen ei harmi kyllä ole mikään helppo juttu.

Koska meillä on viisi koiraa, motivaatiota on joutunut hakemaan hyvin erilaisista paikoista. Pojun kohdalla... niin no Pojun kohdalla koulutusta ei koskaan kunnolla aloitettukaan, joten sopivaa kannustintakaan ei kukaan koskaan vaivautunut löytämään.

Muru puolestaan on aina ollut ihanan helppo tapaus. Muru nimittäin tuntuu tekevän asioita vain miellyttääkseen omistajaansa, joskin namit (kuten lihapullat) eivät tietenkään ole pahitteeksi. Muru totteleekin käskyjä yleensä todella hienosti oli kyse sitten ääneen lausutusta komennosta tai pelkästä käsimerkistä. Sokeitakin pisteitä toki löytyy. Muru ei esimerkiksi voi sietää joitain tiettyjä koiria/ihmisiä/muita eläimiä/asioita ja aina kun esimerkiksi naapurin Sanni-koira rupeaa haukkumaan kuusi aidan takaa, tai kun ikkunassa pörrää vihainen ampiainen tai kun poikkeuksellisen vauhdikkaasti ja äänekkäästi liikkuva pyöräilijä kulkee ohitse, kaikki käskyt meinaavat unohtua. Lisäksi Murulla on erillaisia fobioita alkaen kitara-pelosta siltoihin ja raketteihin, jotka ovat tehneet monien temppujen oppimisen mahdottomaksi. Yhtä kaikki Muru tottelee kuitenkin yleensä hienosti.

Entäs Siru sitten... niin. Siru. Siru onkin jo vallan toinen juttu. Sirun koulutuksessa on tullut kohdattua jos jonkinmoisia haasteita jo pelkästään sen takia, että kyseessä on ensimmäinen podengoni. Tiedänkin tehneeni Sirun koulutuksen aikana monia virheitä, mutta onneksi virheistään voi oppia. Oman vaikeutensa Sirun koulutukseen on tuonut myös se, että Sirun kohdalla on motivaatiolähteen löytäminen ollut kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Syynä tähän on Sirun ailahteleva mieli. Juuri kun olet löytänyt jonkin hyvän herkun, jonka avulla Siru aluksi lähes steppaa, huomaat ettei se enää kelpaakaan neiti nirppanokalle. Siru nimittäin kyllästyy todella helposti eikä samoja keinoja voi käyttää kovin pitkään. Iän myötä Sirulle on onneksi tullut tervettä järkeä jo sen verran, että lenkkirähinäkin on ruvennut jo laantumaan ja käskyjä totellaan jo selkeästi halukkaammin, vaikka sitä oikeaa "porkkanaa" ei vieläkään ole löytynyt. Tänään tosin tein erään havainnoin, josta voi olla apua ainakin agilityn suhteen. Kävimme nimittäin koirien kanssa koirakerhon kentällä, missä kokeilin A-estettä ja puomia Nefin kanssa, joka sivumennen sanoen suoriutui kummastakin esteestä esimerkillisellä varmuudella ja innolla ensikertalaiseksi. Mutta todellinen ilonaihe oli Siru, joka tuli niin kateelliseksi ja mustankipeäksi siitä, että veinkin Nefin esteille ensin, että heti kun päästin Sirun irti, neiti juoksi esteille nopeammin kuin ikinä vain näyttääkseen "kyllä minäkin osaan."

Jos Siru on hankala tapaus niin samaa voi sanoa kyllä Dobystakin. Dobyn kohdalla ongelmia aiheuttaa pojan rauhallinen luonne. Siinä missä Nefi ja Siru ovat kaikessa kuin pieniä ilotulitteita jotka räjähtelevät sinne tänne, Doby harkitsee jokaista liikettään pitkään ja hartaasti. Vaikka Siru oppiikin käskyt huomattavasti nopeammin, Doby jonkin käskyn opittuaan yleensä tottelee sitä siinä missä Siru haistattaa pitkät sille päälle sattuessaan. Dobyssa onkin ihailtavaa varmuutta ja luotettavuutta, mutta joskus tekisi mieli hakata päätä seinään, kun jätkä suorittaa jokaisen käskyn kuin mikäkin etana. Toki Dobystakin sitä energiaa löytyy, mutta aina kun kyse on koulutustilanne Doby pohtii ja pähkäilee vaikka kuinka... oli herkku mikä tahansa.

Nefi puolestaan... on Nefi. Nefin voisi uskoa tulleen joltain toiselta planeetalta. Niin hullu ja tärähtänyt pikkulikka toisinaan on. Nefi on siinä mielessä helposti koulutettava, että porkkanana toimii niin lelu, herkku kuin hauskat äänetkin. Mutta toisaalta Nefi on melko räjähdysaltis. Muutama minuutti ja Nefi on jo menossa leikkeihinsä ja riehumaan - taas muutama minuutti ja Nefi tulee takaisin ihmettelemään mitä pitikään tehdä. Paikallaan pysyminen on Nefille lähes mahdotonta. Siru ja Doby kyllä pysyvät sylissä rapsuteltavana, mutta Nefi-neiti-elohopea ei oikeasti osaa olla liikkumatta edes kymmentä sekunttia. Yrittä sitten saada sellaista piskiä pysymään paikallaan kynsienleikkuun tai tottelevaisuus treenien ajan.

Konfirmaatio

2009-07-05T19:19:00.002+03:00

Tänään oli sitten riparin konfirmaatio. Yhtenä ohjaajana homminani oli riparilaisten siunaaminen, ehtoollisen jako sekä yhden konfisbiisin säestäminen... Jännitys oli melkoinen.

En suoraan sanottuna ole jumalanpalvelus ihmisiä. Kun käyn jumiksessa, se kyllä tuntuu hienolta ja istun mielelläni kirkossa hiljaa ajatellen, mutta esimerkiksi ehtoollisella käyn harvoin ja sunnuntain jumiksessa vain poikkeustapauksissa. Hieman siis jännittikin, kun yhtäkkiä joutui "papin" rooliin siunaamaan ja jakamaan ehtoollista.

Erityisesti ehtoollisen jako jännitti. Hermoilin sitä suunnilleen yhtä paljon kuin koko leiriä ellen enemmänkin. Näin painajaisia siitä, kuinka viiniä holahtaa jonkun pikariin liikaa tai kuinka tiputan koko kannun sisältöineen maahan. Pelkäsin unohtavani viinin jakoon liitettävät sanatkin.

No onneksi mitään ongelmia ei kuitenkaan ollut. En kaatunut. En kaatanut viiniä liikaa ja muistin "vuorosanani". Tosin ehtollisen jaon puolivälissä rupesi käsi kyllä jo hieman vapisemaan - ette uskokaan kuinka painava se viinipikari onkaan täynnä viiniä ja vielä jännityksestä löysin käsin.

Mutta kaikki siis sujui ja nyt eka ripari on lopullisesti takana. Meinasi nousta tippa linssiin, kun toivotimme riparilaisille onnea ennen kuin he lähtivät omille teilleen :( Niin ne linnunpoikaset lentävät pesästä.

Paluu arkeen

2009-07-02T12:40:00.002+03:00

Viime viikko meni Mäntsälän seurakunnan riparilla. Olin kolmantena ohjaajana ja vaikka vastuuni olikin "vähäisin" niin univelkaa kertyi silti ja pinna rupesi loppuakohden kiristyä. Kokonaisuudessaan riparilla oli kuitenkin aivan järjettömän hauskaa ja työntekijätiimi (ohjaajat + isoset) oli aivan mahtavaa porukkaa. Kiitos teille kaikille siitä, että teitte ensimmäisestä kesätyö pestistäni seurakunnan töissä ikimuistoisen! Riparille meno jännitti alunperin kahdesta syystä: koska oma riparini meni vähän plörinäksi en koskaan ryhtynyt isoseksi, joten aloitin nyt koko ohjaaja homman käytännössä täysin tyhjästä. Lisäksi olen eräänlainen erakkoluonne, joten eläminen pienessä tilassa 24/7 30 hengen kanssa aiheutti jo valmiiksi puistatuksia. Mutta hienosti kaikki meni eikä kukaan ainakaan valittanut tekemisistäni. Sehän on pääasia :)

Mutta nyt olen jo muutaman päivän ollut kotona keräämässä voimia ja poistamassa univelkaani. Paljon on ollut tekemistä: popoyhdistyksen sivujen päivittelyä, epävirallisissa agilitykisoissa kisaaminen/työskentely, elokuvamatka Helsinkiin ja kaikkiin kymmeniin sähköpostiviesteihin reagointi ja nauhoitettujen tv-ohjelmien katseleminen. Poissaollessani oli tullut yksi pentuekyselykin (asia, joka aina piristää päivää). Epiksissä meni Sirun kanssa ihan ok, vaikka oltiinkin vasta 10/12. Mitään suuria virheitä ei tullut. Sirua ei vain oikein kiinnostanut juoksennella kuumuudessa ja neiti pysähtyikin haistelemaan vähän joka esteen kohdalla. Mutta ei se mitään. Kaikki esteen tuli suoritettua ja Siru osasi vihdoin taka-taka käskynkin.

Tänään rupesin vihdoin treenailemaan agilitya myös Nefin kanssa. Pussi ja putki menee kuin vanhalla tekijällä, mutta katsotaan nyt miten innostuu estesarjoista. Hypyt eivät ainakaan vielä tänään innostaneet :) Lisäksi tyhjensin karpin akvaarion ja siirsin karpin ulkoaltaaseen. Tarkoitus olisi nyt varmaan antaa karppi pois ja paljon onkin tullut kyselyjä. Pitää nyt tosin vielä vähän katsoa. Karppi kun näyttää aika hienolta tossa uudessa ulkoaltaassa. Karpin vanhasta akvaariosta rakennamme muuten gebsuille uuden terran. Tuo duna kun alkaa olla reunoista sen verran syöty, että ties vaikka pääsisivät jokin päivä pois sieltä.

Gerbsut

2009-06-15T12:04:00.003+03:00

Kuten varmaan kaikki sivuillani vierailevat ovat varmaan jo huomanneet, niin meille muutti viime viikon tiistaina kaksi gerbiili tyttöä: Mist ja Usva. Tytöt ovat todella seurallisia ja energisiä pakkauksia, vaikka kovasti nukuttaakin kaiken peuhaamisen välillä. Kättä ei arastella, joskaan eivät ne käden päällä silloin enää pysy, kun niitä yrittää terrasta pois nostaa ;). Muuten tekevät kyllä tuttavuutta =D

Lauantaina päätettiin sitten testata mitenkäs gebsut tulevat toimeen meidän vanhan gebsumme kanssa. Gebsut olivat olleet totutuksessa sen muutaman päivän, siten että suureen dunaan laitettiin pienempi duna, jonka ritilöiden läpi gebsut pääsivät tutustumaan. Alun perin tätä vaihetta oli tarkoitus jatkaa vähintään viikko, mutta koska Mesi ei tuntunut reagoivan millään tavalla pikkuisiin, päätettiin kokeilla yhteen laittamista näin pian.

Ja hienostihan se meni. Minkäänlaista tappelua tyttöjen välillä ei ole ollut. Ongelmia tosin aiheuttaa Meden äidinvaistot. Mesi kun haluaisi koko ajan vain pestä pikkuisia ja muutenkin paimentaa Usvaa ja Mistiä kuin mikäkin äiti :) Siitä pikkuiset eivät oikein pidä ja välillä terrasta kuuluu kauhea piipitys, kun Usva ja Mist protestoivat Meden touhuja.

Lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi päätimme vielä erottaa tytöt toisistaan, mutta kun sunnuntain aikana ei tapahtunut minkäänlaisia kärhämiä, uskalsimme pitää ne viime yön yhdessä. Ja hienostihan kaikki sujui. Usva, Mist ja Mesi nukkuivat kaikki samassa pesässä ja olivat jo kuin vanhoja tuttuja. Toivottavasti tunteet säilyvät samanlaisina vastaisuudessakin :)

Kuvia - enemmän tai vähemmän onnistuineita =D

2009-06-07T11:47:00.013+03:00

Nefi pihalla lelun kanssa

Nefi ja Doby painii

Hiekkalaatikolla

Mikset sä leiki mun kaa?

Juostaan sitten yksinään

Otetaan nyt ihan lungisti

Mä nukun jo...

Saanks mä sen namin kun seison näin nätisti?

Nöffi evakkoon

2009-06-07T09:42:00.002+03:00

Nyt lähti Susanna Somerolle isovanhempiemme luokse kyläilemään viikoksi. Mukaan lähti luonnollisesti Poju, mutta myös Nefi. Susanna olisi tietysti ottanut mukaan myös Dobyn, mutta koska Dobylla on agilitya perjantaina, mukaan lähtikin Nöffi-tyttö.

Ajattelin että Nöffille tekee hyvää olla viikon erossa minusta ja muista podeista. Toivottavasti neiti ei vallan ärsytä mammaa ja pappaa eikä kovasti ikävöi minua ja muita. Itselläni on ainakin jo valmiiksi kova ikävä :) No eiköhän se ohi mene.

Eilen löysin netistä muuten uusia blogger-ulkoasuja. Laittakaa vain googleen hakusanat blogger template, ja niitähän löytyy =D

Opelinja

2009-05-29T11:47:00.002+03:00

Jes!!!!

Tänään tulivat tulokset ja mikäli ilmoitukseen on uskomista, minut on hyväksytty B-linjalle eli uskonnonopettajan pedagogisiin opintoihin =D

***

Nyt on sitten pisteetkin tiedossa. Yhteensä niitä kertyi 15/20 eli kirjallinenkoe oli 3/5 ja haastattelu minun laskutaidollani 12/15. Ihan hienosti.

Kandintyö 2

2009-05-11T16:28:00.001+03:00

Kandintyöstä tuli nyt sitten arvosanaksi 4/5 =D Ihan hyvin, kun miettii millaisella kiireellä sen loppuun väsäsin. Nyt sitten odotellaan toukokuun loppuun, että saan kuulla miten kävi opelinjan haastattelussa. Pääsenkö opettajan pedagogisiin opintoihin vai en...

Agility-treeneissä

2009-05-06T20:03:00.002+03:00

Tänään oli kevään ensimmäiset agility-treenit. Hieman jännitti miten lähtee sujumaan puolen vuoden tauon jälkeen. Tiesin ainakin itse unohtaneeni vaikka mitä. Treeneihin lähti lajiin tutustumaan myös Nefi-neiti, joka kyllästyi odottamaan kopassaan ja teki kopan läpästä selvää jälken. Onneksi ei kuristunut tunkiessaan siitä läpi *_*

Mutta takaisin treeneihin. Siru muisti treenipaikan vanhastaan ja käyttäytyi alusta lähtien todella hienosti muiden koirien kanssa. Muutaman kerran ärisi, mutta pääasiassa otti rennosti. Ensin kokeiltiin A-estettä ja hienosti meni. Rengas vaati hieman muisteluja, mutta rupesi sitten sekin sujumaan. Sirulla oli tosin hieman tylsää eikä olisi jaksanut kiinnostua yksittäisistä esteistä. Kun vihdoin pääsimme kokeilemaan estesarjaa, jossa oli putki ja aitoja, Siru rupesi loistamaan. Kaikki mokat (joita ei ihan hirveästi tosin tullut) johtuivat minusta. Minä kun en millään meinannut osata enää ohjata... enkä ole koskaan osannutkaan =D Mutta Siru muisti kyllä kaikki esteet ja sai kehuja tempostaan. Lisäksi Siru selkeästi tiesi mitä oli tekemässä ja vain vilkaisi minuun joka esteen jälkeen ennen kuin käänsi huomionsa seuraavaan esteeseen. Voi kun olisin itse parempi, niin Siru pääsisi joskus kisaamaankin. Myöskin kepit sujuivat oikein mallikkaasti :)

Kandintutkielma

2009-04-16T18:27:00.004+03:00

No nyt se on tehty... Väsäsin koko eilisen päivän kandintyötäni loppuun. Sivuja kertyi sisällysluetteloineen, lähteineen ja viitteineen kunnialliset 32 sivua, josta leipätekstiä 27 sivua (se kandintyön ohjeellisesta 10-20 sivun rajasta *_*). Aiheena oli Deverryn Druidismi eli miten kelttiuskontoa on hyödynnetty fantasiasarjassa Deverryn taru. Puolivuotta tuota on nyt työstetty ja nyt kun se on lopultakin valmis on samalla sekä helpottunut ja voitonriemuinen että tyhjä ja loppuunpalanut olo. Eilen aloitin kirjoittamisen 9 ja 10 välillä ja jatkoin sitä ilta 11 asti. Istuin lattialla hautautuneena kirjoihin ja koirat pomppivat kirjojen ja tietokoneen päällä heti kun silmä hetkeksi vältti. Nyt on selkäkipeä ja mieli täynnä sekavia tunteita. Koko vuosi on tähdätty tähän hetkeen ja nyt se on ohi. Pitäisikö olla helpottunut vai pettynyt..? Tässäkö se nyt oli? Vielä jäi parannettavaa, mutta yleisesti ottaen olen tyytyväinen. Nyt pidetään sitten peukkuja kypsyyskokeen ja arvosanankin suhteen :)

Tutkielmaan

Pääsiäinen Somerolla

2009-04-15T10:44:00.005+03:00

Vietimme tämän pääsiäisen isovanhempien luona Somerolla kuten niin usein ennenkin. Nefi pääsi ensimmäisen kerran mökille juoksemaan ja tajusi kyllä heti missä mennään. Minulla oli täysi työ pitää kaikki koiran näkyvissä, kun ne nauttivat vapaudesta ja juoksun riemusta ja ravasivat milloin mitäkin koloa tutkimaan. Nefikin pysyi suurimman osan ajasta hyvin mukana, mutta jos jäi jälkeen, piti kyllä itkullaan ja valituksellaan huolen siitä, että kaikki varmasti muistivat hänen olemassaolonsa. Koirat saivat juosta ja syödä paljon herkkuja. Ja tässä ohessa kuvia...

Harmaa-alue

2009-04-15T10:20:00.003+03:00

Olen yleensä pitänyt itseäni "harmaana ihmisenä". Minulle asiat eivät näyttäydy mustavalkoisina, vaan pyrin huomioimaan myös muut kannat omieni ohella. Vaikka itse pitäydynkin jossain tietyssä näkemyksessä, en kuitenkaan heti hylkää muitakaan. Toisaalta pidän kyllä joitain asioita väärinä, mutta jonkun tai jonkin leimaaminen omien näkemysteni vuoksi vääräksi tai huonoksi ilman kunnollisia tietoja tilanteesta on myös väärin...

Nyt olenkin pienoisen ongelman edessä, sillä seurattuani koiramaailman keskustelufoorumeja olen huomannut, että niistä jos jostain löytyy mustavalkoisia ihmisiä. Kasvattajilla ja aktiiviharrastajilla on omat näkemyksensä, joista he pitävät kynsin hampain kiinni. Eriäviä ajatuksia ei huomioida ja pieninkin kritiikki tai rakentava palaute koetaan henkilökohtaiseksi arvosteluksi. Harvat keskustelut tärkeistä aiheista (astutukset, terveys, harrastukset, seropi-rotukoira jaottelu jne...) eivät pääty enemmän tai vähemmän riitaisissa tunnelmissa. Kaikki on ihan kauhean mustavalkoista ja kaikkien pitäisi valita puolensa: jos et ajattele samoin kun me, ajattelet samoin kuin he. Mitään harmaata-aluetta ei tunnu olevan olemassakaan.

Nyt tämä mustavalkoinen ajattelu on ruvennut tarttumaan minuunkin. Vaikka olenkin ollut virallinen kasvattaja vasta pariviikkoa, on minullakin erilaisia ihanteita ja ajatuksia koirien kasvatuksesta. Olen ruvennut pitämään näitä ajatuksia niinä "ainoina oikeina" ja olen ollut valmis arvostelemaan muiden kasvattajien tapoja toimia... mutta miksi? Olenko minä niin perehtynyt muiden kasvattajien touhuihin, että osaisin suorilta käsin leimata jonkun touhut pentutehtailuksi tai rodulle haitalliseksi? Tietysti omat kokemukset ja havainnot ovat ysein oikeita, mutta toisaalta aivan yhtä todennäköisesti se ensivaikutelma voi pettää. Onkin todella vaarallista lähteä suunapäänä vaahtoamaan siitä, miten pitäisi toimia ja mitä pitäisi tehdä.

Mutta kuten sanoin, koiramaailma on mustavalkoinen ja mustavalkoisuus on tarttuva tauti.

Olen varma siitä, että monilla kasvattajilla ja harrastajilla olisi paljonkin parantamisen varaa toiminnassaan sekä uudistamista ajatusmaailmassaan. Mutta kukaan ei voi olla kärpäsenä katossa tai lukea toisen ihmisen ajatuksia niin, että voisi varmasti sanoa, miten toinen toimii ja miksi. Varmasti teot ja tilastot puhuvat puolestaan, mutta se on vain osa totuus. Vaikka pentutehtailu ja sairaiden koirien käyttäminen jalostuksessa onkin ilmeistä joissain tilanteissa (seuratkaa vain keltaisen pörssin ilmoituksia muutaman kuukauden ajan, niin huomaatte mistä puhun), mutta ihminen voi tehdä myös vääriä huomioita.

En tarkoita tällä kirjoituksella sitä, että ihmisten pitäisi hyväksyä koirille haitallinen toiminta tai välttää omien ajatustensa tuomista julki. Päinvastoin. Juuri keskustelua tarvitaan ilman puhdistamiseksi ja kasvatuksen parantamiseksi. Pitäisi kuitenkin muistaa aina silloin tällöin tarkkailla maailmaa myös harmaiden lasien läpi ja unohtaa jaottelu mustan ja valkoisen välillä. Miten me ikinä päästään mihinkään, jos kaikki pitävät kiinni vain omasta kannastaan eivätkä suostu edes ottamaan kuuleviin korviinsa muiden ajatuksia. Ja keskustelussa pitäisi todellankin olla mukana sekä mustia että valkoisia ihmisiä, jotta siitä olisi edes jotain hyötyä. Ja kummankin puolen pitäisi olla valmis rehelliseen keskusteluun ja kompromisseihin.

Minä yritän tästä lähtien löytää uudelleen sisäisen harmauteni huolimatta koirapiirien mustavalkoisuudesta. Pidän kyllä kiinni omista ihanteistani ja ajatuksistani, mutta yritän jättää toisten ihmisten jyrkän tuomitsemisen ja arvostelun sikseen. En ehkä pidä joidenkin touhuista ja ajatuksista enkä välttämättä ikinä toimisi samalla tavalla, mutta kuten sanoin, harmaitakin ihmisiä tarvitaan, jottei mustavalkoisuus pilaisi kaikkien hengitysilmaa.

Gongin taikaa

2009-03-31T17:14:00.002+03:00

Meillä on ollut jo yli vuoden erilaisia gongeja. Olen kuitenkin ollut melko laiska täyttämään niitä. Niimpä ne ovat olleet kaapissa keräämässä pölyä tyhjän panttina. Nyt niille löytyi kuitenkin vihdoin käyttöä.

Nefi on jo pitkään ollut kyllästynyt omiin ruokiinsa. Koko ajan se on vain kytiksellä varastamassa isojen koirien muroja. Ainoa keino saada Nefi syömään on antaa Nefille vain kerran päivässä ruokaa tai sitten laittaa Nefi "ansaitsemaan" ruokaansa. Nefi syö ihan hyvällä ruokahalulla, jos se kokee todella ansaitsevansa ruoan. Maahan meno ja paikallaan olo onkin tällä tavoin ruvennut sujumaan jo ihan mukavasti. Minulla ei kuitenkaan ole aikaa joka kerta laittaa Nefi ansaitsemaan palkkaansa, joten tässä ollaan oltu vähän ihmeessä. Tänään sitten siivosin kaappeja, ja löytyipä tuolta yksi iso sininen gongi, jonne saa mahtumaan Nefin päivittäisen aterian. Päätinkin kokeilla, mitäs Nefi tykkkäisi tällaisesta työstä... ja pitäähän se. Nyt se pyörittelee ihan fiiliksissä gongiaan tuossa vieressä ja ruoka menee nopeasti parempiin suihin. Siru ei ikinä jaksaisi pyöritellä gongia "vain" murojen vuoksi, mutte Nefille kyllä kelpaa :)

Terveydestä

2009-03-27T15:22:00.003+02:00

Koirien terveys on jo pitkään ollut tapetilla rodussa kuin rodussa. BBC:n "kohudokumentti" Ison Britannian koirankasvatuksesta sai jopa koirista piittaamattomien ihmisten hälytyskellot soimaan. Itsekin sain eräältä ystävältäni tekstiviestin kyseisen dokumentin tiimoilta, vaikkei ystäväni juurikaan koirista välitä. Ihmisten tietämättömyys ja piittaamattomuus ovat ajanut monet rodut todellisiin ongelmiin.

Kuinka käy podengon..?

En ole ainoa kasvattaja joka on viime aikoina pohtinut vakavasti podengojen terveyteen liittyviä kysymyksiä. Podengoilla ei ole minkäänlaisia terveyteen liittyviä virallisia määräyksiä, jotka velvoittaisivat kasvattajia käyttämään jalostuskoiransa virallisissa terveystutkimuksissa. Koska esimerkiksi kaikki polvi-viat eivät kuitenkaan aina aiheuta näkyviä oireita, niin monia "sairaita" koiria on käytetty ja käytetään jalostukseen. Itse päätin kasvattajaksi ryhtyessäni ottaa periaatteen, että omilta jalostuskoiriltani tutkin aina vähintään polvet ja silmät oli opiskelijan talous sitten kuinka tiukalla tahansa. En halua olla se kasvattaja, jonka kaikki kasvatit joutuvat läpikäymään kivuliaita leikkauksia ja kuntoutuksia piittaamattomuuteni ja kitsauteni takia.

Kaikki kasvattajat eivät kuitenkaan ajattele näin. Liekö tämä sitten syynä siihen, että esimerkiksi Legg-Perthes tautitapauksien esiintymistiheys tuntuu olevan yleistymään päin. Moni kasvattaja saattaa tuuduttautua valheelliseen luuloon koiransa terveydestä, mikäli koirasta ei päällepäin mitään vikaa näy. Koira on kuitenkin terve vasta kun se on virallisissa tutkimuksissa todettu terveeksi.

Kaikkien suomalaisten kasvattajien pitäisi tiedostaa vastuunsa koiran kasvatuksessa, koska kukaan suomalainen kasvattajan peruskurssin käynyt ei voi väittää olevansa asioista tietämätön. Meidän olisikin "helppoa" toimia esimerkkinä myös muille maille. Esimerkiksi podengoyhdistys voisi ottaa saman linjan kuin Suomen Samojediyhdistys ja listata joukon kriteereitä, joiden on täytyttävä jotta pentue pääsisi pentulistalle tai koira jalostusneuvontaan. Tällainen tapa on jo käytössä Samojedi yhdistyksellä. Portugalinpodengoja pidetään yleisesti ottaen melko terveenä rotuna... eikö kasvattajien ja yhdistyksen olisi aika herätä varmistamaan, että sama ajatus pätee vastedeskin?

Itselleni ensisijaisen tärkeää on koiran terveys ja luonne. Vasta toissijaisena kriteerinä tulee näyttelymenestys eli tuomareiden mielipide koirieni rotumääritelmän mukaisuudesta. Toki minun on helppo näin sanoa, kun kumpikaan näistä vanhemmista podeistani ei (vielä) ole näyttelyissä menestynyt :) En kuitenkaan usko, että mieleni muuttuisi, vaikka saisin käsiini legg-perthestä tai muuta vakavaa tautia sairastavan multi-championin. Sairasta koiraa ei jalostuksessa käytetä. PISTE!

Haaveissa omat esteet

2009-03-21T14:17:00.002+02:00

Nyt kun kevät tekee tulojaan on minua jälleen purrut tuo pahainen agility-kärpänen. Harmittaa vieläkin ihan oikeasti, kun en viittinyt talveksi lähteä treenaamaan Hyvinkäälle. Ei minulla kyllä olisi ollut aikaa eikä rahaakaan.

Kesällä ei taideta Sirun kanssa mihinkään agiryhmään päästä. Mietinkin tässä, että olisi ihan oikeasti pakko saava omat kunnon esteet tohon pihalle laitettua. Onhan siinä tilaa harjoitella vaikka kuinka. Ja jos nyt saatais hiottua kesällä oikein kunnolla niin ehkä voitais kuitenkin päästä joskus kisaamaan edes vähän... Ja Nefistä sais varmaan myös tosi hyvän agilitypiskin. Sen verran nopea ja ketterä likka on kyseessä.

Katselin paripäivää sitten netistä taas esteitä, mutta kaikki on niin kovin kallista. Yhden sivun löysin, josta saisi melko "edullisesti" harjoitusesteitä. Mietin, että pitäiskö repästä, ja kuluttaa osa kesätyö palkasta jo näin ennakkoon tollasiin esteisiin, mitä tuolta saa. Toisaalta sitten syksyllä pitäis olla varaa hoita pennut ja kaikki niihin liittyvät jutu. Joten eipä taida tulla mitään :( Voi kun tässä lähellä asuis joku kaveri, jonka kanssa voi esteitä vaikka kimpassa ostaa. Sitten hänkin voisi tulla meidän pihalle esteillä treenailee. Tilaa kun tossa kentällä olis vaikka kuinka.

Nykyään olen sentään sen verran hyvin tuota rahaa saanut, että kaikki lääkärikulut + ruoat pystyn jo hoitamaan itse. Toisaalta kaikki muut laskut meneekin vielä sitten vanhempien piikkiin. Voi kettu, kun opiskelijalla ei ole rahaa sitten millään...

Olin viime viikolla kolmena päivänä sijaisena alakoulussa. Kyllä se opettajan homma oikeasti tuntuu minusta mukavalta. Kunpa vaan saisin äkkiä opinnot suoritettua, niin voisin ryhtyä opettamaan.

Nefin eka mätsäri

2009-03-14T13:56:00.002+02:00

Oltiin Nöffin kanssa tänään ensimmäisessä mätsärissä, tuloksena vain sininen nauha... Mutta ihan kyllä oikeutetusti, koska tyttö näytti tuomarille tempperamenttisen puolensa ja yritti hieman testata hampaidensa voimaa tuomarin käteen. No ei Nefi oikeasti purrut, mutta lähellä oli...

Muuten Nefi käyttäytyi todella hienosti. Ei hirveästi aristellut muita koiria, mutta ei toisaalta kyllä halunnut tehdä yhdenkään kanssa lähempää tuttavuuttakaan. Parille haukkuvalle koiralle motkotettiin ja jos joku tuli liian lähelle niin sai kyllä kuulla kunniansa. Kehässä käveltiin loistavasti huolimatta minimaalisesta treenimäärästä ja pöydälläkin seistiin kauniisti siihen asti, kun tuomari tuli isoine käsineen liian lähelle :) Mutta meni se siis paremmin kuin näillä kehdella aikaisemmalla, joten eiköhän se tästä...

Lempirotuja

2009-03-07T09:28:00.002+02:00

Olen aina rakastanut koiria. Pikku likkana suosikkejani olivat kaikki pienet ja "söpöt" koirat: villakoirat, terrierit, seurakoirat... Mitä pidempi tai pörröisempi turkki, sitä enemmän olin lääpälläni rotuun. Lassie-ohjelman takia rakastin myös hirveästi collieta ja shetlanninlammaskoiraa. Edelleen unelmissa olisi saada joskus ihan ihka oikea sheltti.

Muitakin suosikkeja oli ilman mitään erityistä syytä: bordercollie, kaikenkarvaiset pystykorvat, kooikerhondje, cockerspanieli ym. spanielit jne. Koirakirjaa tuli selattua ja ihailtua hyvin erinäköisiä rotuja. Useimmiten lempirotuni olivat kuitenkin melko pieniä/keskikokoisia.

Lempirotuja oli nuorempana likkana siis vaikka millä mitalla. Nyt ehdottomaksi lempiroduksi on sitten lopultakin vakiintunut pieni lyhytkarvainen portugalinpodengo, joita haalisin itselleni vaikka kuinka paljon. Popojen myötä mielenkiinto on siirtynyt sitten myös muihin alkukantaisiin rotuihin ja vinttikoiriin. Suosikkiroduiksi onkin podengojen ohella ruvennut nousemaan Faaraokoira, Ibizanpodengo, Cincerno'italiano, Saluki ja Greyhound. Haaveissa olisikin joskus vielä saada joku edellä mainituista (mieluiten ehkä saluki tai farkku). Minusta jokaiseen koiraperheeseen pitäisi nimittäin kuulua yksi oikein iso koira. Vaikka pienet koirat ovatkin suosikkejani (mahtuuhan niitä useampia samaan tilaan), niin isoissa koirissa on jotain sellaista mahtavuutta ja arvokkuutta, jota pienet koirat eivät voi koskaan saavuttaa. Eli jahka joskus muutan omakotitaloon, jossa on iso piha ja saan vakkarityön, niin kyllä lauman vahvistukseksi pitää saada joku edellä mainituista.

Toisaalta ihan ehdoton hankinta vielä joskus tulee olemaan myös oma samojedi narttu, jolle on nimikin mietittynä valmiiksi. Samojedeilla on kuitenkin aivan oma paikka sydämessäni, koska eka koiramme oli sammari Remu. Vaikka samojedit jäävätkin koonsa puolesta kakkosiksi esim juuri farkuille, niin niissä on kuitenkin aivan omanlaistaan ylväyttä ja arktista kauneutta. Sammarin ohella on myös pakko toteuttaa joskus lapsuudenaikainen unelmani: ihana pieni sheltti...

Paljon on suunnitelmia eikä yhtään tilaa tai rahaa :) Mutta ehkäpä joskus viiden vuoden päästä.

Pöhköt popot

2009-02-28T13:04:00.006+02:00

Podengot ovat oikeasti aika jänniä epeleitä. Tuntuu että popojen kanssa sattuu ja tapahtuu koko ajan. "Riehuminen on elämää" taitaa on podengojen motto ainakin täällä meillä.

Pari päivää sitten oltiin metsässä ja podengot ja Muru juoksivat vapaana. Yhtäkkiä rupesin ihmettelemään, että mihin hittoon ne popot taas oikein jäi? Koko lauma touhusi aivan intona erään lumikasan luona. No kun lähdin tutkimaan asiaa, niin mitäs sieltä löytyikän: jonkun eläimen jäännökset (karvoja ja hieman verta). Niitä nuo podet innossaan mutustelivat ja siinä oli kova komentaminen ja potkiminen, että sain popot pois. Varsinkin Siru meinasi koko ajan palata omia jälkiään takaisin "aartensa" luo... ja kuvaa tilanteesta tuossa vieressä.

Sitten tietysti Nefi päätti paljastaa tuhoaja puolensa. Muutama päivä sitten ihmettelin, että mitä ihmettä se Nefi oikein puuhaa niin kovin hiljaa. No tietysti teki tihutöitään ja pureskeli antaumuksella omaa hihnaansa. Ennen kun ehdin hätiin, oli Nefi pureskellut hihnan kahteen osaan. Ja kuva jälleen tuossa vieressä.

Ja tässä vielä kuva Nefin ja Sirun nukkumapaikasta:

Ja Pojusta vielä sen verran, että lääkärissä käytiin ja saatiin antibioottia. Sydän oli kuulemma kunnossa, mutta keuhkot kuulostivat huonoilta. Jos ei lääkkeellä parane, otetaan röntgen ja katsotaan onko keuhkoissa kasvaimia. Pidetään peukkuja!!!

Huolestuneille tiedoksi ja Australia kuulumisia

2009-02-25T17:45:00.003+02:00

Ihan aluksi tiedoksi kaikille, ettei Poju ole tänään enää pärskinyt läheskään yhtä paljon kun eilen. Myöskään nenä ei näytä vuotavan samalla tavoin. Toivottavasti tulevaisuus on yhtä lupaava. On Poju sitten sitkeä sissi.

Lauantaina tulevat äiti ja isä takaisin Australiasta. Pääsen minäkin tekemästä näitä pöperöitä ja käymästä kaupassa. Kertoivat tuossa eilen muuten hieman karuja tilastoja hai-hyökkäyksistä. Heidän siellä olonsa aikanaan on hai kuulemma hyökännyt usean ihmisen kimppuun. Paraikaa Australiassa on meneillään suosittu surffauskausi ja surffaajat joutuvat haiden hampaisiin helposti. Televisiossa kuulemma varoitellaan ihmisiä uimasta alueilla, jossa joki laskee mereen, jossa vesi on sameaa tai jossa joku kalastaa. Varoituksia ei ilmeisesti kuitenkaan totella. Ja minä kun luulin, että haita pelätään lähes turhaan ja kaikki haivastaisuus johtuu vain Tappaja Hai-elokuvista. *_*

Äiti ja isä ovat Australiassa nähneet jos jonkinmoista. Äiti on saanut pitää sylissään koalaa, ruokkia ja silittää kengurua (joka näytti kuulemma Sirulta), isä palanut ravuksi ja lisäksi he ovat todistaneet hienoa lintuesitystä ja olleet tietysti keskellä Australian historian tuhoisinta luonnonkatastrofia moneen vuosikymmeneen. Onneksi eivät sentään joutuneet liekkien tielle. Tässä odottelen innolla kuvasatoa, jospa saisin niitä vaikka nettiinkin laitettua. Pitääpä minunkin varmaan matkata ennemmin tai myöhemmin Australiaan.

Nenäpunkki, flunssa vai kenties kennelyskä...

2009-02-24T08:52:00.002+02:00

Voihan vitjat. Tässä on jo useamman päivän epäilty, josko koirille on taas tullut tuo pahainen nenäpunkki. Varsinkin Dobberilla on ollut niitä reverse sneezing kohtauksia ja hieman myös muilla koirill. Nyt sitten Poju rupesi kuitenkin ihan tosissaan yskimään ja nenästä vuotaa sellaista vaaleaa räkää (ei siis kirkasta, kuten ilmeisesti nenäpunkissa). Voisiko kyseessä siis olla Pojun kohdalla flunssa tai peräti kennelyskä. Poju on vielä lisäksi niin vanha jo, että kaikki tällaiset yllättävät "pöpöt" pelottavat. Pitää nyt varmaan tä päivä vähän vielä tarkkailla tilannetta ja viedä sitten lekurille, jos tuo kunto rupeaa heikkenemään tai oireilu jatkuu pidempään.

Kynsienleikkuu

2009-02-22T22:04:00.001+02:00

Jes! Nyt voi laittaa rastin seinään, sillä Nefi on vihdoinkin hyväksynyt kynsienleikkuun. Leikkasin tuossa äsken kaikkien podejen kynnet, ensimmäisenä Nefin. Nefi otti oikeasti aika rauhallisesti ja antoi käydä läpi kaikki tassunsa. Vielä olisi voinut nyrhiä noita kynsiä ehkä lyhyemmäksi, mutta en viitsinyt leikkiä onnellani, vaan tyydyin nopeasti nipsasemaan joka kynnestä jotain pois. Sirun ja Dobyn kanssa ahersinkin sitten pidempään. En ymmärrä, miten niidenkin kynnet oli ehtinyt kasvaa niin pitkäksi. Ilmeisesti syynä on se, että ollaan viime aikoina käyty lenkillä pääasiassa metsässä, kun taas kesällä käveltiin paljon asfaltilla, mikä luonnollisesti kuluttaa noita kynsiä lunta tai havupohjaa enemmän. Todella nätisti Siru kyllä istuu sylissä kynsienleikkuun ajan ja on kuin missäkin manikyyrissä. Dobykin hyväksyi kohtalonsa enemmän tai vähemmän miehekkäästi (karkasi heti, kun homma on hoidettu) ja niin kovat riidat kun jätkänkin kanssa aikoinaan oli saada edes yksi tassu hoidettua. Toivottavasti tämä fiilis jatkuu myöhemminkin.

Ja se samperin Doby kävi taas kusella mun sängyssä aamulla. Arvasin heti, että nyt se lähti sänkyä merkkailemaan, kun näin sen menevän mun huoneeseen ja kuinka ollakaan, sänky oli märkänä kun kiirehdin perään... Seuraavan kerran kun se tulee mun huoneeseen, niin mä hirtän sen kyllä munistaan seinään >_<

Siru & Nefi

2009-02-21T16:51:00.006+02:00

Siru ja Nefi ovat tätä nykyä ylimmät ystävykset... ihan kaikessa.

Tätä aamuna Siru ja Nefi liittoutuivat minua vastaan ja antoivat yhteistuumin minulle aamupesun. Kun toisen sai häädettyä toinen hyökkäsi kimppuun. Kun toinen hyppi naaman päällä, toinen kutitti varpaita. Kun toinen repi korvasta toinen puri nenästä. Ah sitä ihanaa aamuherätystä.

Lisäksi Nefi ja Siru nukkuvat nykyään aina yönsä vierekkäin sängyn alla olevassa laatikossa (paitsi toisinaan Siru hyppää kyllä minunkin kainalooni kellimään). Sitten aamulla kumpikin tunkee sänkyyn vähäksi aikaa minun viereeni pötköttämään ja siinä sitä ollaan, kun toinen makaa ihan selässä ja toinen ihan vatsassa kiinni. Olen kuin mikäkin silli purkissa. Ja välillä Murukin hyppää vielä jalkopäähän ja Doby tunkee myös kainaloon päästyään pois Susannan huoneesta *_* Ei mahdu ei...

Mutta palatakseni Nefiin ja Siruun. Nefi matkii Sirua ihan kaikessa. Siru pesee ja huolehtii Nefistä eikä anna kenenkään muun kiusata Neffulia. Välillä kaveruksilla on kauheita riitoja, mutta aina ne sovitaan melkein heti. Likat ovat ilmeiltään ja eleiltään välillä kuin kaksi marjaa. Ne ihan oikeasti tykkää toisistaan, vaikka eka luulin Sirun olevan ihan kauhea mustis koko lopunikäänsä. Sen verran kärttynen oli ekat viikot Nefin tultua meille. Mutta nyt kyllä leikitään ja pidetään Nefistä huolta kuin mistäkin pikkusiskosta. Ja leikkiä kyllä riittää. Se alkaa heti aamulla MUN sängyssä (siinä joutuu emäntä kyllä koville, kun yrittää nukkua ja kaksi hullua painii ja puree kaikkea mihin vaan saa hampaansa kiinni, oli kyse sitten toisesta koirasta tai jonkun viattoman ulkopuolisen sormesta). Sitten päivänaikana riidellään sovitaan, leikitään ja riehutaan. Ulkona juostaan tuhatta ja sataa eikä touhussa ole mitään rajaa. Hulluja kumpikin.

Ja tässä vielä Nefi ja Siru, kaksi marjaa

Mihin se aika oikein lentää..?

2009-02-18T19:00:00.003+02:00

Eipä tässä oikein muuta voi kysyä, kun katsoo tuota edellisen blogikirjoituksen päivämäärää. Toisaalta onhan tässä kyllä ollut paljon tekemistäkin, joten ei sitä tänne ehdikään joka päivä kirjoittaa, mutta vaikea silti uskoa, että taas on kuukausi miltein kulunut. Äiti ja isä ovat Australiassa, Nöffi-tyttö täyttää 15 viikkoa, yliopistolla on kohta loma- ei kun etäviikko, kandintyön jättöpäivä lähestyy samoin opelinjan pääsykoe ja niin poispäin. Tekemistä riittää siis vaikka kuinka. Nöffiäkin pitäisi taas vähän kouluttaa. Huomasin nimittäin tuossa eilen, että neiti on kokonaan unohtanut käskyn "maahan" kun ollaan niin paljon vain tuota seisomista tahkottu. Toisaalta seisominen sujuu nykyään kyllä paljon paremmin. Sen sijaan Nefi on todistanut olevansa tyypillinen podengo: kovaääninen ja pahansisuinen lenkkikaveri. Pitää nyt vähän tarkkailla tilantetta ja toivoa, että Nefin satunnaiset haukut ohikulkeville koirille ovat vain jotain pientä uhittelua eikä johda mihinkään pahempaan. Tässä saa muutenkin hävetä, kun noita koiria lenkittää ja Siru ja Doby käyttäytyvät niiin kauniisti *_*

Viime sunnuntaina meillä oli pentupainit. Huomasin että monella stadipopolaisella on tällä hetkellä pentu talossa, joten päätinpä sitten pyytää kaikki kylään. Paikalle pääsi tosin loppujen lopuksi vain podengot Minni ja Capo sekä keeshond Rölli. Sanon tässä "vain" siitä syystä, että tulijoita olisi voinut olla vielä tuplasti enemmän, mutta menoa riitti kyllä jo nyt. Parasta kaikesta oli kuitenkin ehkä se, että Nefi nukkui kuin tukki loppuillan ja vielä yönkin sen päälle ;D Dobystakin huomattiin aivan uusi puoli: Doby tykkää leikkiä vain poikien kanssa (Siru, Muru ja Nefi ovat poikkeuksia) ja nimenomaan poika podengojen kanssa. Doby oli kuin mikäkin murjottava Myrtti siihen asti että Capo saapui leikkimään ja sitten kyllä Dobylla riitti puhtia. Nefi puolestaan leikkiä riehui pääasiassa vain Minnin kanssa ja tytöt olivatkin suloinen ja eläväinen pari.

Nefi ja Siru on tätä nykyä ihan parhaat kaverit. Siru on kuin isosisko, joka toisaalta hoitaa, vahtii ja paimentaa, toisaalta kiusaa, leikkii ja riitelee Nefin kanssa. Pari kertaa Nefi on jo Murulle ärissyt, kun Muru on Nefille suuttunut. Ilmeisesti Siru saa omasta mielestään ainoana höykyttää Nefiä ihan mennen tullen. Doby parka on ruvennut jäämään hieman kolmanneksipyöräksi, mutta kyllä Dobylla ja Nefilläkin riittää puuhaa. Ja toisinaan Nefi on sitten kolmaspyörä ja Siru ja Doby kiusaavat Nefiä yksissä tuumin. Nefi kun kaipaa välillä ojennusta, kun on niin järkyttävän itsepäinen ja rajuotteinen.

Poju paralla on nykyisin hieman kovat oltavat. Nefi on nimittäin ruvennut käyttämään Pojua niin kynsimispuuna kuin pehmolelunakin. Tämän viikon aikana tilanne on jo rauhoittunut, mutta tuossa meni pitkä tovi, että jouduttiin pitämään Pojun suojana vaatetta sisälläkin ja siitä huolimatta Pojulla on naarmuja joka puolella ruumistaan. Toisaalta nyt Poju on kyllä ruvennut antamaan takaisin Nefille pienimmästäkin syystä ja onpa Nefikin joutunut jo nöyrtymään Pojun hampaattoman suun edessä.

Mutta kuulemiin tältä erää...

Podengo pulinaa

2009-01-22T18:57:00.002+02:00

Nefi, Doby, Siru... Siru, Doby, Nefi... Siinä meidän painiva kolmen kopla, joka eilenkin vain paini ja leikki keittiön lattialla. Yritin saada vähän videokuvaakin, mutta Siru the linssilude rupesi heti poseeraamaan, kun otin kameran käteen, joten ei onnistunut. Sorry... Mutta tälläkin hetkellä nämä kaksi tytsiä painivat selkäni takana ja Nefi siinä samalla "rapsuttaa" kutiavaa selkääni :) Leikki muuten Nefi äsken hetken Pojunkin kanssa, joskin Pojun kannalta leikissä oli kyse hässimisestä. Mutta ei siitä sen enempää :)

Nefi on muuten pirun fiksu pakkaus. Tyttö osaa käytännössä jo käskyt "seistä", "maahan", "tänne" ja "irti" (tai siis tunnistaa ainakin, joskaan ei ihan joka kerta tottele). Hihnassa kulkee myös niin kauniisti ja mallikkaasti ja eilen neiti suostui vihdoin ja viimein nukkumaan koko yön, ilman että yritti heti sänkyyn tunkea. Olen nyt parina yönä laittanut Nefin Sirun viereen Sirun koppaan lukkojen taakse ja ilmeisesti siksikin nämä tytöt ovat nyt ylimmät ystävykset keskenään, kun saavat nukkua koko yön yhdessä.

Sunnuntaina olisi taas podengotreffejen vuoro. Nefi joutuu vielä odottamaan ennen kuin treffeille pääsee kuukauden verran, mutta nämä kaksi vanhempaa saavat taas nähdä tuttuja...

Ja kattokaakin sitten naisten vapaaohjelma lauantaina tv 2:sta!!!

Taitoluistelua

2009-01-19T17:36:00.007+02:00

Jess... Huomenna alkaa taitoluistelun EM-kisat. Siinä on sitten taas vahtaamista ja koira parat joutuvat tyytymään muun perheeni huomioon. Minä nimittäin istun tv:n edessä kuin tatti. Mutta siis oikeesti! Harvoin tv:stä näytetään näin kokonaisvaltaisesti EM-kisoja ja nythän Suomella on pariluistelua lukuunottamatta joka kisassa osallistuja. Joten Go Suomi GO GO GO!!!!

Muistakaa te muutkin katsoa!

YLEN TAITOLUISTELUN EM-KISOJEN KOTISIVUT
Linkki Ylen suoriin nettilähetyksiin
Taitoluisteln EM-kisat 2009 - Suomi (kisojen omat kotisivut)

Tiistai 20.1.
TV2 klo 16.00-17.00
TV2 klo 20.00-21.00
TV2 klo 22.05-23.00
yle.fi/urheilu klo 13.30
yle.fi/urheilu klo 18.45
13.30 Jäätanssi, Finnstep
18.45 Avajaiset ja parit lyhytohjelma

Keskiviikko 21.1.
TV2 klo 16.00-17.00
TV2 klo 20.00-21.00
TV2 klo 22.05-23.00
yle.fi/urheilu klo 10.45
yle.fi/urheilu klo 18.20
10.45 Miehet, lyhytohjelma
18.20 Parit, vapaaohjelma

Torstai 22.1.
TV2 klo 15.50-17.00
TV2 klo 21.00-21.50
TV2 klo 22.05-23.00
yle.fi/urheilu klo 12.50
yle.fi/urheilu klo 18.45
12.50 Jäätanssi, rytmitanssi
18.45 Miehet, vapaaohjelma

Perjantai 23.1.
TV2 klo 16.00-17.35
TV2 klo 20.00-21.00
TV2 klo 22.05-24.00
yle.fi/urheilu klo 11.00
yle.fi/urheilu klo 14.30
yle.fi/urheilu klo 18.40
11.00 Naiset, lyhytohjelma, 1. ryhmä
14.30 Naiset, lyhytohjelma, kuuma ryhmä
18.40 Jäätanssi, vapaatanssi

Lauantai 24.1.
TV2 klo 14.40-18.05
yle.fi/urheilu klo 13.30
13.30 Naiset, vapaaohjelma

Sunnuntai 25.1.
TV2 klo 16.15-18.20
yle.fi/urheilu klo 15.30
15.30 Loppunäytös

Podengotouhuja

2009-01-16T10:12:00.003+02:00

Siru, Doby, Nefi... siinä on kyllä aikamoinen kolmen kopla. Siru on "the kuningatar", jota kaikkien pitää totella tai muuten lätty lätisee. Doby on "the hovinarri" joka viihdyttää sekä muita että itseään ja aina välillä laiskottelee ja nukkuu hievahtamatta, vaikka koko talo räjähtäisi. Nefi puolestaan on "the prinsessa sisupussi" joka yrittää koko ajan hyppiä kuningattaren nenälle, pahoinpidellä hovinarria eikä ikinä suostu luovuttamaan... ja siitä huolimatta kaikka kolme tulevat hyvin toimeen... ainakin yleensä.

Eilen Siru yritti saada Nefiä leikkimään kanssaan, mutta Nefi oli jo sen verran väsynyt, ettei oikein innostunut ajatuksesta. Kyllä ne siitä huolimatta kiehnäsivät yhdessä jonkin aikaa, kunnes syttyi ilmiriita. Kaipa minun olisi pitänyt antaa tyttöjen setviä itse välinsä, mutta näytti niin pahalta, että oli pakko mennä hätiin. Kummatkin ovat sellaisia jääräpäivä, etteivät varmasti olisi luovuttaneet ennen kuin toiselta olisi ollut henki poissa. Ja Nefikin ärisi ja rähisi ihan tosissaan eikä ollut moksiskaan puolta isomman Sirun vihasta. Hurjan näköistä touhua.

Tänä aamuna Nefi ja Siru ovat taas jo hieman leikkineet, mutta Nefi ei suoraan sanottuna hirveästi välitä Sirun leikeistä. Sirun leikki kun kääntyy ennemmin tai myöhemmin alistamiseen. Dobyn kanssa Nefi puolestaan vain painii ja painii. Nytkin kuulen jalkojen töminää tuolta keittiöstä ja vähän väliä kitinää ja ärinää, kähinää ja puhinaa. Dobyn ja Nefin lempi leikki painimisen ohella on tavaroiden repiminen. Toinen podengo ottaa jonkun lelun suuhunsa ja toinen sitten jahtaa ja yrittää saada lelun itselleen... eikä kumpikaan voi päästää lelusta irti vaikka mikä olisi.

Onneksi podengot tulevat nyt vihdoin ja viimein siis ihan hyvin juttuun, vaikka tämä podengoimainen jääräpäisyys ja sisukkuus tulee kyllä aiheuttamaan ennemmin tai myöhemmin todellisia tappeluita. Siru ja Doby nyt ovat vielä suhkoht kilttejä, mutta kukapa nyt jaksaisi katsella alempiarvoisen ainaista nenälle hyppimistä. Ja Nefi puolestaan luulee olevansa voittamaton eikä omaa minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.

Hulluja koko sakki...

Ufouskonnollisuus on...

2009-01-14T12:16:00.002+02:00

sanonko mistä. Sain tänään tietää tenttitulokseni ja se oli vain kakkonen. Siis 2!!! Huonoin tenttitulokseni ikinä :( Kolmosen vielä jotenkin hyväksyn, mutta kakkonen ei tälle perfektionistille kelpaa, joten ei kun uusimaan. Toisaalta eivätpä muutkaan ihmiset olleet tuon parempia numeroita saanut, joten ainakaan syy ei ole yksin minusta.

Nefistä on tullut muuten ihan tajuton akrobaatti. Koko ajan saamme pelätä sydän kurkussa, milloin sattuu jotain. Nyt neiti on jo pariin otteeseen kiivennyt/hypännyt/jotenkin päässyt pois mukamas-pentuturvalliseksi sisustetusta kylppäristä reilun metrin korkean aidan yli. Äitiä odotti kiva yllätys, kun hän meni päästämään muita koiria takkahuoneesta ja ensimmäisenä ulos ryntäsikin Nefi (Takkahuone ja kylppäri ovat siis viereiset huoneet). Tänään hän puolestaan oli puoli tuntia poissa kotoa ja jo oli Nefi taas aidan väärällä puolella. Yksi päivä Nefi kiipesi jo sohvan selkänojallekin nukkumaan ja monta kertaa on jo jotenkin sängyllenikin onnistunut pääsemään. Sitä vaan kotiin tullessaan kuulee jostain kauheaa kitinää, kun Nefi on onnistunut tunkemaan itsensä jonnekin josta ei enää uskallakaan tulla alas... siis ihan kaheli.

Sivumennen sanottuna Nefin kaksi siskopuolta on muuten saamassa pentuja tässä kevään aikana. Kummatkin ovat Emman tyttöjä. Toinen pentue syntyy kennel Divertidokseen ja toinen kennel Lill jägaren'siin.

Viikonloppuna oli Susannan synttärit eikä Nefi aristellut vieraita yhtään. Tosin Mintun ilmestyminen koiruuksiensa kanssa sai kyllä Nefinkin pasmat menemään vähän sekaisin. Toisaalta Nefiä kyllä kovasti kiinnosti uudet tulokkaat, mutta varsinkin Sebu "suuruudessaan" taisi pikkuista hieman pelottaa. Toisaalta pelko unohtui, kun Minttu antoi lahjaksi sellaisen hassun kumipossun, joka röhkii kun sitä puree :) Muutenkin Nefi on kyllä niin ihanan reipas ja rohkea joka asiassa. Tapasimme lenkillä erään naisen, jolla oli mukanaan lastenrattaat ja spanieli eikä Nefia haitannut muu kuin kylmä ja märkä. Nefi myös tunnistettiin heti podengoksi ja kovasti ihailtiin pienuutta ja täydellisyyttä ;)

Poju parka on kokenut Nefin käsittelyssä kovia. Vaikka kovasti ollaan tämä nuorimmainen ja vanhin yritetty pitää erossa, niin nyt Nefi on onnistunut tekemään reiän Poju raukan korvaan. Myös Dobyn silmät vuotavat kovasti, kun on saanut niin paljon Nefin hampaista. Omat kädet ja naama ovat myös ihan naarmuilla, kun neiti elohopea ei millään meinaa käsittää mitä "ei", "irti", "lopeta" ja "rauha" tarkoittavat. Toisaalta Nefi kyllä osaa jo jotenkuten mennä maahan, seisoa ja ainakin toistaiseksi seurata metsässä ilman hihnaa. Joten ehkä tässä on kuitenkin toivoa. Siru ja Doby ovat myös käsittäneet, ettei Nefiltä nyt ihan kaikkea tarvitse sietää. Sirukin on muuten ihan nätisti nyt Nefin hyväksynyt ja eilenkin nukkuivat ihan vierekkäin sohvalla (kunnes Nefi rupesi liikaa taas riehumaan). Murukin pitää Nefistä niin kauan kun likka on rauhallinen (eli vain silloin kun Nefi nukkuu).

Nefillähän on muuten jo oma kuvagalleria ja videoita löytyy YouTubesta. Osoitteet löytyvät puolestaan kotisivuilta, jonne on linkki tuossa navigaatiopalkissa, jos et vielä ole sinne eksynyt =D

Mutta nyt lähden kiroamaan tuota ufouskonnollisuus luentoa. Kirjoitellaan taas paremmalla ajalla.

Siru suolisti hiiren...

2008-12-31T15:45:00.000+02:00

tai niin ainakin olettaisin. Tämä veriteko sattui ilmeisesti eilen illalla iltapisujen aikaan, sillä tänä aamuna hiiri oli siinä, kuistin edessä suolet pellolla ja maksa metrin päässä verestä punaiseksi värjäytyneellä lumella. Ihmettelein, että mitä se Nefi taas rupesi syömään ja siellä se Nefi nuoleskeli jäätyneen hiiren jäännöksiä. Yami *_*

Podengot ovat nyt sitten ihan virallisesti hyväksyneet Nefin laumansa jäseneksi. Tänään ovat nimittäin vähän väliä pikku neidin kanssa painineet. YouTubesta löytyy nyt myös kuvia näistä painimatseista ja linkit laitan kotareideni etusivulla. Ovatpa kaikki popot painineet jo pariin kertaan kolmestaankin: Nefi parka on ihan helisemässä kun Siru ja Doby yhdessä tuumin käyvät pienempänsä "kimppuun".

Tänään olisi Nefikin halunnut päästä mukaan lenkille, mutta en viitsinyt mukaan ottaa. Olisi kuitenkin ruvennut melko pian tärisemään ja valittamaan kylmästä. Siru, Doby, Muru ja Poju pääsivät sen sijaan vapaana metsään juoksemaan. Tuossa lähimetsässä on muuten semmoinen kiva koivikko, jota halkoo oja. Nyt tuo oja on jäässä ja podet olivat eilen ihan riemuissaan siitä, kun tajusivat, että ojan voi ylittää nyt myös jäätä pitkin. Aiemmin kun olemme ylittäneet sen koivunrungoista tehtyä siltaa apuna käyttäen. Paha vain meidän ihmisten kannalta, joita jää ei kanna (tuli nimittäin testattua eilen ja vieläkin on toinen jalka märkä *g*), nyt podeja joutuu nimittäin koko ajan etsimään ojan kummaltakin puolen.

Tänään on sitten tuo koirien kauhistus: ilotulitteiden yö. Muru parka tärisee jo valmiiksi ja heti kun ulkoa kuuluu vähänkin jotain raketteihin viittaavaa alkaa kauhea haukku. Viime uusi vuosi meni sentää hieman aiempaa paremmin, kun podet eivät olleet moksiskaan räjähdyksistä. Murukin yritti nimittäin osoittaa olevansa yhtä rohkea. Pojuhan ei enää edes noita pamauksia kuule, joten ei hän enää uutta vuotta pelkääkään.

Susanna sai joululahjaksi Wii-pelikonsolille Mario Kartin ja sitä me olemme nyt innoissamme pelanneet. Sain tänään vihdoin ja viimein vedettyä erään mapin kaikki neljä maata ykkösenä läpi ja vaikeimmalla tasolla. Nyt olemme saaneet jo pari uutta mappia ja niitä me nyt pelailemme. Mario Kart rules =D

Ja tässä vielä lyhyt pätkä Nefista leikkimässä narulla:

Joululahja unelma

2008-12-30T10:48:00.007+02:00

Siitä asti kun näin Kaunotar ja Kulkuri piirretyn, toivoin joulu/syntymäpäivä lahjaksi omaa koiraa. No koiria kyllä on tullut, mutta yksikään ei kuitenkaan lahjaksi, vaikka viime vuonna Susanna sai Dobyn eräänlaisena joululahjana...

No tänä vuonna oli sitten minun vuoroni ja 26. joulukuuta meille saapui Encautom's Hot Nuts eli Nefi, pieni lyhytkarvainen portugalinpodengo narttu, todellinen joululahja Tosin tämän lahjan hankin kyllä ihan itse ja kyse on siis sijoituskoirasta, joka on siis minun ja kasvattajan yhteisomistuksissa ensimmäiseen pentueeseen asti tai kunnes koira täyttää neljä vuotta (tai aikaisemmin, jos koiraa ei voi käyttää jalostukseen). Ja jalostusoikeus tuohon ensimmäiseen pentueeseen on siis kasvattajalla.

Nefi on jo näiden muutamien päivien aikana osoittautunut oikeaksi taskuraketiksi, hirmumyrskyksi, supernovaksi, elohopeaksi ja niin poispäin. Meno on koko ajan ihan hirmuinen. Joko Nefi nukkuu tai syö tai sitten hän riehuu ja puree kaikkea mikä liikkuu. Tässä ollaan jo ruvettu oikein tosissaan kieltämään tuota puremista, koska kädet ja sormet ovat jo nyt ihan naarmuilla. Leikin lomassa ollaan myös yritetty harjoitella käskyä "irti" ja "nouda". Nefi kun on niin suloinen, että kun lelun heittää pois Nefi hakee sen ja tulee leikkimään sen kanssa syliini. Irti päästäminen on sen sijaan melkoisen työn ja tuskan takana, mutta pakko se olisi nopeasti oppia ennen kuin Nefi saa hampaisiinsa jonkun lelua arvokkaamman saaliin.

Sirun ja Dobyn kanssa Nefi on nyt ruvennut oikein tosissaan kaveeraamaan ja eilen tuli Sirun kanssa painittua oikein kunnolla ja tänä aamuna oli taas vuorossa Doby. Eilen illalla Nefi ihastui Siruun niin totaalisesti, että seurasi Sirua koppaan ja Siru hämmästyi tunkeilijasta niin pahasti, ettei osannut sanoa juuta eikä jaata. Ulkonakin Nefi haluaisi Sirua ja Dobya seurata, mutta se ei ole mikään helppo tehtävä kylmässä lumihangessa.

Ruoka maistuu Nefille hyvin ja seisomista olemme Nefin omia ruokia herkkuna käyttäen jo hieman harjoitelleet. Hyvin sujuu niin kauan, kun Nefi saa koko ajan sormien välissä olevia nappuloitaan maistella ja nuoleskelle. Mutta jos pitäisi vain seistä ja katsella nappuloita, niin ei onnistu :) Isojen koirien kipoillekin Nefi on jo meinannut pari kertaa ehtiä, joten siinä saa kyllä olla tarkkana. Sisäsiisteys tuntuu sujuvan jo melko hyvin ja pissat ja kakit ollaan pääasiassa tehty ulos.

Murun ja Pojun kanssa Nefi on myös hyvää pataa. Varsinkin Muru ja Nefi ovat tulleet hyvin toimeen ensimmäisestä päivästä lähtien, joskin Nefin terävät hampaat vähän Murua häiritsevätkin. Välillä Muru yrittää pestä Nefiä ja Nefi roikkuu kaikin voimin Murun kurkussa ja tukistaa tätä turkista. Myös narua on tullut jo vedettyä.

Nefillä on kyllä luonnetta vaikka muille jakaa ja hän on jo valloittanut vähän kaikkien sydämen. Tarkkana saamme kuitenkin olla, ettei Nefi vain rupea luulemaan itsestään liikoja. Tällä hetkellä likka ainakin kuvittelee olevansa voittamaton.

Poju 14v.

2008-12-23T17:34:00.000+02:00

Poju täyttää tänään 14-vuotta. ONNEA POJU!!!

Korvatunturin kuusi

Olipa kerran Korvatunturilla
pienen pieni Poju pukkina.
Sillloin siellä koirat ahersi
tonttuja touhukkaita kai esitti.
Oli silloin suuret lumi dyynit
ja pukin mieli tyyni.
Ei tarvinnut nääs ahertaa,
kun tonttuja sai komentaa

Mutta sinä jouluna Korvatunturille
saapui valtava paketti pukille.
Koira tontut kovin mietteissään
pähkäilivät mitä paketti vois sisältää.
Silloin pukki paikalle saapasteli
miettien hiljaa tassutteli.
Samalla huusi tonttu Hyvä olo
"Kerro jo mitä siellä on, pomo!"
Joulupukki mietti ja mietti
ajatuksissaan pitkän ajan vietti
Lopulta tontut huusi:
"Se on Korvatunturin kuusi"
Pukki sanoi takaisin:
"Mikäs muukaan, tietenkin"

Niinpä tuli Korvatunturille
paketti suuri pukille,
jonka sisältöä arvuuteltiin
ja lopulta sit keksittiin:

Siellähän oli Korvatunturin kuusi

Runon kirjoitti Susanna Kolu

TV:tä katsellessa

2008-12-21T17:10:00.002+02:00

Aikaisemmin olen pitänyt televisiota katsovia koiria jonkinlaisena urbaanilegendana, jota erilaiset koiraelokuvat ja piirretyt, kuten 101 Dalmatialaista ym. ylläpitävät. Minusta koira ei yksinkertaisesti pysty hahmottamaan television tapahtumia, joten miksi se sitä katsoisi. Tosin erilaiset tv:stä tulevat äänet saattavat kyllä kiinnostaa koiraa, mutta että koira ihan katsoisi tv:tä..? Minusta se oli suoraan sanottuna melko kaukaa haettua.

Nyt parin viime viikon aikana olen kyllä joutunut uudistamaan käsitystäni koirien kyvystä katsella tv:tä. Ai miksikö..? No minäpä kerron. Kaiken pahan alku ja juuri oli jälleen kerran Siru.

Nauhoitin jokin aika sitten televisiosta Agility MM-kisoja, koska en ehtinyt niitä katsella. Kun lopulta sain hankittua itselleni tarpeeksi aikaa nauhoitusten katseluun, istahdin sohvalle Siru ja Doby vieressäni. Aluksi ei tapahtunut mitään kummallista. Siru ja Doby puuhasivat omiaan ja minä katselin kaikessa rauhassa agilityä. Mutta sitten astui kisavuoroon koira, joka haukkui kauheasti. Silloin Siru käänsi päänsä tv:seen päin ja istui hievahtamatta 15 minuttia katsellen, kuinka koirakot ottivat toisistaan mittaa agilitykisoissa.

Ja nyt en todellakaan puhu vain siitä, että Siru olisi istunut televisiota tuijottaen, vaan hän oikeasti seurasi tv:een tapahtumia. Kun koira meni kepeille Sirun pää liikkui edestakaisin koiran mukana. Kun koira meni puomille Sirukin kohotti päätään ja niin edespäin.

Tänään tämä kaikki tapahtui uudestaan. Tällä kertaa agilitykisojen koostetta tuli urheilukanavalta. Istahdin katsomaan tv:tä ja yritin tällä kertaa saada itse Sirun kiinnostumaan tv:stä. No huonolla menestyksellä. Pitkän aikaa Siru vain nukkui vieressäni. En tiedä mikä herätti lopulta Sirun huomion, mutta yhtäkkiä Siru oikein venytti kaulaansa nähdäkseen tv:n paremmin ja siinä samassa jo hyppäsi lattialle ja nousi takajaloilleen tv:n eteen nenä kiinni ruudussa. Siru oli kuin semmoinen pieni dinosaurus, joita on Jurassic Park kakkosessa tuijottaessaan tv:tä ja liikuttaessaan lintumaisesti päätään. Minä ja isä pidätimme lähes hengitystämme, ettemme vain olisi häirinneet Sirun tarkkaavaista touhua, kun Siru innoissaan olisi ilmeisesti itsekin lähtenyt agilitya taas harjoittelemaan. Lopulta ohjelma loppui, mutta se ei lopettanut Sirun intoa tv:seen, vaan hetken aikaa Siru jaksoi vahdata myös Muumi laakson tarinoita.

Eli te kaikki epäilijät: Koirat todellakin katsovat tv:tä, jos ohjelma on vain sopiva.

Jouluvalmistelut

2008-12-20T10:57:00.000+02:00

Tänään olin viimeistä kertaa siskoni syystodistusten jaossa Hepolan alakoulussa. Olen kuusi vuotta jaksanut viimeisenä lauantaina herätä todistuksia hakemaan, mutta nyt oli vihdoin ja viimein edessä viimeinen kerta. Vielä on tosin edessä yhdet todistukset, kun keväällä tungen sinnikkäästi mukaan vielä kuudennen luokan viimeiseen todistustenjako tilaisuuteen.

Todistustenjaot ovat osa jouluvalmisteluita samoin kuin siivoaminen, joka paikan kunnostaminen ja kaunistaminen, joululahjojen ja ruokien osto sekä meidän perheessämme vielä jouluesityksen valmisteleminen. Jouluesitys on ollut siskoni ja minun perinteeni jo useamman vuoden ajan ja milloin olemme esittäneet tanssien Elementtien juhlan, milloin tanssinäytelmän "Kuka varasti kruunun prinsessa narkissoksen", jossa seikkaili Jamestin Bounders niminen salainen agentti ja milloin olemme laulaneet haikeita joululauluja vauhdikkaiden tanssinumeroiden välissä. No tänä vuonna on taas tiedossa jotain ihan uutta. Jouluun on enää vain muutama päivä, mutta edelleen ovat koreografiat hakusessa, mutta olemme me aikaisemminkin kursineet esityksen kokoon parissa päivässä. Toivottavasti myös tällä kertaa.

Minun omiin perinteisiini kuuluu myös joululahja runojen/tarinoiden kirjoittaminen. Jo usean vuoden ajan olen antanut sukulaisille lahjaksi kirjoittamani runon ja runoja alkaakin olla pöytälaatikon uumenissa varmaakin jo kymmeniä. Runot vain pitenevät vuosi vuodelta ja nykyisin suurin osa runoista kertoo jo oman pienen satunsa.

Tänä vuona jouluvalmisteluihin liittyy myös pitkäaikaisen unelmani aiheuttamat järjestelyt. Pienenä tyttönä eräs lempipiirrettyni oli Kaunotar ja Kulkuri niminen Walt Disney piirretty, jossa perheeseen tuli joululahjapaketissa kaunis ja suloinen koiranpentu. Sen ja erään toisen lastenohjelman takia olen aina haaveillut koirasta eräänlaisena lahjana. No saapi nähdä, josko tuo unelma tänä vuonna toteutuisi.

Kilpailu huomiosta

2008-12-19T11:47:00.000+02:00

Puolitoista vuotta sitten Muru salli vain hädintuskin silityksen. Koskaan ei saanut pitää hyvänä ja vain vahingossa saatettiin nuolaista kättä yhden lipaisun verran. No tänä aamuna Muru hyppäsi sänkyyni, valtasi tyynyni paikan ja nukkui siinä kaikessa rauhassa, vaikka palasin itsekin sänkyyn ja pidin Murua tyynynä. Muru makoili tyytyväisenä pääni alla pitkän aikaa ja jopa nuoli käteni ihan märäksi, mitä se ei ikinä aikaisemmin ole tehnyt. Molemmat podengot nukkuivat myös sängyssäni, toinen toista ja toinen toista kylkeäni vasten. Hieman oli ahdasta, mutta oli se mukava tuntea itsensä pidetyksi (tai saattoivathan ne vain pitää sängystä).

Podengojen tultua taloon Muru on ruvennut aivan toisella lailla kilpailemaan huomiostani ja nauttii itsekin silittelystä ja rapsuttelusta. Vielä puolivuotta sitten Murun käyttäminen tyynynä olisi kyllä kostautunut murinalla ja jopa näykkäisyllä jos en olisi huomioinut varoitusta, mutta nyt Muru kelli vain tyytyväisenä ja nautti huomiosta. Toisaalta Muru tulee todella hyvin toimeen podengojen kanssa ja nykyään se antaa Dobyllekin joka päivä pienen pusun. Olisi Muru nyt aamullakin nuuhkinut Sirua, mutta Siru pisti kostealla huomionosoitukselle heti stopin kurtistamalla kuonoaan ja murisemalla. Yleisesti ottaen Sirukin kuitenkin pitää Murun seurasta, vaikka nauttiikin enemmän Dobyn kyljessä nukkumisesta.

Toisin sanoen koirat samalla sekä kilpailee ihmisten huomiosta että hakevat toistensa seuraa. Tälläkin hetkellä podengot vetävät sikeitä sängylläni kylkikyljessä ja Muru makoilee sängyn vieressä lattialla podengojen alapuolella. Ja eiköhän se Pojukin löydy jostain kerälle käpertyneenä.

Niin ja vielä viimeiseksi sellainen juttu, että Siru metsästi jälleen yhden hiiren. Tällä kertaa hiiri oli eksynyt tänne sisälle ja ennen kuin me ehdimme sitä ulos viedä, niin Siru oli jo napannut pikkuraukan ja purru hengiltä. No se on podengojen tapa. Itse olen samalla sekä ylpeä "vauvani" matsästystaidoista että pahoillani hiiren puolesta, mutta c'est la vie...

Joulun odotusta ja kivihampaita

2008-12-11T18:27:00.000+02:00

Tänään oli viimeinen päivä yliopistolla ennen joulua. Minulla oli "Uudet uskonnot, tapausta vai teoriaa" tentti, jossa piti vastata kolmesta kysymyksestä kahteen. Aluksi katsoin kysymyksiä ja hengitykseni meinasi salpaantua, koska minusta tuntui etten osannut vastata yhteenkään. Ensimmäinen kysymys koski Ismo Dundenbergin näkemystä gnostilaisuudesta uskontojen risteyksestä, toinen New Age liikkeen syntyä ja kolmas ufokokemusten psykologiaa. Lopulta vastasin ensimmäiseen ja kolmanteen ja loppujen lopuksi sain ihan hyvin vastattua. Mutta nyt siis joulua odottelemaan ja joulukalenteria keksimään :)

Joulu on luvattoman lähellä. Siskoni ja minun joka vuotinen jouluesityksemme on edelleen kaikkea muuta kuin valmis ja tässä olisi kaikennäköistä tekemistä joululahja runojen kirjoittelusta kandintyön tekemiseen... siivouksesta puhumattakaan. Siitä huolimatta joululoma ja joulun odotus kutkuttavat mieltä, puhumattakaan uuden vuoden jälkeen ilmestyvästä joululahjastani, josta kuulette lisää tammikuussa ;)

Ihmettelimme muuten tänään ja eilen, miksi Doby on ollut kovin vaisu. Tänään sitten selvisi vihdoin ja viimein syykin siihen. Doby nuoleskeli koko ajan huuliaan ja liikutteli suutaan omituisesti. Rupesin sitten oikein tosissani asiaa tutkimaan ja mitäs löysinkään: Dobyn kulmahampaan ja sitä seuraavan hampaan väliin oli jäänyt jumiin kivi. Siinä olikin sitten irrottaminen ja taitaapa hammas olla edelleen hieman kiveä... ei kun siis kipeä.

On se Doby kyllä outo epeli, kun aina on syömässä kiviä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Dobyn suusta on joutunut kiven poistamaan (yleensä kivi ei tosin ole juuttunut minnekään). Doby on pöhkö, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Onneksi maa on muuten vihdoin valkoinen. Tosin toivottavasti Muru ei tällä kertaa satuta jalkaansa lumen alla piilossa oleviin risuihin. Edellinen haavakaan ei ole vielä ihan kunnolla parantunut.

Lumi tuo katala...

2008-11-26T15:10:00.003+02:00

Rakastan lunta... Se on kaunista, siitä voi tehdä kaikennäköistä ja se luo kotoisan tunnelman. Toisaalta kuitenkin inhoan lunta, koska se on märkää ja kylmää, siihen on helppo likastua ja se peittää alleen kaikennäköistä. Lumi on katala... kaksiteräinen miekka.

Olin eilen siskon kanssa pulkkamäessä. Sisko sai nimittäin uuden pulkan ja tottakai isosiskokin halusi kokeilla. No tietysti saimme pulkan heti melkein rikki, koska lumi kätki alleen kaikennäköisiä teräviä oksia ja runkoja. Me säilyimme kuitenkin vahingoittumattomina, mutta samaa ei voi sanoa mukaan päässeestä Murusta. Muru loukkasi tuolla reissulla nimittäin oikean takatassunsa ja tässä nyt jännätään, onko kyseessä pahempikin haaveri. Aluksi Muru ei oireillut millään tavalla, mutta tänään rupesi lenkillä ontumaan. Toivottavasti ei kuitenkaan lääkäriin asti tarvitse mennä...

Hei kuuraparta, lumiukko valkoinen...

2008-11-24T14:56:00.002+02:00

Ja niin on talvi tullut tänne pohjolaan. Lunta sataa Mäntsälässä edelleen pyryttämällä ja kinokset vain kasaantuvat ja kasaantuvat. Poju ei pääse ulos oikeastaan ollenkaan, koska hän ei yksinkertaisesti jaksa enää rämpiä syvässä lumihangessa. Jopa podengoille teki metsälenkki tänään tiukkaa, kun upposivat hankeen lähes korvanpäitään muoten. Muru sen sijaan nauttii lumesta ja tuiskusta täysin siemauksin ja on onnensa kukkuloilla saadessaan hyppiä ja juosta sinne tänne podengojen edellä. Toisaalta kyllä popotkin lumesta pitävät ja ensilumen sadettua Doby ja Siru olivat lenkeillä kuin mitkäkin pienet marakatit, mutta ilmeisesti tämä lumimäärä alkaa olla jo hieman liikaa.

Lumi on onneksi tuonut myös hieman valoa tähän synkkään maailmaan. Valkeana loistava hanki heijastaa valoa kiitettävästi ja siksi pimein aika onkin jo ohitettu. Nyt on yölläkin vain kotoisasti hämärää. Jospa tuo lumipyry vielä loppuisi niin näkisikin eteensä. Tällä hetkellä ulos ei oikein viitsi mennä, koska puuskainen tuuli heittää lumet takinhupun sisään suoraan silmille ja niskaan.

Yritän tässä lueskella UFO-uskonnollisuus luentosarjan tenttiin. Oikeasti kyse on siis luennosta, joka käsittelee uusia uskontoja, mutta koska luennoitsija on erikoitunut UFO-uskonnollisuuteen, niin luennot ovat melko pitkälti siihen painottuneet. Tenttiin pitää luentojen ohella opiskella myös Jaakko Hämeen-Anttilan toimittama kirja Uskontojen risteyksissä. Olen jo kerran aiemmin tuon kirjan lukenut ja se sisältää paljon mielenkiintoisia artikkeleita. Oriental religions in Ancient Rome luentosarjaan pitäisi myös lueskella tenttikirjallisuutta ja metodikurssille tehdä vielä yhtä sun toista ennen joulua. Loma puolestaan kuluu kokonaan kandintyötä tehdessä. Kandintyöni aihe on nyt sitten virallisesti "kelttimytologia fantasiasarjassa Deverryn taru". Olen ihan intona tuosta aiheesta, mutta aloittamisen vaikeus on taas iskenyt. No olen minä sentään johdannon saanut kirjoitettua =D

Joulukuussa saattaa laumamme kokoonpano hieman muuttua. Enempää en vielä asiasta viitsi paljastaa, mutta seuratkaapas uutisia ja tätä blogia ahkerasti joulun alla, niin saatte kuulla asiasta tarkemmin.

Olen muuten vihdoin keksinyt helpon keinon antaa koirille matolääkettä. Kaikki nielivät tahnan mukisematta, kun piilotin sen jauhelihakepakkojen sisään. Olen minä juoni *g*

Joulukuu lähestyy ja niin myös Sirun ja Dobyn terveystarkastus. Kohta saamme sitten tietää, onko Dobylla polvissa vikaa. Jos on, niin jalostusuros ehdotuksia saa lähettää...

Jos metsään haluat mennä nyt...

2008-10-27T14:44:00.000+02:00

...sä takuulla yllätyt.

Niin kuuluu Teddy karhun huviretki - kappaleen alku, jota lauletaan myös piirretyssä elokuvassa "Karva kamut". Vaikka sävel onkin tarttuva ja mieleenpainuva, niin vielä tarttuvampi on metsän oma lumo ja viehätysvoima.

Kävelen metsässä lähes päivittäin. Se on tuossa vieressä yhden vaivaisen tienylityksen päässä, joten sinne lähtee todella helposti koiria lenkittämään - toisinaan jopa liian helposti, mistä kertoo koiriemme huonot tavat yleisillä teillä kuljettaessa. Voisikin luulla, että kotimetsäni polut ja piilopaikat olisivat käyneet minulle jo kyllästymiseen asti tutuiksi. Näin ei kuitenkaan ole, sillä metsä yllättää minut kerta toisensa jälkeen kauneudellaan ja elämällään.

Rakastan varsinkin syksyistä ja talvista metsää. Kesä-metsäkin on todella upea, mutta kesäisin minua vaivaavat metsän kaikki ökkömönkiäiset muurahaisista lentäviin örkkeihin, jotka käyvät hiuksiin kiinni ja pörräävät ympärillä purren ja pistäen. Talvisessa ja syksyisessä metsässä ei sen sijaan ötököistä enää ole vaivaa, jäljellä on vain metsän pysäyttävä kauneus ainoana haittana mutaiset tai lumen peittämät polut. Viime aikoina olen tehnyt tutkimusmatkoja eri puolille metsää koirien kanssa ja aina vastaan on tullut jotain uutta ja ihmeellistä.

Metsä on täynnä elämää. Joskus pienempänä ihmettelin isän kertomuksia, kun hän kertoi nähneensä milloin ketun ja milloin hirven koiria ulkoiluttaessaan. Minä kun en koskaan kohdannut metsän todellisia asukkaita, vaikka usein isän mukaan lähdinkin. Mutta nyt kun ikää on tullut lisää ja metsää jaksaa oikeasti kuunnella ja tarkkailla, niin eteen saattaa kyllä tulla yllättäviäkin tilanteita ja seikkailuja.

Muutama viikko sitten vastaani loikkivat nuo kaksi kaunista valkohäntäpeuraa, jotka olivat kuin suoraan Antiikin kreikan Artemis-jumalattaren ilentymiä. Tänään pääni yli lensi suuren suuri teeri-uros komeasti kiekuen. Erilaiset linnut piristävät aina metsälenkkiä laulullaan ja illakoinnillaan. Oravat puolestaan ovat kuin podengot: niiden kirmailu puissa naurattaa, mutta koko ajan saa varoa lentäviä käpyjä ja muita konnankoukkuja.

Jokaisen suomalaisen pitäisi oikein tosissaan mennä joskus metsään ihan vain kävelemään, ihmettelemään. Itse asiassa... jokaisen ihmisen maasta tai kansalaisuudesta riippumatta tulisi mennä joskus luontoon, oli kyse sitten metsästä, niitystä, savannista tai vuoristosta. Vasta kun on kerran nähnyt luonnon kauneuden, kokenut elämyksen kävellessään päin hirveä tai nähdessään ketun juoksevan järven jäällä, niin ymmärtää tosissaan miksi maapalloa ja sen luontoa pitää suojella. Sanokaa EI-saasteille ja ilmastomuutokselle. Nyt on jokaisen aika katsoa peiliin ja kysyä: "Mitä minä teen, jotta voimme edelleen laulaa iloisesti: jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt..."

Podengot ovat metsästäjiä

2008-10-26T09:32:00.000+02:00

Podengofoorumilla on puhuttu jälleen siitä, kuinka podengojen ensisijainen käyttötarkoitus on toimia metsästäjinä. Tämä piirre pitäisi podengojen jalostuksessa muistaa ja sitä tulisi kaikin voimin vaalia ja edesauttaa, jotteivat podengot muutu seurakoiriksi. Jalostuksessa tulisi siis huomioida rotumääritelmän mukaisen ulkonäön lisäksi myös metsästäjän älykäs ja reipas luonne, sekä terveys.

No meidän podengot ovat ulkonäöltään melko tyypillisiä podengoja. Mitään päätähuimaavaa menestystä näyttelyistä ei vielä ole tullut, mutta siitä huolimatta meidän popomme tunnistaa portugalinpodengoiksi eikä mitään suuria virheitä kuitenkaan ole. Sirun häntä on tosin ongelma, mutta jos tuo ei periydy pennuille, niin ei se mikään suuri puute ole, kun miettii Sirun muita avuja.

Siru on nimittäin luonteeltaan 100 prosenttisesti podengo.

Siru on todella reipas ja aivan käsittämättömän älykäs. Olen aiemmin kertonut, kuinka hän tappoi saman päivän aikana kolme hiirtä. Nyt voin sitten lisätä Sirun todennettuun saaliiseen neljännen hiiren, jonka se nappasi Murun ja Dobyn nenän edestä eilen. Siru toimi kuin salama, eikä toisille koirilla ollut mitään sanottavaa, kun hiiri oli jo Sirun suussa.

Kyllä minä säälin noita hiiriä. Onhan minulla sentään gerbiilejä, mutta toisaalta olen todella ylpeä Sirusta. Siru on nykyään koko ajan työn touhussa ja haistelee maata aina ulos päästessään. Myös metsässä juokseminen luonnistuu, kuten saimme taas huomata, kun matkasimme koirien kanssa mökille. Oli kyse sitten hiekkakuopasta, pellosta tai metsästä, niin yhtä ketterästi ja nopeasti podengot juoksevat ja äkkäävät nopeasti kaiken liikkeen.

Minä rakasta mökkiä todella paljon eikä vähäisin syy ole se, että koirat ovat aivan hullaantuneita mökin ympäristöön. Siellä on niin vaihtelevaa maastoa, ettei koirilla ole hetkeäkään tylsää. Koira-rakkaana ihmisenä en voi muuta kun hymyillä lakkaamatta mökille pääsyn jälkeen, sillä koirat vain juoksevat ja riehuvat 24/7 väsymättä ollenkaan. Ehtiihän sitä nukkua, kun sieltä lähdetään pois.

Mutta podengot, tai ainakin nämä meidän yksilömme, ovat todellakin metsästäjiä. Joten tulevat pennunostajat, muistakaapas sitten tämä piirre ennen pennun hankintaa. Kohta selviää sitten tuokin, onko meidän ensimmäinen yhdistelmämme tosiaan Doby ja Siru, sillä marraskuussa olisi tarkoitus mennä ryhmätarkastukseen nuo podejen silmät ja polvet tutkimaan.

Vuosi on lyhyt aika

2008-10-22T10:40:00.002+03:00

Vuodessa ehtii sattua ja tapahtua ihan hirveästi kaikenlaista, mutta siitä huolimatta vuosi tuntuu kiitävän ohi silmänräpäyksessä. Aika kuluu todella nopeasti ja ennen kuin huomaakaan, on jälleen uusi vuosi edessä. Sanassa vuosi on hienoa ja jännittävä kaiku, sillä vuosien kuluminen ja vuosien karttuminen kertoo siitä, että jotain uutta on jälleen saavutettu. Toki uuset päivät ja uudet kuukaudet ovat myös hieno asia, mutta yhteiskunta, jossa elämme, on päättänyt, että juuri VUOSI on merkittävä virstanpylväs.

Nyt on kulunut vuosi siitä, kun loin V.U.H. kotisivun ja laitoin sen vielä melko keskeneräisenä tekeleenä nettiin. Ei se ole vielä kertaakaan ollut täydellisesti valmis ja aina ollut paranneltavaa ja lisättävää. Toisaalta tuntuu, että kaikki olisi tapahtunut vasta eilen, mutta toisaalta on kuin sivut olisivat olleet olemassa aina. Paljon on tapahtunut tämän kuluneen V.U.H. vuoden aikana. Sirusta on varttunut kaunis nuori narttu, perheeseen saapui nyt jo vuoden vanha Doby herra, erilaisia harrastuksia on tullut kokeiltua, kennelnimi lähetetty matkaan ja rakas Väiski-kanimme nukkunut pois.

Tänään on merkittävä päivä V.U.H. sivun historiassa. Se on ollut vuoden netissä, mikä on loppujen lopuksi hieno saavutus aikana, jolloin sivuja ilmestyy ja katoaa pilvin pimein. Voin myös melko ylpeänä sanoa, että olen jaksanut sivuja päivitellä ja muokata säännöllisin väliajoin. Onhan nyt jo 11 ulkoasukin menossa.

Halusin juhlistaa tätä V.U.H.n syntymäpäivää jo siitäkin syystä, etten tiedä kuinka kauan sivut enää netissä ovat. Älkää pelästykö. En ole menossa minnekään, mutta V.U.H. sivu saa viimeistään ensi vuoden alussa vaihtua kennelsivuni tieltä. Eiköhän V.U.H. jatka elämäänsä aina kuitenkin jossain muodossa, mutta ennemmin tai myöhemmin sivujeni ulkoasu muuttuu ja nimeksi tulee (toivottavasti) Kennel Estorian. V.U.H. sivu on kuitenkin aina Se Ainoa Ensimmäinen.

Se suurempia löpinöittä toivotan vielä oikein paljon Onnea yksivuotiaalle V.U.H.lle.

Valkohäntäpeuroja ja palkkapäiviä

2008-10-15T12:00:00.002+03:00

Maanantaina jouduin ulkoiluttamaan koirat yksin koska Susannalla on koulun jälkeen viulutunti. No ei siinä mitään ja mielelläni lähdin ulos kävelemään, mutta Pojulle en kyllä tällä kertaa laittanut fleksiä, sillä neljän koiran kanssa tuo fleksi pistää kyllä kaikki hihnat solmuun. Mutta kuten sanottu, niin ihan mielelläni menin vaihteeksi yksin koirien kanssa ulkoilemaan.

Olimme ulkona suunnilleen tunnin. Päätin tällä kertaa lähteä lenkille vähän uusiin maisemiin. Lähdinkin tutkimusmatkalle etsimään erästä metsätietä, jonka muistin monen vuoden takaa, kun olin isän kanssa Remua siellä ulkoiluttanut. Niinpä minä siis lähdin neljän koiran kanssa ja kumpparit jalassa (yritin tehdä saman tutkimusretken jo edellisellä viikolla, mutta se kyllä tyssäsi rämeeseen ja kävelykenkiin) kävelemään Puirojantietä eteenpäin ja poikkesin levähdyspuun (niin me nimesimme joskus lapsina suuren tienvieressä kasvavan koivun, joka on vain sadan metrin päässä talostamme) kohdalla sitten pellolle. Poju-raasulla oli pellolla kyllä hieman vaikeaa, kun ei vanhana puolisokeana papparaisena oikein pystynyt teräviä korsia väistelemään ja meinasin jo pariin otteeseen kääntyä takaisinpäin. Sinnikkäästi kuitenkin jatkettiin ja podet ja Muru kyllä nauttivat täysin siemauksin kaikista uusista hajuista jäniksen papanoista lehmän lantaan.

Lopulta olimme kulkeneet peltoa niin pitkän matkan, että sain näkyviin tuon aiemmin mainitsemani metsätien alun. Ylitimme pellon (tie oli siis toisella puolella) ja jouduimme hyppimään monenmoisten vesilätäköiden ja mutakuoppien ohi, mutta lopulta selvisimme kuin selvisimmekin tielle asti. Tietä lähdimme sitten kävelemään enemmän tai vähemmän solmussa ja olin oikein hyvällä tuulella, koska kaikki koirat olivat totelleet todella hyvin ohjeita ja käskyjä.

Äkkiä näin kuitenkin edessäni liikettä. Noin viiden tai seitsämän metrin päässä minusta seisoi valkohäntäpeura, joka meidät havaitessaan lähti nopeasti loikkimaan metsänsiimekseen valkoinen häntä vain vilkkuen. Peuran hypyt olivat todella korkeat ja eläin oli ehdottomasti upeaa katseltavaa. Hieman harmittelin, etteivät koirat peuraa tajunneet, koska heidän näkyvyyttään esti tuuhea heinikko. Menin kuitenkin asioiden edelle, sillä hetkeä myöhemmin ensimmäisen peuran perään säntäsi myös toinen peura ja tällä kertaa myös koirat huomasivat sen.

Muru ja podengot jämähtivät kuin patsaat paikoilleen. Katselimme kaikki peuran korkealoikkaista etenemistä henkeämme pidätellen. Odotin koska hiljaisuus lakkaa ja koirat aloittavat kuorolaulunsa, mutta sitä ei koskaan kuulunut. Tämä kohtaaminen metsän kaunottaren kanssa oli koirillekin sellainen elämys, etteivät ne tienneet miten siihen tulisi suhtautua.

Muru menetti kiinnostuksensa peuraan miltein heti sen kadottua. Doby puolestaan pyrki pellolle paikkoja haistelemaan ja kovasti alkoi paikkoja merkkailla. Meidän tempperamenttiselle Sirullemme peurat olivat kuitenkin liikaa ja kesti tovin ennen kuin Siru suostui kävelemään taas rauhallisesti eteenpäin. Taisi pelätä että se "iiveä sarvi-iiviö" palaa takaisin vahvistusten kera. Niin kovasti käänteli päätään sinne tänne ja pisti vähän väliä jarrut päälle kuullessaan rasahduksen. Mutta onneksi Siru on pohjimmiltaan todella iloinen ja reipas, joten kun pääsimme junaradan ylittävän sillan luo, oli Siru taas rauhallinen. Sattumalta osuimme tuon sillan kohdalle juuri kun juna kulki alitsemme ja siitä Siru oikein innostui ja nousi takajaloilleen nähdäkseen junan vielä paremmin.

Paluumatka kului pientä ja vetistä metsäpolkua kulkien. Podengot päästin vapaaksi juoksemaan, koska tunsin paikan jo sen verran hyvin, etten pelännyt autoja tai toisia vastaan tulijoita. Podengoilla oli hauskaa, mutta ihmettelenpä vain, miten Siru ja Doby, jotka inhoavat pesua ylikaiken, löysivät jok'ikisen lutakon ja mutalammikon matkansa aikana. Ainakin sen olivat näköisiä kun pääsimme kotiin.

Tuosta lenkistä jäi kyllä todella hyvä mieli ja ainoastaan Pojun mukaanotto hieman harmitti. Oli nimittäin melko kylmettynyt ja väsynyt kun kotiin asti päästiin, mutta toisaalta jos en olisi häntä mukaan ottanut, niin ei Poju olisi siitäkään pitänyt.

Tänään oli oikea merkkipäivä sillä sain virallisesti ensimmäinen palkkani. Rahaa tilille kertyi lisää 171 euroa ja kuusi senttiä. Olin tästä todella innoissani sillä aiemmin en ole tienannut säännöllisesti yhtään mitään (ellei MLL:n lastenkaitsennan 4euron "tuntipalkkaa" oteta lukuun).

Syksy

2008-10-01T10:18:00.000+03:00

Syksy on nyt sitten täällä. Mutta miksi? Eihän se kesäkään ehtinyt kunnolla alkaa. Koko kesä oli niin kovin kylmä ja sateinen ja nyt jo kärsimme syksyn koleudesta ja vesisateista. Ainoa piristysruiske tänäkin harmaana aamuna on ruska. Puut ovat todella kauniita punaisissa ja keltaisissa lehdissään ja varsinkin vaahterat ovat suosikkejani. Metsässä kelpaa kyllä tallustella ja junamatkalla ihailla maisemia. Kyllä Suomessa on kaunista.

Syksyyn liittyy kuitenkin nuo inhottavat kurakelit ja taas eilen joutui koirien tassuja pyyhkimään vaikka kuinka, ennen kuin niitä sisälle kehtasi päästää. Lisäksi Murulla on tällä hetkellä juoksu ja mielialat heittelevät. Tassujen pyyhkiminen on vielä entistäkin kauheampaa ja heti meinaa peffa laskeutua maahan, kun näkee pyyhkeen tulevan. Tulisi nyt äkkiä lunta, niin ei enää tätä tappelua tarttisi tehdä joka päivä. Toisaalta lumen takia pitää koirat sitten kuivata ja Pojulta ja Murulta poistaa kaikki tyhmät lumipaakut, joten tulos olisi kyllä plus miinus nolla.

On se elämä vaikeaa.

Päivitin tänä aamuna sivuni ja nyt sitten huomasin, ettei yläpalkin kuva näykkään. Että ärsyttää, koska pääsen kotiin vasta illalla asiaa korjaamaan. No ei kai se nyt maailmaa kaada, mutta tällaisella säällä kaikki ärsyttää. Voi syksy, syksy, syksy. Jos et olisi niin harmaa, märkä ja kolea, voisin pitääkin sinusta. Olethan sinä omalla tavallasi todella kaunis ja värikäs. Voi syksy, syksy, syksy...

Viikonloppuna olin podejen kanssa Heikinlaakson podetreffeillä. Laitoin heti kotiin tultuani rastin seinään, sillä Siru leikki vihdoin ja viimein muiden koirien kanssa. Se jos mikä, piristi tätä syksyistä säätä.